Taas kerran kävi näin. Katsoimme juuri vaimon kanssa elokuvan, jonka viimeistä episodia ohjaaja olisi voinut miettiä hieman tarkemmin. Hyvälle elokuvalle, joka piti tiukasti otteessaan kaksi tuntia, olisi voinut rakentaa huomattavasti uskottavamman lopun. Miellyttävän katselukokemuksen päättävää rimanalituskohtausta ei voi perustella edes sillä, että pitää kosiskella yleisöä. Siitä ei todellakaan ollut kysymys. Meille jäi vähän samanlainen tunne, kuin ravintolassa, jossa hyvän pääruoan seuraksi tarjoillaan annos mautonta jälkiruokaa. Illallisesta jää vain mieleen suklaamousse, joka maistuu arkiselta mannapuurolta. Kynttilän valossa syömämme Chateuabrian pyyhkäistiin mielemme pohjalta lähimpään roskikseen ja jälkiruoan poikkeuksellinen maku löysi kodin kielemme päältä loppuillan tunneiksi.
Elokuva oli The Reader, jonka on ohjannut Stephen Daldry. Tapahtumat sijoittuvat Saksaan ja kerronta lähtee liikkeelle 1950-luvun puolivälistä. Nuori 16-vuotias Michael Berg tapaa parikymmentä vuotta itseään vanhemman naisen Hanna Schmitzin. Poika lukee hänelle maailmankirjallisuuden klassikkoja rakastelun lomassa. Lyhyt, kiihkeä suhde päättyy naisen katoamiseen ja Michael alkaa opiskelemaan lakimieheksi. Hän menee jossain vaiheessa naimisiin ja saa tyttären. Hannan hän tapaa seuraavan kerran oikeussalissa vuonna 1966 seuratessaan kohuttua oikeudenkäyntiä, jossa joukkoa entisiä SS-naisvartijoita syytetään sotarikoksista. Nämä olivat keskitysleiriä seuranneella kuolemanmarssilla teljenneet vankijoukon kylän kirkkoon, kun paikkakuntaa oli alettu pommittaa. Vartijat eivät olleet päästäneet vankeja ulos, vaikka kirkko oli syttynyt palamaan. Yhtä lukuun ottamatta kaikki vangit kuolivat tulipalossa. Joukon johtajaksi tulkittu Hanna Schmitz tuomitaan elinkautiseen. Oikeudenkäynnin aikana Michael Berg oivaltaa, että Hanna todellisuudessa ei osaa lukea tai kirjoittaa, ja on siksi pyytänyt poikaa lukemaan itselleen.
Michael alkaa lähettämään Hannalle vankilaan kasetteja, joille on lukenut samoja teoksia, jotka ovat tulleet kaksikolle jo aiemmin tutuiksi. Hanna oppii myös lukemaan vankilassaolon aikana. Hänen vapautumisensa on lähellä, kun hän hirttäytyy selliinsä. Rahansa hän päättänyt testamentata ainoalle uhrille, joka pelastui kirkon palosta. Michael vie elokuvan viimeisessä pitkässä kohtauksessa rahat tälle naiselle.
Tähän elokuvan olisi ollut hyvä loppua; siinä olisi ollut kerronnalle kaunis pisteen paikka. Hyvin rakennettu jännite ja taidokkaasti esitetty tarina olisi saanut arvoisensa lopun. Mutta ei. Ohjaaja on päättänyt vetää katsojan alta maton pois mahdollisimman tehokkaasti. Ja kun sen tekee töhrimällä uskottavuuden, niin jälki on varmasti sitä.
Viimeiset kaksi minuuttia alkaa sisäkuvalla autosta, jossa Michael kertoo tyttärelleen, että häntä odottaa yllätys. Tämän jälkeen isä näyttää Hannan haudan ja alkaa kertomaan (tapasin viidentoista ikäisenä naisen…) vaietusta suhteestaan tuohon naiseen. Vaikka tytär onkin ollut etäinen ja Michaelia voi luonnehtia sulkeutuneeksi, niin on vaikea uskoa, että tuo olisi todellinen yllätys kenenkään tyttärelle. Omani ainakin sanoisi: ”Voisit jo lopettaa, eihän tuollaista jaksa kukaan kuunnella…” Ja hän olisi aivan oikeassa.
