Historia pitää sisällään kummallisia anekdootteja, joihin kompastelen ihan mielelläni. Ajatus, että musiikkia voi kopioida käytetyille röntgenlevyille, kuulosti aivan mahdottomalta. Tämä kuitenkin onnistui sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa. Tarkoitukseen sopivaa materiaalia sai varastamalla niitä sairaaloista. Röntgenlevyt olivat jo täyttäneet käyttötarkoituksensa, joten niitä ei osattu edes kaivata. Nuo kalvot lojuivat varastoissa ja odottivat lopullista hävittämistä. Kun niiden luisille kasvoille kaiverrettiin nuorison kaipaamaa musiikkia, niin ne saivat näin uuden elämän, vaikka niiden hauras materiaali ei kestänytkään useita soittokertoja. Ne saattoivat jäädä jopa alle kymmeneen.
1930-luvulla länsimainen taide ahdistettiin Neuvostoliitossa nurkkaan ja tilalle tuli sosialistinen realismi. Tämä virallistettiin Kirjailijaliiton konferenssissa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Pientä helpotusta koettiin sota-aikana, mutta sen jälkeen musiikki ja muutkin taiteet palasivat tiukan kontrollin alle. Virallisen hyväksynnän sai vain sellainen musiikki, joka tuki sosialismin keskeisiä arvoja. Jazz ja rock eivät tietenkään täyttäneet näitä odotuksia, eivät myöskään Neuvostoliitosta ulkomaille muuttaneiden muusikoitten levyt. Tälle listalla oli myös paljon kotimaista musiikkia, joka ei virallisia tahoja syystä tai toisesta miellyttänyt.
Kiellettyä musiikkia sisältäviä äänilevyjä salakuljetettiin länsimaista Neuvostoliittoon Itä-Euroopan kautta. Levyjen huono saatavuus tarkoitti korkeita hintoja. Apuun tulivat teknisesti lahjakkaat nuoret, jotka rakensivat omat äänityskoneensa ja kopioivat kiellettyä jazzia, rock ’n’ rollia ja kiellettyjä venäläisiä kappaleita. Nämä ns. Röntgenizdat pitivät sisällään kielletyn maanalaisen kopiointi- ja levitystoiminnan, joissa fonografeilla tehtiin lopioita käytetyille röntgenlevyille.
Röntgenkuvan päälle tehdyn äänilevyn sai ostettua 1950-luvulla puolellatoista ruplalla tai jopa vielä sitäkin halvemmalla. Vertailukohtana voi pitää sitä, että samaan aikaan virallisia teitä hankitusta vinyylilevystä joutui maksamaan viisikin ruplaa.
Viranomaiset alkoivat kiinnittää huomiota ilmiöön 1950-luvun kuluessa, ja lopulta vuonna 1958 nämä Röntgenizdat kiellettiin lainsäädännöllä. Toiminta oli tuossa vaiheessa jo hyvin laajaa. Viranomaiset ottivatkin laittoman musiikin levittäjät erityisesti silmätikuikseen, ja toiminta hiipui pikkuhiljaa 1960-luvun kuluessa. Tähän lienee vaikuttanut myös kasettien tulo markkinoille.