Ilman ongen keksimistä esi-isämme olisivat kuolleet aivojen surkastumiseen eli typeryyteen. Minua ja sinua ei olisi, jos kaarnan pala ei olisi keikkunut iloisesti jääkauden jälkeisellä Litorinameren rannalla, kun maan kohoamisen seurauksena tuttu onkipaikka vaihtoi alati paikkaa. Nämä kalastajat elivät tuolloin keskellä kivikautta. Heidän lounaansa ja päivällisensä muodostui veden antimista, riistasta, marjoista, sienistä ja lintujen munista. Olen varma, että ilman rannalle kiskottuja eväkkäitä olisivat aivoille tärkeät rasvahapot jääneet saamatta ja sukumme olisi pikku hiljaa vaipunut hulluuden hämärään maailmaan. Siinä ei olisi auttanut puolukkakankaat eikä mustikkametsät. Generoitumisen seurauksena metsästys olisi muuttunut arvaheitoksi, sillä riistan kaataminen vaati tarkkaa silmää ja hyviä kavereita. Nuo tärkeät tiimiläiset olisivat myös vähentyneet jokaisella reissulla, ohi heitettyjen piikärkisten puukeppien seurauksena. Turkisten loppuessa olisi talvisten lumihankien keskellä jouduttu talsimaan kalsareissa, joita kukaan ei olisi jaksanut enää edes pestä. Kotona odottavat naiset olisivat joutuneet jossain vaiheessa myös kilpailemaan verissäpäin muutamasta jäljellä olevasta miehestä ja se olisi tiennyt varmaa loppua tuolle Homo sapiens-ryhmälle. Joten meidän on kiittäminen onkea siitä, että voimme lukea historiaa ja myös tehdä sitä.
Toki onkiminen on voinut auttaa muullakin tavoin esi-isisiämme jatkamaan sukuansa vuosituhannesta toiseen. Vavan pitäminen kädessä on paikallaan oloa ja miettimistä. Siinä istutaan pakarat tiivisti kivessä kiinni ja tuijotetaan hypnoottisesti kohoa, joka pomppii tai on pomppimatta rannan tuntumassa. Se on kohta, jossa ajatuksilla on valtavasti vapaata tilaa. Tuossa mietiskelyasennossa voi pulpahtaa mielen keskelle hyvinkin merkittävä tuuma, joka on pian matkalla kohti kelpo ideaa. Tässä vaiheessa ihmiskunnan historiaa, niitä todella tärkeitä ajatuksia on päässyt ilmakehään vasta hyvin lyhyen aikaa. Eli arkea helpottavien keksintöjen pelto oli vielä lähes kyntämättä ja istuttamatta. Voisin kuvitella, että joku kalastelija on ehkä mietiskellyt edellistä metsästysreissua ja siellä sattuneita ikäviä ja vaarallisia tilanteita kohoa tuijotellessaan. Keihäällä riistaa pyytäessä kun oli se ongelma, että piti olla melko lähellä eläintä heittovaiheessa. Tässä oli omat riskinsä, sillä tämä saattoi haavoittuneena rynnätä päin metsästäjiä. Mahdollisesti mielessä kypsyi kuva jousesta ja nuolesta pitkällisen ajatuskuvion seurauksena. Kalastaminen jäi varmaan siinä vaiheessa kesken, kun tuo neropatti ryntäsi metsään katkaisemaan piikiven kappaleella jousen kaarta ja vuolemaan nuolta. Tai mahdollisesti siinä auringonlaskun kauneutta ihmetellessä tuolle samaiselle kivikauden kaverille tuli halu lähteä katsomaan, minne taivaankuvun halki päivittäinen kulkeva kultainen kehrä aina illalla katoaa. Ja kun edessä häämötti meri tai iso järvi, niin syvällinen pohdinta saattoi johtaa alkeellisen veneen syntyyn.
Taidankin tästä lähteä ongelle.