Taideteos on tekijän näkemys jostain, tehdään se maalaamalla, valokuvaamalla, veistämällä, säveltämällä tai jollain muulla tavalla. Se on taiteilijan näköinen, koska se on noukkinut sisällön siitä kaikesta, mitä elämässä on nähty ja koettu. Luova ilmaisu on  mahdotonta ilman menneisyyttä, koska se on niin vahvasti kulttuurisidonnaista. Tämä lähtökohta myöskin sitoo taiteen vastaanottajan kädet. Mitä enemmän taiteilijan näkemys poikkeaa tutusta henkisestä miljööstä, niin sitä vaikeampi sitä on arvioida. Vastaanottaja odottaa taideteokselta elementtejä, jotka tekevät siitä taidetta. Kukaan ei vain pysty sanomaan tyhjentävästi, että mitä nämä ovat ja miksi nämä osatekijät pitää siinä olla. Ja miksi niiden yhteys toisiinsa on oltava määrätynlainen, jotta sitä voisi sanoa taiteeksi. Hyvän ja huonon taiteen raja ei kuitenkaan tunne näitä rajoja, se  menee aivan muualla. Jälkimmäisiä viivoja voidaan vetää vain erilaisten taidesuuntien sisällä, koska arvostelmaa verrataan lähinnä jo saavutettuun. Meillä on luultavasti kaikilla jotain yhteisesti sisäänrakennettua, josta kumpuaa luovuuden kaipaus. Se osaa hahmottaa myös sille rajat, vaikka ne olisivatkin epämääräiset.

Ihmiskunnan evolutiivisen kehityksen kannalta taiteen ilmestynyt osaksi kulttuuria on outoa. Miten se auttoi lajiamme selviytymään, koska se ei olut väline, vaan sillä oli itseisarvo. Se on ihmeellistä yhteisöissä, joissa elämästä selviäminen onnistuu vain suhtautumalla eteen tuleviin tilanteisiin mahdollisimman realistisesti. Taide ei ole tässä mielessä koskaan realismia, kun sitä tarkastellaan koko elämää vasten. Kuitenkin sillä on ollut joku merkitys ihmisen evoluutiossa. Luultavasti se on tukenut yhteisöllisyyttä ja sillä on näin ollen ollut vankka sosiaalinen tilaus.

Kun selailee taiteenhistoriaa, niin muoto on ollut aina tärkeä. Ensimmäiset luolamaalaukset tai veistokset eivät ole tarkkoja näköiskuvia tai patsaita. Vaikka niiden lähtökohtana on ollut esim. naisen hedelmällisyyden korostaminen tai riistan kunnioitus, niin tarkan mielikuvan (kohteen) ja lopullisen taideteoksen väliin jäävä luova alue erottaa meidät muusta luonnosta. Kysymys on kaiketi siitä, että havaitsee yksityiskohtia ja rajaa niitä. Taide on aina siis jollain tavalla ympäristöstä irti leikattua ja se on yksilöity kokemus.

Oikeastaan tämän blogikirjoituksen lähtökohtana oli järkeillä, että mikä osuus tekniikalla on taideteoksen synnyssä ja sen lopullisessa muodossa. Siitä taisikin tulla ajatusvirtaa luovasta ilmaisusta hieman laajemmin ja millaisia ajatuksia se herättää minussa. Mutta lopuksi vielä tähän tärkeään osa-alueeseen. Eli onko taideteos hyvä, vaikka tekninen toteutus olisi puutteellista? Jäin miettimään tätä kysymystä, kun keskustelin tästä aiheesta erään työkaverini kanssa. Hänen mielestään tekniikan roolia liioitellaan, ainakin valokuvauksessa. Tarkastelen kuvaamisen lisäksi myös kuvataidetta ja kirjallisuutta.

