Kun ihmisiltä kysytään, että minne he haluaisivat mennä aikakoneella, niin tyypillinen vastaus on halu päästä näkemään Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja syntymä. Luulen, että katolinen kirkko sponsoroisi näitä matkoja ja menijöitä olisi ruuhkaksi asti. Itse uskonnottomana jättäisin nuo kokemukset väliin, sillä niillä ei olisi mitään vaikutusta elämänkatsomukseeni. Havaintoni olisi vain kolme ristillä riippuvaa ja tuskissaan vaikeroivaa miestä. Tuo näky ei taitaisi aiheuttaa minussa muuta kuin sääliä. Historian harrastajana unohdan myös matkan tulevaisuuteen, vaikka olisi houkuttelevaa vilkaista miltä lähestyvät vuosisadat näyttäisivät. Realistisena tarkkailijana tulevaisuuden visioni on aika masentava, joten en näe mitään syytä lähteä tarkistamaan, olivatko olettamukseni oikeita vai vääriä. Mutta kun tiketti on hommattu, niin jonnekin sitä olisi lähdettävä.
Ihmiskunnan historia rikastuu päiviä päivältä, kun meitä ilmestyy lisää tälle Tellukselle. Toki suurin osa kanssakulkijoista jättää vain tämän pallomme kasvoille pakolliset hiilijalanjäljet. Meitä potentiaalisia historian tekijöitä on tällä hetkellä noin kahdeksan miljardia. Se on paljon se. 30 000 vuotta sitten, kivikaudella, maapallolla arvioitiin asuvan muutama satatuhatta ihmistä. Ajanlaskun alussa väkiluku oli ehkä noin 250 miljoonaa. Väestön määrä pysyi luultavasti lähes samana ensimmäiset tuhat vuotta, koska Euroopassa riitti jatkuvaa aseiden kalistelua ja tauteja. Musta surma 1300-luvulla on ollut ainoa kohta kirjoitetussa historiassamme, kun maapallon väestö väheni. Tuo tauti tappoi noin kolmanneksen Euroopan väestöstä.
Vähemmälläkin ihmismäärällä tehdään historiaa, jolla voi olla vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen. Näissä kaiketi suurinta roolia esittävät lähinnä keksijät ja keksinnöt. Tämä painotus kädentaitoihin on ollut vahvinta aiemmilla vuosisadoilla. Kunniaa ja mainetta saavat yleensä yksittäiset ihmiset tai pienet ryhmät. Kukaan ei kiellä, että Einsteinin yleisellä suhteellisuusteorialla ei olisi ollut valtava merkitys maailmankuvan kannalta. Mutta kenelle tulisi mieleen niin arkipäiväinen esine kuin kyntöaura, jolla on myös ollut suuri vaikutus historian kehityksessä. Keskiajalla Euroopassa kehitettiin rauta-aura, jossa oli maata kääntävä siipi. Se oli merkittävä parannus, joka tehosti maanmuokkausta ja lisäsi satoja. Maata kääntäessään se siirsi ravinteita pintaan, joten se soveltui erinomaisesti Pohjois-Euroopan raskaisiin, savisiin maihin. Kaura, ruis ja vehnä kasvoivat sen ansioista pohjoisenkin pelloilla. Aikoinaan karuista savimaista tuli keskiajalla kaikkein tuottavimpia ja niiden ympärille kehittyi merkittäviä kaupunkeja. Tällä oli myös vaikutus eurooppalaiseen talouskasvuun ja sen vallan siirtymiseen Etelä-Euroopasta Pohjois-Eurooppaan. Ja tämä vain, kun joku fiksu kyläseppä oivalsi jotain, mitä muut eivät.
Tämä blogi ajautui sivupolulle, mikä ei ole minulle yllätys. Otan opiksi, joten takaisin aikakoneen kyytiin. Minua houkuttelisi nähdä maapallon geologinen syntymä, kuinka se muodostui ja miten elämä kehittyi yksisoluisesta monisoluiseen. Jura- ja liitukauden dinosauruksiakin kiikaroisin mielelläni turvallisen matkan takaa, samoin ihmissuvun (hominini) kehitystä. Mutta jos matkaan hieman rajatumpaan aikaan ja paikkaan, niin kohteeni olisi varmaan renessanssiajan Italia. Kävisin vilkaisemassa kuinka Michelangelo maalaa Sikstuksen kappelin frescoja tai veistää Davidia. Kurkkisin mielelläni myös Leonardo da Vincin olkapään takaa, kun hän raapusteli huomioitaan päiväkirjaansa. Entä Mona-Lisa? Olen nähnyt sen Pariisin matkallani, mutta eipä tuo tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Teos on korkeudeltaan 60 cm ja sen näkeminen vaati reilusti jonotusaikaa. Tuon jonotuksen ymmärtää, kun vuosittainen kävijämäärä Louvressa on 7-10 miljoonaa. Eiffel-tornin kävijämäärä ei jää paljon jälkeen tuosta lukemasta. Hieman muista poikkeava arvioni tuosta Leonardon maalauksesta ei Louvren käynnin jälkeen muuttunut lainkaan. Mutta olihan se nähtävä.
Jos olisin pidempään Firenzessä, niin viettäisin varmaan paljon aikaa tuomiokirkon (Santa Maria del Fiore) rakennustyömaalla. Haluaisin nähdä miten tuo valtava kupoli, joka on halkaisijaltaan 54 metriä, rakennettiin aikana, jolloin sen valmistus oli melkoinen haaste. Sen rakennustapaa on pähkäilty viimeiset vuosisadat, mutta se on selvinnyt vasta viime aikoina. Tuon rakennushaasteen otti vastaan kultaseppä, arkkitehti ja kuvanveistäjä Filippo Brunelleschi, jota pidetään 1400-luvun yhtenä suurimpana arkkitehtinä. Voisin ihmetellä pää kenossa kirkon työmaalla, miten tuhansia tonneja nostettiin lähemmäs sadan metrin korkeuteen taljojen ja Brunelleschin suunnittelemien koneiden avulla. Niskajäykkyys olisi mitätön hinta siitä, kun voisin olla todistamassa tuon kirkon valmistumista. Kupolin kestävyyttä aikoinaan epäiltiin, mutta se on ollut lähes huoltovapaa ja kestänyt useita maanjäristyksiä. Osattiin sitä jo 1400-luvulla rakentaa, vaikka paikalla ei ollutkaan Pekka Niskaa.