tammikuu 2011

  • Vallasta

    Valta on aina kiehtonut minua, ainakin tarkkailijana. Se on usein piilotettu yhteiskunnan rakenteisiin niin, että sen käyttö muuttuu helposti hyväksyttäväksi. Puhtaimmillaan vallankäyttö on silloin, kun se on ainoa näkyvä työkalu ristiriitatilanteissa. Vaikkapa silloin kun saan turpaani, kertoessani vääriä asioita väärässä paikassa. Seuraavassa muutama aamutuntien mietelmä, jotka ovat enemmänkin haikumaisia haukotuksia, kuin loppuun asti mietittyjä aforismeja.…

  • Sähkökirja

    Kirjat ovat aina olleet minulle täydellisiä esineitä. En välitä painomusteen tuoksusta, mutta kaikki muu onkin jo polvistumisen arvoista. Joudun edelleenkin pyyhkimään silmäkulmia, jos satun näkemään Truffaun elokuvan Fahrenheit 451. Ensimmäinen pärskähdys tulee, kun ruudulle ilmestyy kirjaroviot ja toinen varmempi kohta saada tunteet pintaan on episodi, jossa kääntymyksen kokenut palomies Guy Montag kohtaa yhteiskunnasta eristäytyneet ”ihmiskirjat”.…

  • Salaliittoteoriat

    Salaliittoteorioihin ei yleensä törmää ruokakaupassa, eikä edes työpaikalla. Varmin paikka tutustua niihin on netti. Siitä on tullut kaiken maailman hörhöilyn kohtaamispaikka, jossa älyttöminkin ajatus tukee toista samanlaista. Faktat ammennetaan pienestä, omalla porukalla tiiviiksi tampatusta möykystä, joten lopputuotos ei voi kestää kovinkaan kummoista kriittistä käsittelyä. Oma tutustumiseni salaliittojen ”kiehtovaan” maailmaan alkoi Marsista, tarkemmin sen pinnalla olevista…

  • Tellus tähtäimessä

    Niburu! Tuo pahaenteinen sana aiheuttaa sydämentykytystä kautta maailman. Hirveä tuho kiitää avaruudessa suoraan kohti kotiplaneettaamme, eikä juuri mitään ole tehtävissä. Voit tietysti kaivaa takapihalle maanalaisen bunkkerin ja varastoida sinne säkeittäin sokeria ja laatikkokaupalla energiajuomia, mutta tuokaan toimenpide ei takaa selviytymistä. Valtamerien vedet loiskahtavat altaistaan peittäen mantereiden alavat osat, tulta ja tulikiveä sataa kaikkialla! Harvat henkiin…

  • Kestää loppuelämän

    Käydessäni marketissa ja sujauttaessani kärryihini biopusseja jäin pohtimaan, että kuinka monta niitä pitäisi ostaa, jotta ne riittäisivät loppuelämäkseni. Se voi olla vain muutama pussi, jos viikatemies tulee etuajassa ja survaisee hengen pois yhdellä terän heilautuksella.  Se voi olla myös melkoinen röykkiö, jos saan ihmetellä tätä maailmaa vielä muutaman kymmenen vuotta. Seuraavaksi katseeni kohdistui veskipaperipinoon.  Se…