Yllämainitut taiteenalueet vaativat teknistä osaamista. On vaikea kuvitella, että kankaalle ilmestyisi maalaus vain tuijottamalla sitä. Mutta mikä on tekniikkaa kuvataiteessa? Onko se vain värituubeja, pensseleitä, kankaita, kehyksiä ja kaikkea sitä, mitä taulun valmiiksi tekeminen ja sen gallerian seinälle ripustaminen vaatii. Olen ymmärtänyt, että maalarit haluavat käyttää hyviä tuotteita. Miksi? Eikö halvalla pensselillä voi tehdä hyvää taulua? Tätä kaiketi pitäisi kysyä joltain kuvataiteilijalta, mutta luultavasti vastaus olisi kielteinen. Halvat värit haalistuvat nopeammin ja huonolla siveltimellä on hankalampi työskennellä. Varmaankin kaiken taustalla on vahva halu toteuttaa taiteellinen mielikuva mahdollisimman hyvin. Sen esteenä ei saa olla kelvottomat työvälineet.

Entä jos kirjoitan novellin, jossa on hyvä idea. Siitä löytyy teema ja muutenkin kokonaisuus on rakenteellisesti loistava. Edustakoon tässä tekniikkaa kirjoitusvälineen lisäksi myös itse kirjoitustapahtuma, vaikka se onkin hieman epäreilua. Kirjoittaminen vaatii mielestäni niin hyviä välineitä, että voin keskittyä itse tekstiin. Painelen mielelläni näppäimiä, joissa on hyvä tuntuma ja sormenpäille löytyy riittävästi tilaa. En myöskään suostu katsomaan huonoa näyttöä, joka rasittaa silmiä. Kaikki nämä puutteet vievät poispäin siitä tärkeimmästä eli luovasta tapahtumasta. Luovuudella pitää olla väylä, jossa se pääsee kulkemaan kolhimatta itseään häiritseviin tekijöihin. Mitä tulee sanojen järjestykseen, niin sanatekniikka ei ole hallussa, jos teksti kompuroi ja on epäselvää. Sanottava voidaan tulkita väärin jne. Mitä silloin käy tuolle hienolle novellille? Se joutaa roskakoriin, vaikka kaiken piti olla kohdallaan, kun istuin luomisvoimaa pursuavana koneen ääreen.

Tekniikka on taiteessa väline, jonka avulla toteutetaan ja hiotaan lopullinen idea. Kun teokseen siirretään oma visio mahdollisimman tarkasti, niin huono tekniikka (tai sen puutteellinen hallinta) voi pilata kaiken. Jos haluan ottaa esim. yksityiskohtia sisältävästä maisemasta terävän kuvan ja edessäni onkin kuvausreissun jälkeen vedos, joka on suttuinen ja epäterävä, niin visioni ei ole toteutunut. Tai jos muotokuva on tarkennettu nenänpäähän eikä silmiin, niin en kelpuuta sitä arkistooni, vaan lähetän sen ilman omantunnontuskia bittitaivaaseen. Toki suttuinen ja huonosti rajattu kuva omasta lapsesta voi olla tärkeä ja ruokkii aivan riittävästi mielihyvää, mutta silloin puhutaan näppäilystä ei vakavasta valokuvauksesta. Jälkimmäisessä haetaan ja vaaditaan taiteelle ominaisia elementtejä.

Myönnän, että valokuvausharrastukselle omistetut keskustelupalstat ovat aivan liian tekniikkapainotteisia. Kuvaajien keskuudessa tuntuu olevan paljon niitä, jotka uskovat, että hyvillä välineillä saa myös hyviä kuvia. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin siinä ei auta edes 1500 euron objektiivi tai täyskuvakennolla varustettu kallis järkkäri. Todellista hätäapua ei tuo edes kuvankäsittelyn mahdollistamat kikkailut. Mutta jos lähtökohtana on hyvä kuvallinen oivallus, niin parhaaseen lopputulokseen päästään toteuttamalla se teknisesti mahdollisimman hyvin. Kumpaakin siis tarvitaan: tekniikkaa ja sanottavaa. Ja lopputulos on aina parempi, mitä enemmän kummastakin tuubista puserretaan yhteiseen kasaan.