Pyörän historia täytti muutama vuotta sitten kaksisataa vuotta. Se oli varmaan tapahtuma, joka jäi huomioimatta lähes kaikilta. Se olisi ansainnut toki enemmän palstatilaa, sillä kyseessä on yksi 1800-luvun hienoimmista keksinnöistä höyrykoneen rinnalla. Outoa on vain se, että miksi potkupyörää ei keksitty jo huomattavasti aiemmin, sillä tekniset valmiudet siihen on ollut niin kauan, kun on osattu työstää puuta. Siroja sotavaunujen pyöriä valmistiin jo tuhansia vuosia sitten, joten tuolla taidolla on jo pitkä historia. Ehkä kukaan ei vain voinut kuvitella, että kahden pyörän varassa voisi liikkua kaatumatta. Keksinnöt vaativat sopivan määrän hulluutta, joka ei välitä perinteisistä ajattelun rajoista. Ilman näitä pelle pelottomia meillä ei olisi ilmaa raskaampia lentolaitteita, eikä tuota draisiinia, joka lähenee muotoilultaan taideteosta.
Yleensä keksinnöt osataan yhdistää johonkin tekijään. Polkupyörän esiasteen kohdalla päädymme vapaaherra Karl von Draisiin. Nuoruudessaan hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja arkkitehtuuria ja päätyi metsänhoitajaksi. Opiskelusta oli varmaankin hyötyä, kun tämä maailman fiksuin metsänhoitaja alkoi suunnitella kaksipyöräistä kulkuneuvoa, josta toki puuttui tutut polkimet ja voimansiirto. Puhutaan siis potkupyörästä, joita valmistetaan edelleen niin lapsille kuin aikuisillekin. Draisin käytti keksinnöstään nimeä laufmaschine, joka tarkoittaa juoksukonetta. Polkimet ilmestyivät osaksi etupyörää vasta muutaman kymmenen vuotta myöhemmin, kun draisiini oli jo jäänyt unohduksiin. Kiinnostus sitä kohtaan kesti vain muutaman vuoden. Potkupyörä ei myöskään jäänyt myöskään Karlin ainoaksi keksinnöksi, mutta se on jo toinen juttu.
Mutta entä vastaanotto? Uudesta kulkuneuvosta tuli nopeasti yläluokan nuorten miesten huvitteluväline, joka levisi maasta ja mantereelta toiselle. Jossain vaiheessa niitä saattoi myös vuokrata, jolloin tavallinen kansa pääsi kokeilemaan niillä ajamista. Ei ihme, että nuo aikansa hurjastelijat saivat reilusti palstatilaa aikansa lehdistössä ja pilapiirtäjiltä eivät aiheet loppuneet. Hevoset vauhkoontuivat ja lähes jarruttomilla pyörillä meno oli epäilemättä vaarallista. Ja kovin miellyttävää draisiinilla liikkuminen ei voinut olla. Meno oli varmaan melko tärisyttävää, sillä ilmarenkaita saatiin vielä odottaa vuosisadan loppupuolelle asti.
Karl von Draisin sai osakseen pilkkaa ja keksintö nimitettiin turhakkeeksi. Puolustajiakin toki löytyi, joiden mielestä se korvasi jopa hevoskyydin ja sopi oikein hyvin myös kuntoiluvälineeksi. Nämä positiiviset lausunnot jäivät kuitenkin melko vähäisiksi.
Yhteistä näille pelle pelottomille on se, että osa heistä kuolee köyhänä ja unohdettuna. Näin kävi myös Karl von Draisinille, jonka keksintö osana polkupyörän historiaa, huomattiin vasta paljon myöhemmin. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä näin nerojen kohdalla on usein käynyt. Maailma ei ole aina kovinkaan avoin uusille ajatuksille. Ne yleensä tyrmätään, koska ne rikkovat tuttua arkea, jossa ei hirveämmin siedetä poikkeamia oudoille reiteille.