Ostamani hehkulampun kotelossa mainitaan, että lampun käyttöikä on vähintään vuosi. Se on melko paljon, sillä onhan vuodessa kaksitoista kuukautta ja asunto täynnä pimeitä nurkkia. Eli tuo lupaus kuulostaa ihan kohtuulliselta tässä maailmassa, jossa monenkin esineen käyttöikä lähestyy uhkaavasti käyttöönottopäivää. Mutta kukapa sitä haluaisikaan ajaa samalla autolla kolmekymmentä vuotta tai hölkytellä iltalenkkiä vaarilta perityissä verkkareissa? Joten ainakin joidenkin tuotteiden lyhyt elinaika antaa mukavasti pirteyttä ja vaihtelua elämässämme, joka saattaa luiskahtaa yllättävän helposti tylsän struktuurin pohjattomaan monttuun.
Mutta pieni kertaus valaistuksen historiaan. Unohdetaan öljylamput ja aloitetaan sähköä kuluttavasta kaarilampusta. Sen keksi englantilainen herrasmies Sir Humphry Davy melko tarkalleen kaksisataa vuotta sitten. Oivallus oli tämä: jos kahteen hiilipuikkoon johdetaan sähkövirtaa, niin niiden välille syntyvä valokaari antoi mukavasti valkoista valoa. Hiilipuikot tietenkin kuluivat, joten seuraavaksi kehitettiin lamppuihin mekanismi, jolla voitiin siirtää elektrodien etäisyyttä toisistaan. Nappuloita väänneltiin jonkin aikaa, kunnes nuo puikot päätettiin sijoittaa jalokaasutäytteisiin lasiputkiin. Nyt saatiin nauttia tuon alkeellisen lampun tehosta jopa 100 tuntia, ennen kuin se paloi loppuun. Uusi keksintö sai melko pian töitäkin, sillä sitä alettiin käyttää merenkulun merkkivalona. Kaarilamput ovat vieläkin käytössä, sillä eräs kohde on elokuvaprojektorit. Jossain vaiheessa kehitystä hiililanka on kuitenkin muuttunut volframiksi.
Seuraava henkilö lampun kehityksen historiassa oli Warren De La Rue, joka sijoitti platinumista tehdyn kierukan lasiputken sisään. Lamppu valaisi ihan mukavasti, mutta platinumin kalliista hinnasta johtuen se ei päässyt koskaan kaupalliseen tuotantoon. Tämä tapahtui vuonna 1820
Englanti tuntuu olevan eturintamassa lampun kehityksessä, sillä vuonna 1860 Joseph Wilson Swan patentoi ensimmäisen varsinaisen hehkulampun. Siinä valoa antoi hiililanka, joka oli sijoitettu lähes tyhjäksi imetyn kuvun sisään. Ongelmia oli tässäkin keksinnössä, sillä se valaisi melko huonosti. Hän esittelikin parannetun mallin vuonna 1875, jossa hiililanka oli valmistettu puuvillasta.
Nyt astuu näyttämölle Thomas Edison, jonka lampussa oli myös puuvillasta tehty hiililanka. Sen paloaika oli jopa 40 tuntia. Tuo aika saatiin pidennettyä 1200 tuntiin, kun puuvillan paikalle sijoitettiin karbonisoitu bambulanka. Edison sai patentin ja hänen lamppunsa oli ensimmäinen kaupallisesti menestynyt malli. Vuonna 1880 Edison’s Menlo Park Laboratory tuotti jo 130 000 käsintehtyä lamppua.
Edisonin lampun ongelmana oli kuitenkin valotehon asteittainen väheneminen, sillä bambulanka mustasi pikku hiljaa lasikuvun sisäpinnan. Tuohon ongelmaan löytyi parannus vasta, kun Willis Whitney kehitti metallipäällysteisen hiililangan. Tästä olikin jo lyhyt matka nykyäänkin vielä käyettävään volframiin.
Sain ajatuksen tähän artikkeliin uutisesta, jossa kerrottiin Kaliforniassa sijaitsevan Livermore-Pleasantonin paloaseman tiloissa olevasta hehkulampusta, jolla on jo ikää 107 vuotta. Näistä viimeiset neljäkymmentä vuotta se on palanut yhtäjaksoisesti. Vuonna 2001 lamppu täytti sata vuotta ja vieraita oli ollut tuossa juhlatilaisuudessa lähemmäs tuhat. Paikalla käy myös turisteja jatkuvana virtana.
Tuon käsinpuhalletun, neljä-wattisen lampun on valmistanut Ohiolainen Shelby Electric Company. Tuskin tuo lasinpuhaltaja, joka puhalsi hehkulangan ympärille yksilöllisen kuvun, olisi voinut kuvitellakaan, että hänen tuotteensa valaisee vielä reilun sadan vuoden päästä.