Ajatukseni tähän kirjoitukseen sain paikkakuntani marketissa, jossa olin täydentämässä jääkaapin loputonta tyhjyyttä.  Olin juuri tonkimassa inkiväärilaatikkoa ja näyttämässä pojalleni, kuinka eräs näistä moniulokkeisista juurikkaista näytti selkeästi yksisarviselta. Olin jo sitä ennen löytänyt pari Neitsyt Mariaa ja läjän muita Raamatun henkilöitä. Riemukkaan löytöretkeni mystiikan mailmaan katkaisi kaksi nuorta neitiä, joista toinen kantoi käsissään nahkasaappaita. He jäivät keskustelemaan lähes kosketusetäisyydelle ja kuulin kuinka jalkineiden omistaja kertoi innosta puhkuen kaverilleen ostoksensa hyvistä puolista. Vilkaisin saappaita ja aloitin havaintosarjani varsista ja keräilin samalla hieman poissaolevan tuntuisena juurikkaita takaisin omaan lootaansa lanttulaatikon päältä. Varret olivat pitkät ja kauniin valkoiset. Niiden nahkaan oli kirjailtu kuvioita, jotka miellyttivät herkän esteettistä mieltäni. Katseeni laskeutui siitä muutaman kymmenen centtiä alemmaksi. Kaikki hyvin toistaiseksi, olisin voinut ostaa ne vaikka vaimolleni, jos hän olisi parikymmentä vuotta nuorempi. Lopulta katseeni tavoitti kantapään ja koron, joka tuntui olevan yhtä pitkä kuin saappaan varsi.

Sujautin seuraavaksi jalkineet mielessäni omistajan jalkaan. Päättelin nopeasti, että pohkeiden kohdalla voi olla tiukkaa. Siitä varmaan selviää liukkaalla saapasrasvalla. Mutta miten noilla koroilla voi kävellä?  Tuota kysymystä pyörittelin pitkään. Laitoin neidin köpöttelemään pitkin kaupan käytäviä. Yritin löytää mahdollisimman paljon kuvakulmia, jotta olisin voinut nähdä miten nuo sirot korot kuljettivat saappaiden omistajaa eteenpäin. Kyllähän ne veivät, mutta eihän tuossa liikkumistavassa ole mitään järkeä. Evoluutio tuskin on vielä ehtinyt muokkaamaan naisten nilkkoja niin, että ne viihtyvät tuollaisessa kulmassa. Mieleni teki ottaa ostosten onnellista omistajaa hihasta kiinni ja pyytää viemään kengät takaisin hyllyyn ja valitsemaan jotain miellyttävämpää varpaiden suojaksi. Siihen ei rohkeutuni riittänyt, mutta olisin kuitenkin voinut kysyä, että ketä varten hän vääntää sirot nilkkansa noinkin tuskalliseen asentoon. Veikkaisin, että vastaukseen olisisi sisältynyt ainakin sanat: ”viehkeä” ja ”miestä varten”. Omalta kohdaltani voin luvata, että minua voi lähestyä vaikka vanhoissa lenkkareissa, jos vaihtoehtona ovat kipeytyneet jalkapöydän luut.