huhtikuu 2010

  • Aika näyttää & Time Will Show

    Sain ystäväni kolmannen runokirjan ”Aika näyttää & Time Will Show” ennakkosuunnitelmien mukaan. Se tapahtui tuttua kaavaa noudattaen Veripalvelun pihassa, Kivihaassa. Jos tuo tilanne  menikin mallikkaasti, niin itse verenluovutustapahtuma ei tainnut sitä tehdä. Olin sen verran huonovointinen, että päätin nauttia vain kupillisen kahvia odotustilan puolella. Ja runoilijaystäväni sai myös yllättäen kuulla, että hänen karanteeninsa jatkuu vielä…

  • Kaivonpaikkaa etsimässä

    Noin pari vuotta sitten esiteltiin alueemme paikallislehdessä taikavarvun käyttäjä, jonka käsissä tuo mystinen oksanhaara nyökytti kaivolle ja parisängylle parhaan mahdollisen paikan. Artikkeli oli tehty niin kritiikittömästi, että päätimme kirjoittaa kaverini kanssa (Reijo Mattila) siihen vastineen, joka sitten julkaistiinkin yleisönosastossa. Taisin vaihtaa muutaman viestinkin artikkelin tehneen toimittajan kanssa, jossa peräänkuulutin lehtimiesmoraalia. Minusta jutussa olisi pitänyt esittää…

  • Tekniikka taiteessa

    Taideteos on tekijän näkemys jostain, tehdään se maalaamalla, valokuvaamalla, veistämällä, säveltämällä tai jollain muulla tavalla. Se on taiteilijan näköinen, koska se on noukkinut sisällön siitä kaikesta, mitä elämässä on nähty ja koettu. Luova ilmaisu on  mahdotonta ilman menneisyyttä, koska se on niin vahvasti kulttuurisidonnaista. Tämä lähtökohta myöskin sitoo taiteen vastaanottajan kädet. Mitä enemmän taiteilijan näkemys…

  • Kielestä

    ”Edessäni kohoava rakennus ei ollut suorassa. Sain kuulla jo ennen alakouluun menoa, että se oli rakennettu hieman vinoon, koska kukaan ei pystynyt määrittelemään mitä tarkoittaa sana ”suorassa”. Sen merkitystä oli analysoitu yliopistossa ainakin kahden vuosikurssin ajan, ilman että olisi saatu aikaan lopullista päätöstä asiasta. Helpointa oli rakentaa kaupungin korkein rakennus siihen asentoon, mihin se parhaiten…

  • Kauneudesta

    Kauneus on abstrakti käsite, jota ei kaiketi voi maistaa, mutta sokea voi tuntea sen käsillään. Sen kokeminen vaatii aistihavainnon jostain asiasta, sen ominaisuudesta tai laadusta. Siihen liittyy myöskin tulkinta ja mielihyvän tunne. Eli kyseessä on tapahtumasarja, jota ei voi koskaan täydellisesti ymmärtää. Estetiikka onkin jossain mielessä aivan turha tiede, sillä miksi käyttää inhimillisiä voimavaroja sellaiseen,…

  • Aapeli – pakinoiden taitaja

    Harva meistä taitaa tuntea Simo Puupposta (1915-1967), mutta Aapeli on jo varmaan tutumpi nimi. Hän oli pakinoitsija, jonka paras luomiskausi kesti lähes kolmekymmentä vuotta, alkaen 1930-luvun loppupuolelta ja päätyen 1960-luvulla. Hänen omaperäisyytensä näkyi ehkä parhaiten sanomalehtipakinoissa. Niiden novellimainen tyyli oli saanut vaikutteita Anton Tšehovilta ja yhtymäkohtia tuohon kirjailijaan löytyy tavassa tarkastella asioita empaattisesti, unohtamatta hyväntahtoista ironiaa.…

  • Mistä on hyvä säveltäjä tehty?

    En pakinoi tässä rockmuusikoista, sillä hehän näyttävät miltä näyttävät. Heidän olemuksestaan on vaikea löytää mitään kestävää, sillä kuluttava elämä muuttaa esiintyjän ilmiasua melko nopeaan tahtiin.  Ajattelinkin keskittyä vuosisadoille, jolloin John Lennon ja Paul McCartney eivät olleet vielä tavanneet Liverpoolissa. Joudun siis turvautumaan klassisen musiikin säveltäjiin. Haen ensimmäiset mestarinuotittajat 1600-luvulta, jolloin syntyi barokkimusiikki. Viimeiset esimerkit noukin…

  • Keskinkertaisuus

    Antonio Salieri on pakahduttavan keskinkertainen säveltäjä Milos Formanin loistavassa elokuvassa Amadeus. Tuo vähemmän ylevä teema kulkee tarinan taustalla, mutta on muutama kohta, jossa sen taakka nujertaa Antonion – ainakin hetkeksi. Elokuva alkaa mielisairaalasta, jossa Salieri on hoidettavana. Häntä tulee katsomaan pastori, jolle säveltäjä soittaa omia kappaleitaan. Papin on esityksen jälkeen myönnettävä, että hän ei tunne…