Naivisti kuvataiteilija ylitse muiden on Henri Rousseau (1884-1910). Tietenkin vain siinä tapauksessa, että mielipiteelläni on arvoa. Jos ei ole, niin ei sitten Picassonkaan. Joskus pentuna näin Rousseaun työn  ”Sleeping Gypsy” jonkun taidekirjan sivulla. Kuvassa leijona työntää kuononsa kiinni nukkuvan mustalaisnaisen hiuksiin ilman, että tilanteessa olisi mitään uhkaavaa. Naisen asento maassa on hyvin jäykkä ja sitä myötäilee viereen asetettu luuttu. Värimaailma on outo, sillä vuoristoisen alueen yläpuolella hehkuu hieman vihertävä taivas. Kuva on kiehtova. Ei vain tuo värien käyttö, vaan se outo todellisuus, jonka taiteilija on luonut teokseen. Se on tästä maailmasta ja ei kuitenkaan ole. Siinä on ripaus fantasiaa. Rousseaun työt ovat todellakin lähellä sitä. Jos hän eläisi tänään, niin maalauksissa voisi hyvinkin vilahdella avaruusalukset ja kaukaisten planeettojen kiehtovat maisemat. Eli niissä näkyisi varmaan paljon yhtäläisyyksiä tämän ajan fantasiakirjallisuuden ympärille syntyneen taidesuunnan kanssa.

Millainen ihminen on naivistinen taiteilija? Siihen en usko, että hän tutkailee ympäristöä hieman lapsen lailla, tirkistellen todellisuutta yksinkertaisesti ja hieman kömpelösti. Kyllä hän havainnoi ilmiöitä muiden lailla. Hän unohtaa ehkä perspektiivit ja huitaisee pensselillään sivuun monta muutakin akateemista sääntöä ja haluaa lähestyä luovuuttaan aivan uudella tavalla. Uskon, että naivisti nauttii jokaisesta pensselinvedosta, joka vie hänet yhä kauemmaksi tästä realistien kansoittamasta maailmasta. Sitä tukee huumori, joka on yleensä keskeinen elementti heidän töissään. He osaavat myös jättää katsojan mielikuvitukselle haukattavaa.

Jos ajatellaan naivismia siirrettynä suoraan kirjallisuuteen tai valokuvaukseen, niin millainen olisi lopputulos? Digikuvauksen puolella on uutena alueena tullut HDR-kuvaus, jossa otetaan yleensä jalustaa käyttäen samasta liikkumattomasta kohteesta vähintään kolme eri lailla valotettua kuvaa ja liitetään ne ohjelmallisesti yhteen. Näin saadaan kuviin lisää sävyjä, mutta se on myös tehokeino saavuttaa lopputulos, joka näyttää jossain mielessä samalta kuin joku surrealistinen maalaus. Jotkut tällä tekniikalla tehdyistä valokuvista voisivat jopa sopia naivismin määritelmän alle. Kirjallisuudessa vastaavuutta voisi löytyä lähinnä saduista tai humoristisista novelleista, joiden ytimenä on realismista poikkeava kerronta.

Itse taidan pitää tuosta taidesuunnasta juuri maalauksien välittämän positiivisen tunnelman takia. Niiden huumori on myös jollain lailla herttaista ja kun siihen lisätään yleensä sovinnaisuuksia rikkova voimakas värien käyttö, niin voin viipyä tuollaisen maalauksen edessä hyvinkin pitkään.  Ehkä olen niin yksinkertainen, että minun pitää tarkkailla ympäröivää elämää hieman pää kallellaan, jotta näkisin perspektiivin suorassa.