Ulkoilmafillarointi vaihtuu talvella suksiin tai pyöräilyyn sisällä rullien päällä. Tylsääkö? Ei suinkaan, sillä tunti menee ihan kivasti, kun voin samalla katsoa jotain dokumenttia tietokoneen näytöltä. Hiljakkoin tuo tunti meni kaksiosainen sarjan parissa, jossa käytiin lävitse Minna Canthin teoksia ja niiden vastaanottoa. Minna oli rohkea nainen, joka uskalsi astua monen miehen varpaille. Ja kipeäähän tuo teki, heidän kommenteistaan päätellen. Hän on todellakin ansainnut oman liputuspäivänsä. Canth onkin ainoa nainen, jolle tuo on meillä suotu.
Kun luen paljon historiaa käsitteleviä kirjoja, niin niissä tulee silloin tällöin vastaan typeriä käsityksiä naisista. Eräs usein esitetty väite on, että naiset eivät pysty ymmärtämään yhteiskunnallisia asioita, koska he ovat tunteellisia. Näin heidän paikkansa on luonnollisesti kotona, eikä suinkaan tekemässä päätöksiä miesten rinnalla, koska se vaatii rationaalista ajattelua. Ja sitähän löytyy vain miehiltä. Nykyään puhuttaisiin tunneälystä. Sitä soisin myös nykyisille poliitikolle, kun he tekevät päätöksiä. Toki kaikkiin ratkaisuihin tuo tunneäly ei taida olla paras vaihtoehto.
Myös naisten fyysinen heikkous on nähty rajoittavana tekijänä. Mitähän nämä miehet sanoisivat tätä päivänä seuratessaan tuon ”heikon sukupuolen” saavutuksia urheilun saralla. Monessakin lajissa puhutaan vain kymmenen prosentin erosta vastaavilla matkoilla. Esimerkkinä vaikka maraton, jossa naisten ennätys on 2 tuntia 11 minuuttia ja 53 sekuntia. Miesten vastaava on 2 tuntia ja 35 sekuntia. Eroa on noin 11 minuuttia. Se on alle yhdeksän prosenttia huonompi. Se naisen surkeista fyysisistä kyvyistä.
Jälkipolvien on toki helppo hymyillä 1800-luvun miesten puheille. Näiden kaksilahkeisten ajatuksia rajoittivat aikakauden normit ja kulttuuriarvot. En kuitenkaan puolusta noita tympeitä lausahduksia, sillä lopultakin on kysymys vain siitä, että olemmeko kaikki yhtä arvokkaita ihmisinä. Tuo arvoasetelma tuskin oli vieras tuon aikakauden lukeneistolle.
Näitä naurettavia ajatuksia päästivät suustaan jopa oppineet, joiden merkitys ihmiskunnan historiassa on ollut huomattava. Kulttuurihistorian kannalta merkittäviä miehiä, mutta kuitenkin melko vankasti aikakautensa kahleissa.
Platonin mielestä naiset voivat olla yhtä päteviä hallitsemaan yhteiskuntaa kuin miehet. Hänen teoksessaan Valtio hän ehdotti, että naiset, kuten miehet, voivat olla filosofeja, sotureita ja valtion johtajia. Kuitenkin hän uskoi, että suurin osa naisista olisi silti kotirouvia. Toinen antiikin filosofi Aristoteles oli jo toista mieltä. hänen mukaansa naiset olivat luonnostaan alempiarvoisia kuin miehet. Hän piti naista miehen ”epätäydellisenä” vastineena.eskiajalla uskonnoissa naisten alisteinen asema oli normi, ja heidät määriteltiin jumalallisesti alhaisemmiksi kuin miehet. Pyhä Augustinus oli yksi keskeisistä teologeista, jonka kirjoituksissa naiset nähtiin usein ”heikkoina” ja taipuvaisina syntiin. Hän perusteli naisten alistettua asemaa raamatullisilla tulkinnoilla, joissa Eevan kerrottiin viekoitelleen Aadamin syntiin. Thomas Aquinas oli toinen merkittävä ajattelija. Hänen mukaansa naiset olivat luonnostaan alempiarvoisia miehiin verrattuna, mutta he olivat tärkeitä perheen ja yhteiskunnan ylläpitämisessä. Hän kuitenkin korosti, että naisten sielu oli yhtä arvokas kuin miesten.
Entä valistuksen aika? 1700-luvulla valistusajattelijat alkoivat kyseenalaistaa perinteiset käsitykset sukupuolirooleista. Toki yhteiskuntafilosofi Jean-Jacques Rousseau esitti, että naisten tärkein rooli oli perheen ja kodin ylläpitäminen. Hänen mukaansa miehet olivat luonnostaan yhteiskunnan johtajia, kun taas naisten paikka oli kotioloissa, kasvattaen lapsia ja tukien miehiä. Vaikka Rousseau kirjoitti paljon kasvatuksesta, esimerkiksi maailman tunnetuimman kasvatusoppaan Émile, niin se ei kuitenkaan estänyt häntä laittamasta omia lapsiaan vastoin äidin tahtoa orpokotiin. Tähän varmaan sopisi virke: Älä tee niin kuin minä, vaan niin kuin opetan.
Kun päästään 1800-1900-luvulle, niin naisten selustatukena oli huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja eli Stuart Mill, joka oli englantilainen filosofi ja liberalisti. Hän puolusti naisten oikeutta osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan elämään, mukaan lukien äänioikeus ja koulutus.
