Kolmisen vuotta sitten järjestettiin Mikael Agricolan juhlavuoden kunniaksi ainakin pari kilpailua, joiden sisältönä oli löytää Suomen kaunein sana. Toisen mittelön järjesti Suomen kuvalehti ja se toinen tapahtui Turun kirjamessujen yhteydessä. Kilpailuissa haettiin sanoja, jotka olisivat itsessään taideteoksia kuin pieniä veistoksia. Vaikka sanoilla rakennetaankin hyvinkin proosallista arkea, niin jotkut näistä lauseiden sisään piiloutuneista yksilöistä ovat kieltämättä kuulakkaan kauniita.
Kun katselee lukijoiden valintoja, niin lähes jokaisessa sanassa on mukana muutakin kuin puhdasta estetiikka. Tätähän näissä kilpailuissa lähinnä haettiin, näin olin ymmärtänyt. Meille useimmille sanoja on vaikea tutkailla ja pyöritellä ilman, että ne kytkeytyvät tiukasti tunnemaailmaan tai niihin elämämme tärkeisiin hetkiin.
Ehkä meidän pitäisi järjestää kilpailu, jossa valittaisiin kaunein kirjain? Kirjaimen suhde sanaan ja lauseeseen estetiikan näkökulmasta voisi olla mielenkiintoinen alue tutkailla. Ainoa huono puoli näissä sanamittelöissä on se, että lopputulos ei voi olla koskaan objektiivinen. Tai ehkä se onkin tässä parasta. Eihän sanaa ole olemassa vain itselleen. Ikävä kyllä kieli on vain väline, joka on kasvanut ihmisyyden mukana. Se on mahdollistanut riitelemisen ja rakastamisen. Ja se on aika paljon.
Ja tässähän näitä lukijoiden valintoja on: Äiti (voitti molemmat kilpailut), rakas, lumi, hiljaisuus, suvituuli, anteeksi, aurinko, maailma, halla, hääyö, joulu, kesä, lounatuuli, vauva, aamu, aamuauer, aamukaste, aamu-usva , autereinen, enkeli, haave, herttainen, homosapiens , hopeapaju, hopialanka, häilyvä, illalla, illallinen, ilta, iltahämärä, kaarisilta, kaisla, kauris, kesäheinä, koivu, koriste, kuulas, kuutamo, kylkimyyry, kyynel, lammaspaimen, lupaus, lämpö, maalainen, maalaus, maitohorsma, mattopiiska, melankolia, omena, parantunut, paratiisi, rakkaus, sauna, silta, solina, Suomi, syysmyrsky, talvi-ilta, tihkusade, tyven, usko, utu, vaahtera, viulunkieli, äidinkieli.
Mikä on oma suosikkini? Pidän ”aavasta”, mutta toki monesta muustakin. Tuosta listasta voisin poimia vielä sen seuraksi nämä: ”kaisla, kuulas, utu, lumi”. Joku ehdotti jossain ”kuulalaakeria”. Kaunishan se tuokin on, vaikka mielikuvaa rasvasta on vaikea pyyhkiä pois.
Vaikka tässä ei pohdittu Suomen kielen kauneinta lausetta, niin kerron lopuksi kuitenkin oman valintani. Perustelut ovat todella huonot, sillä en tee sitä lähestymällä näitä neljää sanaa ilman liitännäisiä. Ja se tunteella tiivistetty suosikkilauseeni on: ”Lumi teki enkelin eteiseen”. Tuo on Hectorin laulusta ja se välittää ainakin minulle hyvin vahvan mielikuvan. Tuo yksi virke jo vahvistaa sen, että tuo mainio musiikintekijä ymmärtää paljonkin sanojen päälle ja miten niistä rakennetaan sujuvaa seuraa sävelkuluille.