Kirjastotoiminta alkoi Riihimäellä vuonna 1884, kun Rautatien kouluun perustettiin noin 100 kirjaa käsittävä kirjasto. Sen jälkeen se on muuttanut muutaman kerran ja nykyinen kaupunginkirjasto aloitti toimintansa 1986.
En muista missä iässä sain kirjastokortin, mutta se oli varmaan yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Muistan vieläkin leimauskoneen rusahtavan äänen, kun virkailija paukautti sillä kirjan takakannen selkämyksestä löytyvälle kortille eräpäivän. Olin varmaan riemuissani, kun kannoin noita huolellisesti valittuja kirjoja repussani parin kilometrin kotimatkan. Avatessani kirjan, tiesin pääseväni mukaan seikkailuun, jossa en ollut koskaan sivustakatsoja. Eläydyin nuortenromaanien maailmaan niin syvälle, että tärkeät yöunet taisivat jäädä usein vajaiksi. En vain malttanut päästää kirjaa käsistäni ja odottaa seuraavaan päivään, jotta saisin tietää miten tarina jatkuu. Äitini myös muisti säännöllisesti varoittaa, että menetän näköni, kun luen niin paljon. Tuota sivujen kääntelyä on jatkunut sen jälkeen vielä reilusti yli viisikymmentä vuotta ja näkökin on edelleen tallella. Kas kummaa, äidit eivät olekaan aina oikeassa.
Muistan, että kun astuin kirjaston ulko-ovesta sisään, niin parin metrin päässä edessäni oli hyllykkö, joka oli omistettu filosofialle. Kirjastoluokitus alkaa edelleen tästä, yleisteosten jälkeen. Katseeni ohjautui säännöllisesti seitsemänosaiseen Platonin teoksiin. Niiden siistit selkämykset olivat kuin saavuttamaton unelma, jonka lahkeessa roikuin sitkeästi kiinni. En muista oliko tuo Kreikan kuuluisin filosofi edes millään lailla tuttu. Ehkä filosofien nimiä oli käyty historian tunneilla lävitse jo kansakoulussa. Platon ei tainnut kiinnostaa muita kävijöitä, koska rivi näytti aina yhtä koskemattomalta, kun satuin vilkaisemaan sitä kirjastossa käydessäni. Otin silloin tällöin yhden noista kirjoista käteeni, selailin sitä ja laitoin sen takaisin omalle paikalleen. Tiesin, että sen aika tulisi myöhemmin.
Lukeminen on ainoa harrastukseni, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti koko ikäni. Liikunnassa oli noin kymmenen vuoden tauko, valokuvauksessa myös vuosien mittainen. Ja se olisi venynyt paljon pidemmäksi, ilman digikuvauksen tuloa. Toki kaunokirjallisuus on saanut väistyä tietopuolisen tekstin tieltä. En edes muista, koska luin viimeksi jonkun romaanin. Myönnän toki, että kaunokirjallisuudella on oma arvonsa ja sen lukemiselle pitäisi varata enemmän aikaa arjessa. Onneksi en ole kuitenkaan kadottanut ikääntyessäni lapsenomaista uteliaisuuttani. Uskon, että tietopuolinen kirjallisuus antaa enemmän palikoita maailmankuvan rakentamiseen kuin kaunokirjallisuus. Lapsuudesta on myös jäänyt tuo jännittävä tunne, jonka koen edelleen avatessani ensimmäistä kertaa uuden kirjan.
Kirjaston ovea kulutan nykyään harvemmin, sillä olen siirtynyt lähinnä e-kirjojen pariin. Pieni tabletti toimii lukualustana. Luen selälläni maaten, joten se on huomattavasti kevyempi pitää kädessä, kuin perinteinen kirja. Toki kaikkia kirjoja ei saa digimuodossa, joten poikkean edelleen silloin tällöin kirjastossa. Onhan tuo kirjoille pyhitetty valtakunta kiehtova miljöö, jossa liikuskelen mielelläni. Samalla muistan harmitella sitä, että en koskaan ehdi lukea kaikkia kiinnostavia kirjoja, vaikka noukkisin vain ne parhaat päältä.
Englanninkielisiä kirjoja luen Scribd-palvelun kautta. Sen valikoima on todella laaja, sisältäen myös paljon lehtiä ja podcasteja. Maksan tuosta mielelläni kymmenen euroa kuussa. Vaihtoehtona sille on lähinnä Perlego, joka on suunnattu enemmän opiskelijoille. Amazon myös tarjoaa Kindle Unlimited-palvelua, jonka lainausalueeseen Suomi ei tällä hetkellä kuulu.