Rituaali ja sen synonyyminä käytetty riitti viittaa lähinnä uskonnollisiin toimituksiin, joihin liittyy toisto. Ne ovat eräänlaisia palvontamenoja, usein todeksi muuttunutta myyttiä, jonka juuret ovat kaivautuneet syvälle historialliseen maaperään. Rituaali erottaa pyhän arkisesta ja sillä taitaa olla hyvin vähän tekemistä rationaalisen ajattelun kanssa.
Arkisessa ja hieman huolimattomassa kielenkäytössä rituaali voi viitata toki muuhunkin, kuin uskontojen parissa suoritettaviin menoihin. Pidän sitäkin rituaalina, kun kurkistan keittiön ikkunasta töihin lähtiessäni, jäikö sähköhella sittenkin päälle. Rationaalisuus saa sillä hetkellä napakan potkun persuksille, koska olin tehnyt jo saman toimenpiteen aamun aikana monta kertaa. Ensimmäisen jo siinä vaiheessa, kun olin siirtänyt porisevan puurokattilan pois levyn päältä. Tätä ei voi kuitenkaan sanoa otsikon sosiaaliseksi rituaaliksi, koska en ylläpidä tai vahvista sillä siteitä kanssakulkijoihin. Toki on myönnettävä, että vaimollani olisi esittää melko jämerä mielipide, jos levy hehkuisi punaisena, kun on hänen vuoronsa tulla keittiöön. Toki voin puolustautua sillä, että en tee typeriä toistojani hänen takiaan.
Tämän aamuisella sauvakävelylenkillä mietin edellisenä päivänä sattunutta episodia, joka on melko hyvä esimerkki sosiaalisesta rituaalista. Poikkesin hyvän ystäväni luona ja astuessani sisään hänellä oli jo sormi valmiina kahvinkeittimen virtakatkaisijan päällä. Kerroin, että jätän tällä kertaa sumpit ja pullat väliin, koska olin matkalla vielä leveämmän pöydän ääreen. Nyt väliimme astui epärationaalisuus, toki puettuna sosiaalisia siteitä ylläpitävään ja vahvistavaan kohteliaisuuteen. Etusormi otti seuraavaksi etäisyyttä katkaisimesta ja kaverini totesi, että ei hän keitä sitä vain itselleen. Luovutin ja istuin pöytään. Eihän tässä välikohtauksessa ole mieltä, vaikka se sisältääkin muita positiivisia arvoja. Olen itsekin vastaavien rituaalien vanki, vaikka olisin ehkä tässä tilanteessa keittänyt kahvit ja mutustanut pullani ilman tuttua pöytäseuraa. Mutta mistä nämä säännöt ovat syntyneet? En jaksa uskoa, että joku on vain kertonut yhteisölle, että nyt toimitaan näin. Sosiaalisten rituaalien historia on varmaan hyvin monimutkainen tapahtumaketju. Ajatellaan vaikka tervehtimistä, miksi pitää sanoa jotain, kun tapaa tutun tai tuntemattoman? Oliko se joskus aikoja sitten vain merkki siitä, että toinen on huomattu tai ehkä jonkinlainen viesti, että minun kansani on turvallista olla. Tuota kysymystä sietäisi tosiaan selvitellä enemmän.
Sinänsä nämä oudot ja hieman hölmötkin rituaalit sopivat osaksi ihmiskäsitystäni. Sitä tukevoittaa oletus, että me olemme hyvin epärationaalisia. Uskallan olla jopa tässä asiassa eri mieltä Antiikin filosofin Aristoteleen kanssa, joka määritteli ihmisen ”rationaaliseksi eläimeksi”. Ehkä hän olisi myös päätynyt kanssani samaan näkemykseen, jos hän olisi päässyt tarkkailemaan ihmiskuntaa kaksituhatta luvulle saakka. Minkä jalkoihin tämä epärationaalisuus sitten jää? Erinäisten tottumusten ja tunteiden vietäväksi ja niistä on hyvänä esimerkkinä nämä sosiaaliset rituaalit. Me ajattelemme mielivaltaisesti ja unohdamme päätösten teossa rationaalisen minämme. Yhdistämme asioita, koska ne näyttävät siltä. Jos välähtää, niin sitä seuraava jyrinä ei tule välttämättä ukkospilvestä. Se voi syntyä siitä, kun naapurissa putoaa kuivuri pesukoneen päältä. Me olemme kokemustemme vankeja. Tällä on ollut tärkeä merkitys aikoina, kun arki oli vaaroja täynnä. Oli paljon järkevämpää juosta pikimmiten luolakarhua karkuun, kuin jäädä pohtimaan sitä, että onko se tänään pahalla päällä. Sosiaalisten rituaalinen tukema yhteisöllinen turvallisuus ja tuttuus ei taida kovinkaan usein olla kovinkaan järkiperäistä. Ja siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi se sujuu melko kivuttomasti.
Logiikka taitaa olla vain älykköjen leikkiä, jotka tarvitsevat sitä rakentaessaan tarkempaa ja tylsempää kuvaa ympäröivästä maailmasta. Heidän tehtävänsä kun on ennustaa yhdenlaisten ajatteluprosessien tuloksia. Sanovat tätä tieteeksi, jolla on hyvin vähän tekemistä arjen ajattelun kanssa. Onneksi olemme saaneet hölmöilyllemme puolestapuhujan. Sitä sanotaan lateraaliseksi ajatteluksi ja se ei suuntaa ytimeen, vaan reunoille. Siitä puuttuu viitekehykset. Logiikkahan ei opeta meille mitään uuttaa, koska kaikki ennakko-olettamukset on valittu. Tämä johtaa siihen, että logiikan päätelmät ovat kuin jo kietoutuneina valmiiksi argumentteihin. Ja tuloshan on aina sama, vaikka se olisikin se ainoa mahdollinen oikea. Lateraalinen ajattelu pyrkii päämäärään, jota ei voi koskaan saavuttaa loogisesti. Näin on toiminut moni keksijä ja näin ajattelevat lapset ja monet roolihahmot television sketseissä. Oivallus on outo juttu, se saattaa ohittaa terveen ajattelun mekanismit ja kuitenkin samalla saavuttaa jopa kestäviä tuloksia. Jos ei muuta, niin se voi ainakin joissain tapauksissa vahvistaa vuorovaikutussiteitä.
Lateraalinen ajattelu on ajatuksellista hölmöilyä, joka tuo mukanaan myös tuon ihanan vapauden tunteen. Kaikki järkiperäinen tuntuu todella tylsältä, kun voi liihotella pumpulipilvien keskellä kolhimatta itseään. Ilman sitä ei taitaisi olla myöskään vaihtoehtohoitoja tai muutakaan huuhaata. Ja maailma olisi taas hieman tylsempi paikka elää, vaikka se on rakenteeltaan itse looginen. Ja sen lainalaisuuksien löytäminen vaatii loogista ajattelua, ikävä kyllä.