Jos blogikirjoituksissa on kuukauden mittainen kuollut kohta, niin se on yleensä merkki siitä, että sivun pitäjä on menehtynyt tai hän on joutunut terveydenhoitojärjestelmän rouskuteltavaksi. Kolmas todennäköinen syy on asunnon vaihto, joka kauheudessaan vastaa täysin ahdistavaa sairaalavuodetta. Itse ainakin kuolen mieluummin närekuusen juurelle sykemittarini ontuvia lukemia tuijottaen kuin tuohon metallisänkyyn, jota hoitajat käyvät silloin tällöin möyhentämässä.
Muuttaminen voidaan tehdä hallitusti tai hallitsemattomasti. Näiden kahden ero on muuttopäivissä. Hallitsematon muuttaminen tarkoittaa, että muuttokuorma siirretään kerralla keskelle olohuonetta. Tuloksena on itkunsekainen kaaos, kun kukaan ei muista missä ne isännän puhtaat kalsarit ovat. Lähes kaikki tärkeä on kadoksissa ja onnelliset asunnonvaihtajat seisovat tuon röykkiön ääressä ja yrittävät pohtia, että mistä kulmasta on paras aloittaa sen purkaminen.
Hallittu muuttaminen on paljon velkaa kalenterille. Mitä pidemmän pätkän siitä saa varattua tavaroiden siirtelylle uuteen osoitteeseen, niin sitä parempi lopputulos. Oma visiomme oli kolme päivää. Vastaanottopäässä jonkun meistä piti laittaa esineet suoraan paikalleen ja koti olisi näin viimeisen muuttopäivän iltana jo asuttavassa kunnossa. Kompastuin naivismiin. Lopputulos ei poikenut mitenkään hallitsemattomasta muutosta. Lisänä oli vielä kipeä selkä ja yliväsynyt kroppa.
Meillä oli alusta lähtien muuttostruktuuri, jonka parissa ahkeroin jo kuukausia ennakkoon. Olen perusluonteeltani perfektionisti. Sitä ei kannata edes mainostaa tavoilteltavana luonteenpirteenä, sillä se lyhentää ikää ja tuo ylimääräistä ahdistusta. Eli tein merkintöjä ja teoriassa kaiken piti olla helppoa. Tilasimme kunnolliset muuttolaatikot ja tällä kertaa niitä jäi jopa yli. Tuo laatikko per neliö on hyvinkin suuntaa antava arvio. Vuokrasin pakun kolmeksi päivää, sillä harva muuttofirma kuljettelee asiakkaan tavaroita samaan paikkaan useiden päivien aikataululla. Ja jos kuljettaakin, niin tuo projekti tulee melko kalliiksi. Vuokrasin siis kulkuneuvon, josta löytyi tavaratilaa kahdeksan kuutiota. Oletin, että koti tulee siirrettyä neljällä edestakaisella ajolla, mutta todellisuudessa niitä olikin kahdeksan. Keikkoja olisi ollut enemmänkin, jos emme olisi luottaneet Fidaan ja pariin kierrätyskeskukseen.
Minulla on melkoisesti kirjoja. Ne ovat myös aihemukaisessa kuosissa, jonka tietenkin halusin säilyttää uudessa työhuoneessani. Sehän oli vain struktuurikysymys. Tyhjensin hyllyt järjestyksessä ja numeroin laatikot. Siitä huolimatta kirjani ovat nyt sekaisin. Tuokaan osio suunnitelmista ei toiminut; syynä kolmen päivän fyysisen työn tuottama totaalinen väsymys. En jaksanut kaivella painavien laatikoiden alta sitä oikeaa numeroa, vaan siirsin kirjat mahdollisimman nopeasti hyllyyn. Nyt siellä sitten filosofia, Perheraamattu ja tekniikka syleilevät toisiaan. Ikinä en enää muuta yhtään kirjaa, tuon päätin. Sähköiset kirjat taitavat olla hyvä vaihtoehto jo pelkän asuinpaikan vaihdon kannalta. Tuossa olisi jopa markkinarakoa. Epäilen kuitenkin, että huijaan itseäni ja muutan taas fyysisen kirjastoni joskus, jos sellainen päivä tulee. Kirjat ovat esineitä, joita rakastan ja tuota suhdetta on vaikea kuolettaa. Kun joskus tomumajani siirtyy siihen omaan harsokankaalla vuorattuun pieneen yksiöön, niin kulttuurijäämistöni jää lasteni riesaksi. Luultavasti kierrätyskeskuksen auto hakee jo niitä pois siinä vaiheessa, kun viimeinen virsi pauhaa kappelin kalkitussa holvissa. Toivottavasti hyvin äänieristettyjä arkkuja on kaupan. Tuota kirjoista luopumisen surua en ole kuitenkaan käymässä itse lävitse. Taivaallisessa pääkirjastossa lienee kaikki maailman kirjat, koska se on niin täydellinen paikka. Mielestäni täytän itse myös tuon jälkimmäisen adjektiivin sisällön, joten tällä yhtälöllä lienee onnellinen loppu.
Vastoinkäymisistä huolimatta uskon edelleen hallittuun muuttoon. Se onnistuu, kun siihen varaa aikaa ainakin pari viikkoa. Tuossa ajassa pystyy siirtämään tavarat omille paikoilleen sitä mukaa, kun kantaa niitä sisään. Myös ne arjessa tärkeät käyttöesineet on syytä pakata erilleen, jotta saisi vaikka pestyä edes silloin tällöin hampaat. Kirjoja en kuitenkaan osta enää lisää, muuta kuin bittimuodossa.