Kielestä

”Edessäni kohoava rakennus ei ollut suorassa. Sain kuulla jo ennen alakouluun menoa, että se oli rakennettu hieman vinoon, koska kukaan ei pystynyt määrittelemään mitä tarkoittaa sana ”suorassa”. Sen merkitystä oli analysoitu yliopistossa ainakin kahden vuosikurssin ajan, ilman että olisi saatu aikaan lopullista päätöstä asiasta. Helpointa oli rakentaa kaupungin korkein rakennus siihen asentoon, mihin se parhaiten asettui. Tämän ikävän tapauksen jälkeen viranomaiset päättivät, että koska kieli oli näin epätarkkaa, niin se siirretään runoilijoiden työkaluksi. Se sopikin siihen erinomaisesti. Tämän päätöksen seurauksena lyriikan lukeminen oli lisääntynyt kymmenkertaisesti, sillä ahdistuneet kansalaiset saivat nyt narskutella sanoja ilman huonoa omaatuntoa. Runous vapautti kielen epämääräisyyden lopullisesti. Kirjailijat viskoivat toisiaan erilaisilla termeillä ja keksivät niitä lisää. Sanakirja sai tuhansia uusia kielikuvia, joita ei uskottu olevan edes olemassa

Myös koko Raamatun teksti oli muutettu numeroiksi. Paavi oli vastustanut ajatusta niin tiukasti, että viimeisenä keinonaan hän oli tempaissut Mitran päästään ja heittänyt sen Euroopan parlamentin puhemiehen syliin. Brysselistä hän oli lentänyt yksityiskoneellaan suoraan Ivalon lentokentälle. Vaihdettuaan lämpöisen talviturkin ylleen Benedictus kolmas oli istunut moottorikelkan kyytiin, joka oli hävinnyt melkoista vauhtia tunturiin. Kerrotaan, että seuraavana kesänä Paavi oli rakentanut omin käsin pienen kelohonkamökin rauhallisen erämaajärven korkealle rantakalliolle. Hänen tiedettiin elävän nyt pelkällä kalalla ja keräilevän vapaa-aikoinaan pyöreitä kiviä saamelaisten pyhille seita-paikoille. Vatikaani oli Paavin lähdön jälkeen siirretty osaksi Italiaa ja sveitsiläinen henkivartiokaarti sai käskyn palata takaisin kotimaahansa, josta se oli palkattu kirkkovaltion palvelukseen yli viisisataa vuotta aiemmin. Kaikki kardinaalit oli määrätty penkomaan perusteellisesti pappien ja piispojen aiheuttamat pedofiilitapaukset ja marssittamaan syylliset maallisen oikeuden eteen.     

Ensimmäinen Mooseksen kirja oli nyt 001. Kukaan ei puhunut myöskään enää Jeesuksesta, vaan numerosarjasta 1234. Jumalalle oli varattu 1000. Kielestä oli tullut matematiikkaa ja se antoi uudenlaista varmuutta päätöksentekoon. Toisaalta numeroiden ankkuroiminen vanhaan kieleen työllisti tuhansia ihmisiä, jotka istuivat tuon vinon rakennuksen yläkerroksissa ja pitivät loputtomia kokouksiaan. Osa sanoista oli helppoja, kuten ”ja”, joka vain sitoi muita. Sille annettiin numero viisi. Sen merkitys oli käsittämättömän tarkka ja sille hurrattiin monta kertaa, kun se tallennettiin tietokantaan. Jossain vaiheessa kankaalle heijastettiin sana ”rakkaus”. Sen merkityksen tarkka selvittäminen vei eräältä työryhmältä kuusi pitkää päivää. Kannoin heille itse kahvia ja sämpylöitä muutaman kerran ja pois lähtiessäni tunsin suunnatonta iloa, kun olin päässyt katsomaan arvostettujen kielitieteilijöiden väsyneitä kasvoja. Eräänä päivänä tuo maaginen sana sai numerosarjan, jonka jokaisen kansalaisen piti opetella välittömästi.”

