Valmistuin autonasentajaksi Riihimäen seudun ammattikoulusta lähes samaan aikaan, kun kaikkien aikojen paras yhtye Beatles nousi levy-yhtiö Applen katolle esiintyäkseen viimeisen kerran yleisölle. Autonasentajan ammatti oli silloin samaa kuin IT-ala tänään. Se taisi olla ainoa vaihtoehto nuorelle miehelle, jonka päätöksenteko oli vielä kaveriporukan varassa. Viidentoista vanhana ei voi todellakaan tietää, mitä haluaa isona tehdä. Sain kolmen vuoden jälkeen käteeni keskinkertaisen todistuksen ja päädyin melko pian töihin kuorma-autokorjaamolle. Uutena tulokkaana sain tietysti ne likaisimmat hommat. Osien pesun lisäksi muistan myös purkaneeni erinäisiä jousipakkoja vaihtaakseni katkenneiden lehtien tilalle uusia. Se oli duunia, joka vaati fysiikkaa enemmän kuin mitään muuta. Onneksi sain melko pian lopputilin ja käteni lopultakin puhtaiksi.

Nuoruuden ”hairahdukseni” on kuitenkin jättänyt pysyvän jäljen. Luen edelleen autolehtiä ja käyn kaverini kanssa koeajamassa silloin tällöin kiinnostavia nelipyöräisiä. Tämän vuoden puolelle mahtuu muutama kumitassu, joista viimeisimpänä oli Ford Focus. Uuden Focuksen tekee erittäin mielenkiintoiseksi Ecoboost-bensiinimoottori, joka tukee omalta osaltaan nykyistä downsizing-ajattelua. Siinä pyritään pienentämään moottorin litratilavuutta niin, että kaikki hevoset pysyvät kuitenkin kotona. Toteutus vaatii turbon eli lopputuloksena on parempi polttoaineen palaminen ja alentunut bensan kulutus. Mukavana lisänä on myös moottorin hyvä vääntö alakierroksilla.

Polttomoottorin kehitys on mennyt huimasti eteenpäin ensimmäisistä ottomoottoreista. Daimler Benzin vuonna 1886 rakentamassa Motorwagenissa litrateho oli vajaa hevosvoima. Nykyisissä turboahdetuissa perheautoissa se on jo lähes satakertainen. Mainittakoon tässä, että hevosvoiman otti käyttöön James Watt, jonka piti määritellä jollain lailla uusi tehoyksikkö. Hän päätyi työmäärään, jonka hevonen saavutti keskimäärin kahdeksan tunnin työpäivän aikana. Tutusta työjuhdastamme on hetkellisesti mitattu jopa 30 hevosvoimaa ja sillä teholla perheauto liikkuisi sadan kilometrin tuntivauhtia. Ihmisestä kirpoaa maksimissaan 1,2 hevosvoimaa, muuten liikutaan moninkertaisesti pienimmissä luvuissa. Muistan vielä kouluajoilta, että yhtä hevosvoimaa vastaa noin 75 kilon punnuksen nostaminen sekunnin aikana metrin korkeudelle. Eli jotain on jäänyt mieleeni fysiikan tunneilta.

Kun tutustun uuteen autoon, niin takapuoleni ja selkäni aistivat välittömästi sen tärkeimmän osa-alueen. Penkin täytyy olla jämäkkä ja sen pitää tukea myös sivuttaissuunnassa. Tärkeää on myös ristiselän tuen säätö. Nämä kaikki ominaisuudet löytyivät myös tästä Focuksesta, joka oli varustelutasoltaan se kalliimpi eli Titanium. Alku näytti siis lupaavalta. Tämän jälkeen olikin jo aika tutkailla kojelaudan estetiikkaa ja toiminnallisuutta. Se näytti aivan liian aggressiiviselta ja futuristiselta minuun makuuni. Tämä auto oli siis suunnattu nuoremmille ostajille, jotka eivät ole koskaan kuulleet Beatlesistä tai Uriah Heep:stä. Kaikkeen tottuu, mutta rajansa joustollakin. Mutta mikäpä olisi sellainen auton sisustuksen suunnittelija, joka muotoilisi samaa vanhaa kuosia yhä uudelleen. Muutoksia pitää olla ja kun kaikkea on nähty, niin ei ole kuin yksi suunta eli totuttaa autoilija johonkin uuteen. Erityisesti vihaan kimaltelevia listoja, joilla rajataan erinäisiä alueita. Yleensä ne ovat mauttomia. Niitä näkyy yhä enemmän osana uusien autojen sisustusratkaisuja. Ne ovat kuin käärmeitä, jotka sylkevät myrkkyään hienostuneelle estetiikan tajulleni. Koelaudassa on tietenkin tärkeintä, että nappulat löytyvät käden ulottuvilta ja niin, että niiden merkitystä ei tarvitse mietiskellä viikkoa enempää.  Aika harva meistä taitaa lukea auton mukana tullutta manuaalia kovinkaan huolellisesti lävitse. Se otetaan esille yleensä siinä tilanteessa, kun näkökenttään ilmestyy ylimääräisiä valoja, jotka kertovat jotakin olevan pielessä. Tämäkin osio vaikutti Focuksessa olevan ihan asiallisella tolalla. Pientä helpotusta alkavalle ahdistukselleni tuotti tyylikkään siniset mittarivalot. Pelkäsin jo ennakkoon tuijottavani punaisiin, joita olen myös nähnyt erään valmistajan tuotteessa. En huolisi kyseistä autoa, vaikka se olisi muuten aivan kelvollinen kulkuneuvo. Valinnat ovat joskus pienestä kiinni, myös ne järkevät. Uusi Focus on myös laadukkaasti taiteltu kokoon. Sen toteamiseen ei tarvitse väännellä päätä kovinkaan paljoa.

