kesäkuu 2010

  • Muutama sana maailmanlopusta

    Nyt olisi jo ehkä hyvä aika ostaa aamukampa ja alkaa nyppimään niiden piikkejä selkäruodosta päivittäin irti, sillä maailmanloppuun on enää aikaa vain kaksi ja puoli vuotta. Mutta miten siihen pitäisi varautua? Ehkä voisin itse sisällyttää viikko-ohjelmaani sunnuntaiset kirkonmenot ja opetella laulamaan edes yksi virsi kunnolla alusta loppuun. Pukeutuisin sitten viimeisen päivän aamuna valkoiseen kaapuun ja…

  • Käsittämätön hulluus

    En ole koskaan nähnyt käsiteanalyysiä sanasta hullu, vaikka joidenkin ihmisten ja myös asioiden määrittämiseen sitä käytetään melko usein. Tämäkään teksti ei varmaankaan auta tuossa ongelmassa, vaikka yritänkin hakea rajaa, minkä sisään tuo termi voidaan sulkea niin tiiviisti, että sen kaikki yritykset paeta sieltä on tuomittu epäonnistumaan. Varmaankin lähes kaikille adjektiiveille löytyy selkeä vastakkainen merkitys, mutta…

  • My name is Randi – James Randi

    Randi ei aloittanut esiintymistään näin bondmaisesti, miten tämän arikkelin otsikoin. Syytä olisi jopa ollut, sillä tuosta luennosta ja itse esiintyjästä jäi mielen pohjalle miellyttävä kuva. Randi kävi viimeksi täällä seitsemän vuotta sitten, joten olikin jo aika taas kerran lentää pohjoisen suuntaan. Ilmeisesti maailman tunnetuimman skeptikon karisma on tallella, sillä Porthanian sali oli viimeistä penkkiriviä myöten…

  • Kukkia ja enkeleitä

    Ensimmäisten sinivuokkojen ilmestyminen auringon lämmittämien lumipälvien keskelle on näky, jota voi tuskin kukaan reagoimatta ohittaa. Niiden hentojen terälehtien muodoissa tai väreissä on jotain sellaista, joka saa monen ohikulkijan katsomaan ylöspäin ja kiittämään Luojaansa, saadessaan kokea taas kerran kevään alkavan kauneuden. Mikäpä on parempi todiste Kaikkivaltiaan olemassaolosta, kuin tuo outo ja vahva aistimus, joka saa mielen…

  • Tärkeitä keksintöjä: Pappa-Tunturi

    Jos onki oli suomalaisen heimon kannalta tärkeässä roolissa asuttaessamme tätä koivikkoista ja havumetsien valtaamaa maata, niin emmme toki voi unohtaa tuhansia vuosia myöhemmin sen aroille kasvoille ilmestynyttä Pappa-Tunturia. Tätä suomalaisten kansallismopoa valmisti Tunturipyörä  Oy, joka tunnettiin aiemmin nimellä Tunturi Oy. Yritys perustettiin Turkuun 1922 ja ensimmäisten vuosikymmmenien aikana se valmisti polkupyörien ohella myös kuljetusvaunuja, tavarankuljetusrattaita…

  • Tärkeitä keksintöjä: Onki

    Ilman ongen keksimistä esi-isämme olisivat kuolleet aivojen surkastumiseen eli typeryyteen. Minua ja sinua ei olisi, jos kaarnan pala ei olisi keikkunut iloisesti jääkauden jälkeisellä Litorinameren rannalla, kun maan kohoamisen seurauksena tuttu onkipaikka vaihtoi alati paikkaa. Nämä kalastajat elivät tuolloin keskellä kivikautta. Heidän lounaansa ja päivällisensä muodostui veden antimista, riistasta, marjoista, sienistä ja lintujen munista. Olen…

  • Lotta ja Polo

    Mitä yhteistä on lotalla ja Volkswagen Pololla?  Molemmilla on ainakin pätkä historiaa takanaan. Lottien virallinen toiminta kesti kolmisekymmentä vuotta ja Pololla se on jatkunut muutaman vuoden pidempään. Polo on valittu ainakin kerran vuoden autoksi; lotta sai odottaa melko kauan, ennen kuin hänen kunniansa palautettiin. Tähän kun vielä lisätään, että viimeisin Polo-malli seisoi tuokion kuvattavana Tuusulan…