Kun aurinko on laskenut talvella taivaanrannan taakse ja valo sirottuu oikealla tavalla ilmakehässä, niin olemme keskellä sinistä hetkeä. Jotkut sanovat näkevänsä sen kesälläkin. Itse en muista nähneeni sitä koskaan, vaikka kuljenkin kameran kanssa vahtimassa erilaisia poikkeamia maisemassa ja sen valaistuksessa. Mutta tänä talvena olen huomannut auringon noustessa ja laskiessa tuijottavani ympäristöä, joka on sävyltään niin kaunis, että se voisi minun puolestani potkia kesän pois tieltään ja tarttua seuraavaa talvea lahkeesta kiinni. Kieltämättä varhaisen kesäaamun harsomainen usvakerros erämaajärven päällä on koskettava näky, mutta uutuudellaan ainakin tämän talven värit peittoavat sen. Vaikka pensseliä onkin käytetty vain kevyesti värinapissa, niin lopputuloksena on ollut kiehtova valomaalaus ilman ikäviä kehyksiä.
Tänä talvena on myös ollut huomattavan paljon lunta. Havupuut kurottelevat pakkastaivaalle suuret lapaset käsissään. Jossain kohdin voi näkyä vihreä pikkurilli ja pala peukalonjuurta. Luultavasti tämä ihailemani outo värivivahde liittyy juuri tähän kaiken peittävään lumikerrokseen. Se on kiivennyt vauhdilla puun runkoja ylös ja levittäytynyt varovaisesti oksien päihin saakka. Sitä ei pudota edes kevyt tuuli, sillä se on liimattu tiukasti kiinni neulasiin sitkeällä pakkasliimalla.
Tätä valon outoa väriä (en osaa sijoittaa sitä kovinkaan tarkasti väripalettiin) tuskin tulemme näkemään ensi talvena. Joten olen yrittänyt valokuvata sitä, mutta huonolla menestyksellä. Silmähän näkee kymmenen aukon verran sävyjä ja kameran kenno huomattavasti vähemmän, kun katsomme saman aikaisesti syviä tummia varjoja ja kirkasta auringon polttamaa maisemaa. Ja siinähän tämä ongelma taitaa olla, että juuri tämä tavoittelemani hienovarainen vivahde jää sinne liukuvärien väliin ja sen vangitseminen kuvakennolle taitaa olla lähes mahdotonta.
Ystävä tuli kylään. Matka oli kestänyt tavallista pidempään. Hän kertoi, että pellon päällä viipyilevää aamu-usvaa oli mahdoton ohittaa pysähtymättä. Ja kun kamerakin oli mukana, niin sain elää itsekin tuon matkan.
Kuvat: Erkki Nikander