Olen ollut jo pitkään kiinnostunut taidehistoriasta ja onhan se toki vangitsevaa, kun voin selailla vuosisatojen aikana syntyneitä maalauksia. Kiitos netin, jonka taidetarjonta on ruhtinaallista. Koska keskiaika kiehtoo minua, niin luonnollisesti myös sen aikakauden kuvataide. Taiteilijoiden kädenjälkiä katsellessani olen hämmästellyt, että miksi ”Madonna ja lapsi” – kuvien Jeesus ei ole lainkaan lapsen näköinen, vaan aikuisen miehen, jonka ilmiasu on reväisty sieltä ladon nuhjaantuneesta nurkasta. En ole jäänyt aiemmin pohtimaan tuota ilmiötä sen pidempään. Ehkä keskiajalla pienokainen haluttiin kuvata aikuisena, koska lapsi käsitettiin silloin pieneksi aikuiseksi. Tämä on saanut riittää toistaiseksi, mutta muutama päivä sitten päätin tutkia asiaa hieman tarkemmin.
kaljuuntuminen
versio Madonnasta ja lapsesta
Kuvatessaan Jeesusta, maalarien ohjeistuksena olivat kristilliset käsitykset. Kirkko uskoi, että Kristus oli pohjimmiltaan täydellisesti muodostunut ja muuttumaton ihminen koko elämänsä ajan. Eli vauvasta vaariin. Tämä tietenkin tarkoitti, että lapsen täytyi ilmestyä maailmaan aikuisen muodossa, joten oppineiden mielestä Jeesus piti esittää pienoisihmisenä jo vauvaiässä. Tätä voisi sanoa tiukaksi logiikaksi, joka ei pahemmin notkahdellut matkalla.
Keskiaikaiset taiteilijat eivät välittäneet siitä, muistuttivatko heidän vauvansa oikeita vauvoja. Aikakauden taide oli sidottu vahvasti perinteisiin ja maalaustyylit olivat enimmäkseen yhtenäisiä. Maalaukset rakentuivat enemmänkin uskonnollisen symboliikan kuin todelliseen elämän varaan. Tämän vuoksi maalauksissa esiintyvien hahmojen tunneilmaisu on hukassa. Sillä ei vain ollut merkitystä. Meille tutumpi realismi odotteli vielä vuoroansa kuvataiteessa. Kirkolla oli tietyt standardit Kristus-lapsen esittämiselle, ja taiteilijat todennäköisesti noudattivat tuttua taiteellista perinnettä.
Keskiaikaisten taiteilijoiden taipumus maalata vauvoja, joilla on aikuisia piirteitä, sai vaikutteita Homunculuksen -teoriasta, joka tarkoittaa ”pientä miestä”. Tässä teoriassa keskeisellä sijalla on täydellisen ihmisen ajatus, jonka on oltava olemassa jo ennen hedelmöitystä. Ajatus sai alkunsa, kun alkemisti Paracelsus käytti tuota termiä. Hän ohjeisti miten vauva voidaan valmistaa ilman hedelmöitystä tai raskautta. Sen valmistukseen vaadittiin luita, spermaa, ihon palasia ja eläinten karvoja. Nämä rakenneosaset haudattiin maahan ja ympäröitiin hevosen lannalla, jonka tarkoituksena oli pitää seos lämpimänä. Reseptin mukaan neljänkymmenen päivän päästä homunculus oli kehittynyt.
Keskiajalla yksityisesti tilatut muotokuvat eivät olleet kovin yleisiä. Suurin osa lapsia esittävistä maalauksista oli kirkon tilaamia, ja aiheet rajoittuivat yleensä muutamaan raamatullisiin lapsiin, mukaan lukien Jeesus. Koska tämä pienokainen oli yleisimmin maalattu vauva, niin muutkin keskiaikaisen taiteen vauvat alkoivat luonnollisesti kopioida hänen piirteitään.
Keskiaikaiset tutkijat ja filosofit näkivät pienet lapset eri tavalla kuin nykyaikaiset vanhemmat. 1800-luvulle asti kristilliset opetukset kuvasivat lapsia pieninä, vajavaisina aikuisina, joita piti muokata ankaralla kurilla ja tiukalla moraalilla. Lapsia saatettiin pitää täysivaltaisina aikuisina seitsemänvuotiaasta lähtien. Kirkko piti tuota ikää ”järjen aikakautena”, jolloin lapsi oli vastuussa tehdyistä synneistä.
Kun renessanssi alkoi sarastaa Italiassa 1400-luvulla, niin keskiluokalla oli varaa teettää omista lapsistaan muotokuvia ja he halusivat vauvojen näyttävän söpöiltä. Näin renessanssin idealismi vaikutti myös taiteeseen. Siihen liittyi kiinnostus tarkkailla luontoa ja kuvata asioita sellaisina kuin ne todella nähdään. Tuo ripaus realismia näkyi nyt myös vauvakuvissa, jotka valitsivat parhaat piirteet oikeilta ihmisiltä.