Tärkein tekijä hyvien penkkien lisäksi on ajettavuus. Auto pitää olla niin hyvä käsiteltävä, että siitä nauttii, vaikka olisi ajanut elämänsä aikana täydet miljoona kilometriä. Focus ei tuota tässä pettymystä. Keväällä ajamamme Mondeo oli samaa sukua eli tämän osa-alueen Fordin suunnittelupuoli osaa. Luulisi tämän päivän insinööritaidolla, että sen taitaisivat kaikki autonvalmistajat. Mutta eivät osaa ja mysteeri on tämäkin.

Valitettavasti koeajoon varatun Focuksen moottori oli perinteistä tyyppiä ja sen huomasi kaasulätkää painaessa. Vaikka sen keulalla puhisi 125 heppaa, niin se tuntui yllättävän nuhaiselta. Kuusikymmentäluvulla se olisi ollut ylimitoitettu perheauton moottori, joka sopisi urheilulliseen ajoon. Näin ne ajat vain muuttuvat ja asenteet. Tuota epäkohtaa testissämme korjasi Ford Grand C-MAX. Siinä oli keulalla tuo himoitsemani 1,6 litrainen Ecoboost-moottori, joka tuottaa tehoa täydet 150 hevosvoimaa. Ajoimme sillä vajaa puolen tunnin lenkin. Auto oli niin painava, että se oli tehopaino- suhteeltaan lähes sama kuin hetkeä aiemmin ajamamme Focus. Ainoa ero oli moottorin joustavampi käyttäytyminen. Se väänsi paremmin ja reagoi nopeammin kaasun painallukseen. Sen kun istuttaa kevyemmän Focuksen keulalle, niin on syytä hymyillä.

Vaikka hieman nakkelin kiviä aiemmin tässä tekstissä, niin uusi Focus tuolla 1,6 litraisella Ecoboost-turbomoottorilla ei olisi ollenkaan hassumpi väline siirtyä paikasta toiseen. Tosin haluan sen farmarina, sillä se on kuosiltaan yllättävän onnistunut. Se ei myrkytä estetiikan tajuani, niin kuin tuo kiemurainen kojelauta. Jos totun tuon näkökenttää rajaavan hirvityksen kulmikkaisiin muotoihin ja typeriin listoihin, niin ehkä uusi Focus toisi lisää onnellisia päiviä loppusuoralleni, ennen kuin mukava poliisisetä vie ajokorttini parempaan talteen.

Mutta mitä tämä nautinnon välikappale sitten maksaa? Aikani ynnäiltyäni summia yhteen, niin päädyin 32 000 euroon. Titaniumissa on jo melko hyvä valikoima kaikenlaista nautiskeltavaa, mutta lisääkin saisi olla. Focukseen löytyy reilulla tonnilla Drive Assistant Plus-turvallisuuspaketti, joka valvoo kuljettajan vireystilaa, liikennemerkkejä ja sitä, että pysyt kaistaviivojen välissä. Tuon lisäksi pitää tietenkin saada tutka eteen ja taakse. Äänentoisto menee myös uusiksi, sillä vakiovarustukseen sisältyvät stereot kuulostivat suorastaan surkeilta. Onneksi Sonylta löytyy 880 eurolla audiojärjestelmä, jota kelpaa jo kuunnella. Metalliväri on lähes pakollinen ja lohkolämmitin sisäpistokkeella.  Mutta mitäpä sitä ei nautiskelusta maksaisi.