Entä tuo koulutus? Kun valtiot alkoivat 1700- ja 1800-luvuilla luoda maallisia koulujärjestelmiä, niin kirkko ja papisto vastustivat usein näitä hankkeita. He pelkäsivät, että maallinen koulutus heikentäisi uskonnon asemaa ja kirkon vaikutusvaltaa. Ymmärtäähän sen, että paisto oli huolissaan, koska opiskelu lisää tietoa. Hiljainen ja nöyrä kansa voisi ehdollistaa heidän opetuksiaan. Vaarana oli myös se, että koulutus voisi innostaa alempia säätyjä kyseenalaistamaan sääty-yhteiskunnan rakenteet. Pelkokerrointa lisäsi myös se, että talonpoikien ja työläisten koulutus tekisi heistä ”ylpeitä”.
Tytöillä meni vielä huonommin. Heidän opetustaan vastustettiin erityisesti, koska naisen paikka oli kotona ja koulunkäynti olisi tarpeetonta tai jopa haitallista heidän ”luonnollisille” tehtävilleen.
Lasten opin tielle lähtemistä vastusti myös heidän vanhempansa. He eivät halunneet lähettää lapsia kouluun, koska heistä pelättiin tulevan herroja. Lapset olivat myös tärkeä apu maaseutuyhteisöjen arjessa, joten tämä oli myös keskeinen syy jarrutella lasten opiskelua. Ja miksi kouluttaa lapsia, kun he jatkavat kuitenkin isänsä ammattia.
Miten naiset sitten pääsivät lopulta koulutuksen pariin. Suomen ensimmäinen yliopistossa opiskellut nainen oli Maria Tschetschulin. Hänet hyväksyttiin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuonna 1870. Maria oli erityisen kiinnostunut matematiikasta ja hän opiskeli ensin niin sanottuna yksityisoppilaana, sillä naisilla ei tuolloin ollut oikeutta viralliseen yliopisto-opiskeluun. Vuonna 1871 hänestä tuli yliopiston ensimmäinen naispuolinen ”ylioppilas” erityisluvalla. Tschetschulin sai myöhemmin opettajantutkinnon ja hän toimi opettajana, mutta ei koskaan valmistunut maisteriksi.
Naisille avautui mahdollisuus opiskella yliopistossa virallisesti vasta 1880-luvulla, kun rajoituksia muutettiin. Ensimmäiset naiset valmistuivat filosofian kandidaateiksi (maistereiksi) 1880-luvun lopulla. Pioneereja olivat esimerkiksi Emma Irene Åström, joka vuonna 1882 valmistui ensimmäisenä naisena filosofian kandidaatiksi Suomessa.
Naisen polku on ollut karikkoinen, kun hän on vaatinut oikeuksiaan olla tasavertainen miesten rinnalla. Heidän asemaa parantavat lakimuutokset nytkähtivät kuitenkin askel askeleelta eteenpäin. Tähän vielä ne tärkeimmät askelmerkit:
Vuonna 1854 säädettiin perintöoikeuslaki, joka antoi naisille oikeuden periä omaisuutta, mutta miehet olivat edelleen etuoikeutettuja.
Vuonna 1877 säädettiin ensimmäinen laaja avioliittolaki. Tällöin säädettiin, että avioliitossa nainen sai oikeuden omaisuuteensa, mutta silti aviomiehellä oli edelleen suuri valta perheen taloudellisessa elämässä.
1800-luvun loppupuolella naisten mahdollisuus saada korkeampaa koulutusta alkoi avautua.
Vuonna 1906 naiset saivat äänioikeuden. Suomen ensimmäisessä eduskuntavaalissa valittiin yhteensä 19 naista eduskuntaan. Suomeen saatiin parikymmentä vuotta myöhemmin naisministeri Miina Sillanpää. Hänet nimitettiin vuonna 1926 toiseksi hallitussihteeriksi ja samalla hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri.
Vuonna 1917 naisille ja miehille yleinen äänioikeus kunnallisvaaleissa.
Vuonna 1919 naimisissa oleville naisille oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta.
Vuonna 1922 nainen voi solmia työsuhteen ilman aviomiehen lupakirjaa.
Vuonna 1926 naisella on oikeus tulla valituksi valtion virkoihin ja saada samat edut niissä kuin mies.
Vuonna 1930 uusi avioliittolaki voimaan: aviovaimo vapautuu miehensä holhouksesta ja hänellä on oikeus omaan omaisuuteen.
Vuonna 1944 laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista sekä kunnallisista terveydenhoitajista
Vuonna 1950 raskauden keskeyttäminen sallitaan lääketieteellisin perustein
Aloitin Minna Canthista ja lopetan häneen. Vaikka häntä pidetään lähinnä naisen asemaa kritisoivana kirjailijana, niin Minna käsitteli näytelmissään myös köyhien tilannetta. 1800-luvulla köyhyyttä ei nähty rakenteellisena, vaan syynä olivat huono-osaiset itse, koska he olivat vain laiskoja ja tyhmiä. Köyhälistön asemaa kritisoivat näytelmät saatettiin kieltää ensimmäisen esityksen jälkeen yhteiskuntarauhaa häiritsevinä, poliisillakin uhaten. Onneksi niitä puolustajiakin löytyi ja Minna Canth taitaa olla niitä harvoja kirjailijoita, joiden tuotanto jätti jälkensä myös lainsäädännöllisiin uudistuksiin. Näitä olivat naisten oikeudet koulutuksessa ja työelämässä, samoin avioliittolain muutokset ja työlaisten aseman ja köyhäinhoidon parantaminen.
Joten on todellakin syytä edelleen liputtaa Minna Canthille ja samalla kaikille niille naisille, jotka uskalsivat ehdollistaa vallitsevat normit, vaikka yhteiskunnan kasvoilla oli lähinnä tiukasti poljettuja miesten saappaiden jälkiä.