Kun puhutaan orjuudesta, niin ajatukset ohjautuvat yleensä Pohjois-Amerikan puuvillapelloille. Todellisuudessa tuolle alueelle ei viety kuin muutama prosentti orjien kokonaismäärästä, jonka on arvioitu olleen noin 12,5 miljoonaa. Tämä muutama prosentti tarkoittaa 380 000 orjaa. Heistäkin meni suuri osa Louisianan sokeriviljelmille, joissa orja pysyi hengissä keskimäärin seitsemän vuotta. Brasiliaan vietiin yli kolme miljoonaa orjaa. Se oli ylivoimaisesti suurin orjien vastaanottaja transatlanttisen orjakaupan neljän vuosisadan aikana. Kuuban ja Jamaikan yhteinen osuus on vajaa kaksi miljoonaa. Karibian saarivaltiot ylittävät tuon lukeman miljoonalla. Eurooppakin sai osansa, sillä Ranskaan, Espanjaan ja Britanniaan kuljetettiin Afrikasta vajaa 8000 orjaa.
Orjuudelle on pitkä historia. Miten sivistyksen kehto eli Kreikka suhtautui orjuuteen? Aristoteles kehitti opin luonnollisesta orjuudesta. Hänen ajatuksillansa perusteltiin laajasti myös transatlanttisen orjuuden oikeutusta. Tuolle antiikin suurimmalle ajattelijalle orjat olivat elävää omaisuutta, eläviä työvälineitä, jotka käyttönsä osalta eivät juuri eroa kotieläimistä. Aristoteleen mukaan ”on sellaisia, jotka ovat orjia kaikissa olosuhteissa, ja sellaisia, jotka eivät ole orjia missään olosuhteissa”. Hänestä ”orja kuuluu asemaansa luonnostaan” eikä orjalla ole ”lainkaan harkitsevaa sielunosaa”. Antiikin maailmassa orjilla ei ollut puolustajia. Orjuus oli siellä niin arkipäivää, että tuskin kenellekään tuli edes mieleen ehdollistaa sitä.
1600-luvulla kehittyi ajatus luonnonoikeudesta. Jokaisella ihmisellä katsottiin olevan synnynnäisesti tiettyjä perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka edeltävät valtion olemassaoloa ja joiden turvaamiseen valtion oikeutus perustui. Se on yhteisnimitys sellaisille moraali- ja oikeusteorioille, joiden mukaan on olemassa yleispäteviä, ihmisestä ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta riippumattomia oikeusnormeja. Luonnonoikeusajattelun mukaan on olemassa ylipositiivinen eli säädännäistä lakia ylempi ja vahvempi oikeus, joka asettaa rajat sille, mitä lainsäätäjä voi säätää ja tuomioistuin soveltaa.
1700-luku oli valistuksen aikaa ja samalla myös se vuosisata, kun transatlanttinen orjakauppa eli kukoistuskauttaan. Valistusaatteen keskeisiä ajatuksia olivat tieteellisyys eli järjen käyttö, tasa-arvo, ja liberalismi. Aikakauden tunnetuimpia ajattelijoita olivat Voltaire, Kant ja yhteiskuntateoreetikko Jean Jacques Rousseau. Valistusajan hienoista arvoista huolimatta nämä viisaat miehet eivät kuitenkaan vastustaneet kovinkaan johdonmukaisesti orjakauppaa. Orjien omistaminen nähtiin ihmisoikeutena, johon kuului myös omistusoikeus. Vain esineitä voi omistaa ja kun orja luokiteltiin tuohon kategoriaan, niin tämä looginen ketju voitiin sulkea kauniisti ja omatunnon ääni ei enää kuulunut kovinkaan pitkälle.
Voltaire oli valistuksen vuosisadan näkyvimpiä hahmoja. Hänelle ehdottoman tärkeitä arvoja olivat uskonnonvastaisuus ja rationalismi. Samalla hän puolsi voimakkaasti uskonnonvapautta ja poliittista suvaitsevuutta. Häntä pidetään oikeutetusti oikeamielisyyden ja hengen vapauden puolustajana sekä yhteiskunnallisten uudistusten tukijana. Hän ei ollut kuitenkaan johdonmukainen puolustaessaan erilaisten ihmisryhmien oikeuksia ja tasa-arvoisuutta. Voltaire oli vakuuttunut siitä, että erilaiset ihmiset eivät polveudu yhdestä ja samasta ihmisestä. Afrikkalaiset olivat hänen mielestään alemman ihmislajin edustajia, jotka olivat polveutuneet eri kantaparista kuin valkoiset. ”Neekerien rotu” erosi hänen mukaansa eurooppalaisista ”kuten spanielin laji erottuu vinttikoirasta.” Voltaire puolusti ”valkoisen rodun” paremmuutta suhteessa mustaan. Afrikkalaisten orjuuttamiselle oli hänen mielestänsä olemassa ”luonnollinen oikeutus”. Hän oli myös osallisena eräässä yrityksessä, joka harjoitti orjakauppaa. Tuottoisan orjakaupan ansiosta hänestä tuli yksi Ranskassa 20 suurituloisimmista.
