Yleinen

  • Mistä hyvä huumori on tehty?

    Ensimmäinen humoristi johon tutustuin perusteellisemmin (ja jota lukiessani taisin hetkittäin jopa olla hengittämättä) oli 1500 –luvun alkupuolella elänyt ranskalainen humanisti François Rabelais, jonka papillinen ura ei ehkä istunut kovinkaan hyvin viisiosainen teossarjan irvailevaan tekstiröykkiöihin. Niillä riveillä kun ei kunnioitettu ketään. Keppiä sai niin katolinen kirkko kuin yliopisto-opetuskin. Ja taisivat saada ihan ansiosta. Aika oli moraaliarvoiltaan…

  • O tempora, o mores?

    Joskus pankkiautomaateilla on jonoja, niin tässäkin tapauksessa. Niissä ei myöskään yleensä jutella tuntemattomien kanssa, tässä tapauksessa kyllä juteltiin.  Ja näin se tapahtui melkein sanasta sanaan, tunteesta tunteeseen. Hän se aloitti tämän, vieras mies, jota en ollut koskaan nähnyt. Ei se minua haitannut. Ja miksi olisikaan? Hän oli varmaan jo seitsemänkymmentä, vaaleat hiukset jotka olivat kammattu…

  • Maailma on sana?

    ”Mietittyäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana.” Riihimäen tunnetuin kirjailija Samuli Paronen tuumasi näin tarkkailtuaan ympärillään kieppuvaa todellisuutta miehen iän verran. Hienosti ajateltu, vaikka en edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Tätä ominaisuutta pidän kuitenkin sen merkkinä, että kyseessä on todella upea oivallus. Eräs tapa hahmottaa virkkeen merkitystä on tarttua siihen konkreettisesti.…

  • Tämän talven ”siniset” hetket

    Kun aurinko on laskenut talvella taivaanrannan taakse ja valo sirottuu oikealla tavalla ilmakehässä, niin olemme keskellä sinistä hetkeä. Jotkut sanovat näkevänsä sen kesälläkin. Itse en muista nähneeni sitä koskaan, vaikka kuljenkin kameran kanssa vahtimassa erilaisia poikkeamia maisemassa ja sen valaistuksessa. Mutta tänä talvena olen huomannut auringon noustessa ja laskiessa tuijottavani ympäristöä, joka on sävyltään niin…

  • Susi takertui aitaan

    Maailman arvostetuimman luontokuvakilpailun Wildlife Photographer of the Yearin voittajan José Luis Rodríguezin kuva aidan yli hyppäävästä sudesta on osoittautunut väärennökseksi. Tuon esille saaminen on vaatinut perinpohjaista tutkimista, johon on osallistunut Lontoon luonnonhistoriallinen museo ja BBC Wildlife Magazine. Kuvan ottanut espanjalainen harrastaja kieltää syyllistyneensä moiseen syntiin, joten ehkä kuvan taiteellinen arvo määritelläänkin lopulta lakituvassa? Näen mielessäni…