Eilen niiden piti tulla, leijailla muutaman tunnin suurkaupunkien päällä ja poistua pikku hiljaa ilman sen virallisempaa tapaamista. Ihan vain näytille, että on sitä elämää muuallakin kuin Telluksella. Eipä näkynyt, vaikka taisi aika moni niska olla kallellaan selkärangan suuntaan. Ehkä heillä oli kiireitä, onhan tuo avaruus melko mittaamaton työmaa. Pari lehtijuttua luettuani sain myös tietää, että nuo avaruuksien matkamiehet tuntevat sosiaalista vastuuta. Eivät ole siis viemässä naisiamme tai vesiä meristämme. Nämä kiltit taivasmatkaajat ovat huolissaan ilmastomme lämpenemisestä ja heidän pyyteetön projektinsa olisi puhdistaa se kaikesta kuonasta, jota olemme sinne työntäneet satojen vuosien aikana. Kunnioitettavaa ja kiitettävää. On todella hienoa löytää sukulaissieluja avaruuden periltä.
Odotin tuota ihmettä itsekin. Menin lopulta nukkumaan, kun Tokiossakin viisarit lähtivät kohti alamäkeä. Heti aamulla avasin telkkarin ja luin ensimmäiseksi tekstiteeveen otsikot. Ne kertoivat tuttua tarinaa arjen kompuroinnista, ei sanaakaan lentävistä lautasista. Kaaadoin sadatellen kahvia kuppiini ja suunnittelin siinä näkkileipää pureskellessani vastinetta tuolle USA:n armeijan eläkeläisupseerille, joka jallitti taas kerran koko ihmiskuntaa. Blogikaverini oletti päivällä meseillessämme, että eiköhän tuo saanut kuitenkin lopullisen porttikiellon upseerikerholle. No, onhan sitä jo siinäkin rangaistusta vanhalle miehelle. Mutta ei tämä ole kuitenkaan reilua, valvottaa puolta ihmiskuntaa ja murentaa luottamusta lähimmäiseensä.
Tällä ufohörhöllä on nimikin: Stanley A. Fulham, joka on kaiketi melko tuttu lentävien esineiden parissa puuhasteville. Mies on kirjoittanut toisille hörhöille haasteellisen kirjan: ”Challenges of Change”. Vaikka lautasia ei tällä kertaakaan näkynytkään, niin ehkä se lisäsi kuitenkin kirjan myyntiä. Ja eihän siinä mitään pahaa ole. Vaikka sen luettuaan todellisuus ei paljastaisikaan syvintä sisintään, niin tuo lukutuokio rikastaisi ainakin mielikuvitusta.
Jätän seuraavan kommentin viimeiseksi, sillä muuten en olisi voinut irvailla (toivottavasti hyväntahtoisesti) näin pitkään tuon herra Stanley A. Fulhamin kustannuksella. Hän nimittäin jätti pienen takaportin. Jos vierailijoita ei näy 13.10, niin viimeistään kuitenkin marraskuussa tai ainakin vuoden loppuun mennessä. Rohkeana armeijan upseerina hän sanoi myös laittavansa koko arvovaltansa peliin. Sitä en tiedä, mitä tuokin tarkoittaa, kun tuota arvovaltaa ei taida olla kovinkaan paljon jäljellä miehellä, jonka hörhöilyistä voisi kirjoittaa ihan oman kirjan.