Keskiajan ja uuden ajan vaihteessa perustelut orjuudelle haettiin yleensä kristillisestä maailmankuvasta ja Raamatusta, joka tarjosi riittävästi aineistoa väitellä joko orjuuden puolesta tai sitä vastaan. Isosta kirjasta löytyi selitys sekä ihmisten erilaisuudelle että tiettyjen ryhmien pitämiselle muita alempiarvoisena. Kirkon näkökulmasta vääräuskoiset ja pakanat eivät ansainneet ihmisarvoa ja heidät sai orjuuttaa. Paavi Nikolai V antoi vääräuskoisten orjuuttamiselle kristinuskon korkeimman siunauksen vuonna 1450. Kirkko laski luonnollisesti myös tummaihoiset afrikkalaiset tuohon kategoriaan.
Vanha testamentti tarjosi myös yksityiskohtaisemmat perustelut orjuudelle. Ensimmäisen Mooseksen kirjan 11. luvussa Jumala hajottaa Baabelin tornin ja sekoittaa ihmiskunnan kielet. Tärkeä orjuuden oikeuttaja oli 9. luku, jossa Nooa kiroaa Kanaanin, Haamin pojan, kun Haam oli nähnyt isä-Nooan hävyn. Musta ihonväri selitettiin Jumalan langettamaksi rangaistukseksi tästä tapojen rikkomisesta. Orjuus voitiin myös perustella niin, että se oli enemmänkin ruumiillinen kuin sielullinen tila. Hengellisessä maailmassa kaikki ihmiset olivat veljiä yhteydessä Jumalaan, maallisessa elämässä orjuus oli välttämätön osa synnin maailmaa.
Kun luin tätä kirjaa, niin olo oli sivu sivun jälkeen yhä ahdistuneempi. Toki olen tutustunut orjien historiaan aiemminkin, mutta vain pintaa raapien. Tämä kirja pakotti sukeltamaan huomattavasti syvemmälle. Se avasi ainakin minulle sen kuuluisan Pandoran lippaan. Minun on vaikea ymmärtää, että osa ihmiskunnasta luokiteltiin kappaletavaraksi ja orjia verrattiin henkisiltä ominaisuuksiltaan apinoihin. Heitä silvottiin, ruoskittiin ja yritettiin nujertaa katkaisemalla kaikki sosiaaliset yhteydet. Joillain alueella orjille annettiin myös kotieläinten nimiä. Heihin kohdistui omistusoikeus, jonka katsottiin olevan tärkeimpiä ihmisoikeuksia. Heitä pidettiin karjaan verrattavana irtaimistona, jota sai myydä, ostaa ja hävittää niin kuin muutakin omaisuutta. Orjien kohtelu on ollut käsittämätöntä, mutta vielä kammottavampaa on se, että tuo kohtelu perusteltiin juridisesti.
Ihmisoikeuksien historian tärkeitä kulmakiviä ovat Ranskan vallankumouksen ihmisoikeuksien julistus, Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja perustuslaki. Mutta näihin modernin aikakauden keskeisiin asiakirjoihin ei sisältynyt aloitetta ja vaatimusta orjuuden lakkauttamisesta. Ja se ei olisi voinut edes onnistua Yhdysvalloissa, koska orjanomistajat kirjoittivat perustuslain.
Jos kirkko olisi selkeästi vastustanut jo heti varhaiskeskiajalta lähtien orjuutta, niin pitkässä juoksussa ehkä sillä olisi ollut merkitystä. Mutta näinhän ei tapahtunut. Se olisi toki vaatinut, että ihmisarvo olisi myönnetty myös vääräuskoisille ja pakanoille. Kun muistaa ristiretket ja niihin liittyvät kauheudet, niin tälle ajatuskululle ei taida löytyä perusteita. Miten Jerusalemin vapauttaminen saraseeneista olisi onnistunut rauhanomaisesti? Islaminuskoisille kristityt olivat myös vääräuskoisia ja pakanoita, joten tuosta yhtälöstäni ei taida syntyä toivottua lopputulosta, vaikka miten sitä vääntelisi.