Olin etsimässä jotain vaimon kaipaamaa esinettä varastokoppiin kertyneen rojun joukosta, kun varomattomuuttani jouduin pienimuotoiseen onnettomuuteen. Tönäisin horjuvaa laatikkopinoa olkapäälläni ja ylimmäisenä keikkuva puinen rasia putosi osuen keskelle päälakeani. Kipu oli vain hetkellinen, mutta tärähdyksen seurauksena unohdin alkuperäisen asiani ja jäin ihmettelemään laatikkoa, joka oli kallostani kimmottuaan tehnyt pehmeän hätälaskun kahden makuupussikäärön väliin. Kauniisti viimeistelty, kokoonsa nähden painavan tuntuinen jalopuinen rasia antoi arvokkaan vaikutelman messinkisine salpoineen ja saranoineen. Uteliaisuuteni heräsi, mutta puolipimeässä varastossa en ryhtynyt tutkimaan sitä tarkemmin, vaan palasin kotiin löytö taskuissani. Laskin rasian eteisen pöydälle ja ryhdyin tunnustelemaan päälakeani, josko siellä olisi kohoamassa uusi kuhmu entisten seuraksi. ”Löysitkö sen?”, kysyi vaimo. Jupisin jotain epäselvää vastaukseksi ja siirryin työpöytäni ääreen tutkimaan saalistani pöytälampun valossa.
Lapsellisen uteliaana käänsin salvat sivuun ja avasin kannen. Punaiseen samettialustaan muotoillussa syvennyksessä kiilteli himmeästi jonkinlainen instrumentti, jossa oli kaksi putkea vierekkäin. Pitempi putkista kymmensenttinen, lyhyempi puolet siitä. Putkien neljästä päästä kolmessa oli jonkinlainen linssi. Optinen laite siis. Kurkistelin jokaisesta aukosta, mutta en nähnyt oikein mitään. Pitelin todennäköisesti käsissäni aitoa mikätintä, esinettä joka saa vierailijan kysymään ”Mikä tuo on?”

Tulin siihen tulokseen, että kapineen täytyi olla yli kymmenen vuotta sitten kuolleen enoni jäämistöstä, sillä juuri tällaisia, salaperäisiä esineitä Erkki osteli panttihuutokaupoista. Kellojen korjaamisen lisäksi hän oli äärimmäisen kiinnostunut kaikenlaisesta tieteestä ja tekniikasta. Olin varma, että hän oli pyöritellyt tätäkin instrumenttia tuntikausia herkissä ja taitavissa hyppysissään miettien sen käyttötarkoitusta. Olin kuitenkin melko vakuuttunut siitä, että tuon esineen täsmällinen funktio oli jäänyt häneltä selvittämättä, sillä mestarilla ei ollut käytössään etsintään välttämätöntä työkalua, Internetiä. Siltä istumalta päätin ratkaista arvoituksen ja laskin määrätietoisesti kourani hiiren selkämykselle.

Aparaatin kylkeen oli kaiverrettu tekstiä, joten alkuun pääseminen oli yksinkertaista. Googleen van hakujonoksi ”Carl Zeiss Jena”. Eiköhän se siitä. Jaaha, puolitoista miljoonaa hakutulosta. Tässä saattaisi sittenkin kulua vähän enemmän aikaa kun olin arvellut, mutta eipä hätää. Olihan instrumentin kyljessä vielä sarjanumerokin, se vain lisukkeeksi hakukenttään. Tuloksena vain 41 osumaa, mutta jostain käsittämättömästä syystä useimmat liittyivät jalkapalloon, eikä yksikään optiikkaan. Oli siis palattava enon menetelmiin.
Kurkistelin uudelleen linssien sisään ja tällä kertaa suuntasin laitteen kohti pöytälampun loisteputkea. Nyt näkyviin ilmestyikin jotain kaunista; kirkkaita värejä punaisesta violettiin ulottuvana sarjana, jota katkoivat ohuet pystyviivat ja hienojakoinen asteikko, johon oli merkitty lukemia neljästäsadasta aina punaisen pään seitsemäänsataan. Tämähän oli selvää pässinlihaa, spektroskooppihan se siinä! Laite, joka näyttää valon eri aallonpituuksien jakautuman. Olin varma, että eno oli tehnyt saman huomion, mutta se ei kertonut vielä työkalun täsmällistä käyttötarkoitusta. Spektroskooppia käytetään tieteessä ja tekniikassa tuhansin eri tavoin ja tämä taidokas pikku havaintoväline oli ilman muuta kehitetty jossakin tietyssä tehtävässä käytettäväksi apuvälineeksi. Jatkoin siis googlailua erilaisilla hakutermeillä pääsemättä juurikaan eteenpäin, kunnes kahvitauon piristämät aivosoluni muistivat vanhan hokeman: ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” Netin kuvahaku siis käyttöön ja termiksi ”Carl Zeiss old spectroscope” ja kas! Näytöllä killitti kuvassa täsmälleen samanlainen vekotin kuin kädessäni.

Haloo, eno siellä toisella puolella! Älä enää vaivaa päätäsi asialla. Kapine on gemmologin spektroskooppi, sillä tutkitaan jalokivien koostumusta. Lupaan pitää sen visusti tallessa, vaikka en timanteista mitään ymmärräkään.