Ehkä tuo tarina voisi olla totta joskus tulevaisuudessamme, vaikka se onkin loogisesti täysin kestämätöntä tarinointia. Nykyisenkaltaisella kommunikaatiovälineellä on kuitenkin tällä Telluksella pärjättävä varmaan jatkossakin, sillä sitä ei voi muuttaa enää matematiikaksi. Ongelma on juuri tuo muutos, sillä jokaiselle sanalle olisi löydettävä tarkka merkitys. Se olisi haettava pitkällisen käsiteanalyysin kautta. Ja nämä kaikki tarkistetut ja yhdessä sovitut merkitykset pitäisi opettaa myös jokaiselle ihmiselle. Tämän ajatusrakennelman toteuttaminen vaatisi myös yhteisen kielen. Ja varmuuden siitä, että alienit pysyvät meidän ilmakehämme ulkopuolella, eivätkä tule sotkemaan yhteiskuntaamme muutamalla miljoonalla vieraalla tähtimurteella. Ja miten voisimme estää sanojen merkityksen muuttumisen vuosisatojen aikana. Emme mitenkään.

Mutta mistä epätarkka kieli on lähtöisin?  Onko niin, että proto- eli alkukielessä kaikki oli tarkemmin sanottu? Kun ajatellaan kielen kehitystä, niin abstraktit sanat ilmestyivät siihen varmaankin melko myöhään. Tuskin alkeellinen metsästäjä-keräilijä-yhteisö käytti niitä siinä vaiheessa, kun kieli oli vasta muotoutumassa ja sanasto karttui pikku hiljaa. Sanoilla oli varmaankin ihmisyhteisöjen kehitysvaiheessa melko tarkka vastaavuus ympäröivässä luonnossa, koska se auttoi näin paremmin selviytymisessä. Jos joku sanoi ”susi”, niin sitä ei saanut sotkea mihinkään yleiskäsitteeseen. Riistan pyytäjien oli pysyttävä kertomaan tarkasti toisilleen, mitä saaliseläimiä oli lähistöllä, samoin missä ne olivat sillä hetkellä. Elämä oli kamppailua olosuhteissa, joissa kaikki apu valjastettiin sen käyttöön, että ihmispopulaatio selvisi pätkän verran taas eteenpäin. Kuolemanpelko on varmaan ollut kaiken päällä huojuva Damokleen miekka, jonka uhka on edesauttanut erilaisten selviytymiskeinojen hiomista mahdollisimman tehokkaaksi. Myös kielellä ja sen kehityksellä on ollut suuri merkitys tässä prosessissa. Ensimmäisiä sanoja olivat varmaankin substantiivit ja sen jälkeen adjektiivit. Verbit tulivat varmaankin melko pian sanastoon. Siinä vaiheessa, kun mukaan tulivat tunnetiloja kuvaavat adjektiivit, olimme jo matkalla epäselvän kielen pariin. Ehkä sana ”vihainen” on niitä vanhimpia laatusanoja. Tuon adjektiivin määrittelemä peura on varmaan metsästäjälle hyödyllinen ilmaisu tilanteessa, jossa varoituksen ajatuksena on välttää yhteenottoa saaliseläimen kanssa.  

Mutta missä vaiheessa kieleen ilmestyivät abstraktit sanat? Mihin niitä tarvittiin? Olisi aika helppo syyttää taidetta, ensimmäisiä hedelmällisyyspatsaiden veistäjiä tai niitä maalareita, jotka sutivat pensseleillään luolien kivisille seinille värikkäitä maalauksia eläimistä ja pyyntitapahtumista. Ehkä se lähti sieltä, halusta kertoa enemmän. Abstraktien käsitteiden ilmestyminen sanavarastoon on mielestäni kohta, jossa nykyisenkaltainen ihminen syntyy. Taide on jatkanut kielen puurouttamista ja jossain vaiheessa se on saanut filosofit joukkoonsa. Ja runoilijat ovat pilanneet lopullisesti kaiken.