-
Herättäjät
Tunkkaisen kujan öljylampun kelmeä valo leikkii iäkkään naisen kasvoilla, kun hän pudottaa hoikan puhallusputken avoimesta päästä herneen sisään. Tämän jälkeen hän ampuu putken sisällön kohti toisen kerroksen ikkunaa. Muutaman yrityksen jälkeen ikkunan verho siirtyy syrjään ja yöuniltaan herätetty vuokralainen heilauttaa kättään. Nainen siirtyy viereisen rakennuksen luo ja toistaa saman. Kaupungin toisella laidalla pitkä bambukeppi tavoittaa…
-
Kuvataidetta: muotokuva
Édouard Manet (1832–1883) maalasi vieressä olevan muotokuvan vuonna 1872, noin kymmenen vuotta ennen kuolemaansa. Pidän itse kuvasta niin paljon, että se on lojunut jo jonkin aikaa näytölläni. En väsy ihailemaan tuon hahmon koruttomuutta. Naisen sielu on vangittu muutamalla siveltimen vedolla. Hyvä muotokuva ei välttämättä muuta kaipaakaan. Pensselin jälki on leveää ja sitä on ohjannut impressionistinen…
-
The Shadows ja Minä
Lähde eli tuttavallisemmin Lätty oli luokkakaverini. Opiskelimme kuusikymmentäluvun puolivälissä autonasentajaksi Riihimäen seudun ammattikoulussa. Lätty taisi vaihtaa alaa jossain vaiheessa, samoin kuin moni muukin tulevista asentajista. Vaikka en ollut Lätyn kanssa kovinkaan läheinen ystävä, niin se ei suinkaan tarkoita etteikö hänellä ollut vaikutusta omaan elämääni. Lätty nimittäin tutusti minut rämisevien seinäkaiuttimien (ne olivat muistaakseni tehty vanerista)…
-
Napakelkka
Elävimmät muistot syntyvät vahvojen tunnetilojen saattelemana. Ne voivat saada alkunsa vaikka tuoksusta tai jostain mieleenpainuvasta visuaalisesta kokemuksesta. Savusaunan tuoksu johdattaa ajatukseni välittömästi Pohjanmaalle, Taluskylälle. Seurakseen se saa saunarakennuksen takaa avautuvan laajan peltoaukean, jota täplitti harmaat heinäladot. Saunan toinen seinä oli melkein kiinni riukuaidassa, jonka takana laidunsivat läheisen maatilan hevoset. Jonkun matkaa portin takana oli käyttämämme…
-
Silloin kun synnyin
Päätin alkusyksyllä, että kirjoitan vähintään blogin kuukaudessa. Nyt eletään kuukauden viimeistä päivää ja blogia ei näy, kiirettä siis pitää. Ideoita toki syntyy riittävästi, kunhan vain tulisi laitettua nuo oivallukset muistiin. Osa jää toteuttamatta, kun en saa enää kaivettua niitä myöhemmin päästäni ulos. Kävin pari viikkoa sitten kaverini kanssa Lahdessa kiertelemässä kirpputoreja. Niitä riittää tuossakin kaupungissa…
-
Keskinkertaisuus
Mozart ei ollut keskinkertainen. Salieri taisi olla sitä, ainakin tuon loistavan Milos Formanin elokuvan mukaan. Tuo tsekkiläinen ohjaaja elää edelleen ja tekee filmejä. Viimeinen tuotos ilmestyi muutama vuosi sitten. Ohjaajat harvemmin jäävät eläkkeelle, koska luovuus ei vähene ikääntyessä. Visuaalinen hahmottaminen ei taida kaipaa lähimuistia. Olen itse hyvä esimerkki tuosta logiikasta ja ajattelusta. Kuljen kameran kanssa aika usein…
-
Struktuuri
Rakastan struktuuria ja vihaan sitä myös samalla. Se on turvallista, mutta myös valtavan tylsää. Kuitenkin eläminen ilman edes jonkinlaista struktuuria on lähes mahdotonta. Sitä ei taida päästä karkuun edes autiolle saarelle. Sielläkin se astuisi arkeen, vaikka siihen ei kuuluisikaan lasten raijaamista päiväkotiin tai aamuista kaurapuuron keittoa, puhumattakaan hampaiden pesusta. Struktuurien vihaaja ei taida voida sille…
-
Kauhukuva
Katselin aamusella kirpputoriseissulla mopoautoa, joka huristeli parkkipaikan halki ihan mukavalla vauhdilla. Ratin takana oli aknepintainen kuljettaja ja vieressä kauhisteli tyttökaveri. Vauhti on kuin liimapaperi, kun lähdetään ”metsästysreissulle”. Tuohon tarraan takertuu tyttö toisen perään, vaikka konehuoneessa ei olisi montakaan hevosvoimaa. Liikkuminen on puutarhanhoidon jälkeen tärkeintä ihmisen elämässä ja mieluummin niin, että persettä voi lepuuttaa samaan aikaan…
-
Luostariviski
Pitää välillä palata blogin pariin yleisön pyynnöstä. Tosin tässä tapauksessa tämä yleisö pitää sisällään vain yhden ihmisen ja se en ole minä. Mutta koska olen luonteeltani joustava ja aivan liian kiltti (lapseni myös näyttävät saaneen myös tämän surkean luonteenpiirteen), niin lupasin taas nostaa tämän turhakkeen ainakin vähäksi aikaa siivilleen. Sanon turhake, koska teksteilläni ei ole…
-
Runoilija
Jos minusta olisi tullut runoilija, niin viettäisin aivan toisenlaista elämää. Tylsän aamupuuron sijaan nauttisin ehkä virkistävän viiniryypyn, ennen kuin alkaisin tutkimaan leikekirjaani. Olohuoneessa viipyisi vielä edellisen illan kultturellin keskustelun tuoksu ja keittiö olisi notkollaan ruoantähteitä ja laseja. Hyvä ystäväni (runoilija hänkin) lojuisi sohvatuolissa kädessään muistivihon sivu, johon hän on kirjoittanut aamuyön tunteina elämänsä parhaan runon…