Nyt olisi jo ehkä hyvä aika ostaa aamukampa ja alkaa nyppimään niiden piikkejä selkäruodosta päivittäin irti, sillä maailmanloppuun on enää aikaa vain kaksi ja puoli vuotta. Mutta miten siihen pitäisi varautua? Ehkä voisin itse sisällyttää viikko-ohjelmaani sunnuntaiset kirkonmenot ja opetella laulamaan edes yksi virsi kunnolla alusta loppuun. Pukeutuisin sitten viimeisen päivän aamuna valkoiseen kaapuun ja tuijottelisin alinomaa taivaalle, sillä sieltä kai se lopullinen rysäys on tulossa. Lopullisen hetken saapuessa korottaisin ääneni kaiken pauhun yli ja laulaisin kauneimman säkeistön rakkaasta suvivirrestäni ainakin kahteen kertaan. Siinä säkeistöjen välissä naukkaisin vieressäni olevasta konjakkipullosta viimeisenkin pisaran tuota kultaista juomaa, jonka vaikutus saa maailmanlopun rytinän näyttämään vain naapurin roskienpolttouunin sylkäisemältä savupatsaalta.
Mutta entä jos tuo maailmanloppu ei tulekaan? Se on varmaan monelle odottajalle karvas pettymys. Kun elämä on paketoitu viimeistä päivää myöten valmiiksi, niin tuon nyytin auki repiminen ja arjen jatkaminen on hankala paikka. Etenkin jos on tullut myytyä kaikki omaisuus ja vietettyä kunnon läksiäiset. Rahat on hassattu ja työpaikaltakin tuli otettua lopputili. Ainahan voi tietenkin tehdä henkilökohtaisen maailmanlopun tai jäädä odottelemaan sitä seuraavaa. Niitä kun on vähintäinkin kerran viikossa.
Liikkeellä on ollut myös epäilyjä, että maailmanloppu ei olekaan ihan lopullinen. Osa meistä jää sikiämään ja odottamaan sitä seuraavaa. Silloin kannattaa tietenkin pohtia, että miten tuosta tilanteessa saisi kaiken hyödyn. Netistä luin, että joku nuorimies on ostanut saunan täyteen sokeripusseja. Hän on päättänyt myydä ne ankeina aikoina hyvällä voitolla. Tuota voisi sanoa aivan loistavaksi suunnitelmaksi. Tosin jos kyseessä on pihan perällä oleva kylmä saunarakennus, niin sokeri saattaa olla parin vuoden päästä melko paakkuista, kun se on kostunut ja jäätynyt muutaman kerran. Tuota kovettumista taitaa avittaa myös saunan sisältä otetuissa kuvissa näkyvä kissa, jolle voi tietenkin sattua muutama ikävä vahinko seuraavien vuosien aikana. Ehkä tuon makean omaisuuden haltijan kannattaisi ostaa myös sokerileikkureita muutama laatikollinen vapaaseen nurkkaan ja myydä niitä sitten pussien kylkiäisenä.
Itse ajattelin ostaa autotallin täyteen wc-paperia. Ja miksikö? Ajattelen näin: Kun maailmanlopun jälkeiset päivät näyttävät täysin piestyiltä, sillat roikkuvat rotkojen ja järvien pohjalla, tornitalot makaavat selällään kuralammikoissa ja aurinko paistaa ankean savuverhon takaa tuhruisena kehränä, niin tulen paikalle kottikärryillä, jotka ovat täynnä pehmeitä, valkoisia paperirullia. Sehän on tietenkin kiehtovan absurdi näky, mutta en sitä tietenkään silloin ajattele. Minä teen kauppaa, siinä kuin perässäni hiippaileva kilpailijakin, joka työntää kilon sokeripusseilla täytettyjä lastenvaunuja. Hän on ehkä ajatellut iskeä tuohon markkinarakoon, jossa maistuu makea. Minä taas ylellisyyteen. Mikäpä on mukavampaa, kun siinä kurjuudessa käydä kyykkimässä ja pyyhkiä takapuolensa pehmeällä paperilla. Se on pieni hetki, mutta voi palauttaa edes hetkeksi ajatukset siihen ihanaan aikaan, kun kaikki oli vielä hyvin.
Jotain hyvää tuosta maailmanlopusta kuitenkin on. Koska se on kolme päivää ennen jouluaattoa, niin eipä tarvitse ostaa kenellekään lahjoja ja torikauppiaiden kuusetkin saavat jäädä niille sijoilleen. En myöskään käy kaupan pakastealtaalta valitsemassa kinkkurullaa, enkä muitakaan herkkuja. Myöskin pakolliset joulukortit jäävät merkkeineen Tiimariin. Viimeiset päivät taidan vain ottaa lasillisen Alsacen laaksojen etelärinteillä kypsynyttä punaviiniä ja Pariisista tilaamani patonkia aamupalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Tuossa ajassa en ehdi edes kuntoutua AA-kerhon vakituiseksi kävijäksi, joten ei ole tuotakaan murhetta.