Vasarointia

Äkkiarvaamatta olen saanut  kutsun mukaan tähän kovasti muodikkaaseen toimintaan, vaikka ”en ollut sellaista tilannut ja se tuli minulle yllätyksenä”, kuten kohtalokkaaksi osoittautunut dokumentti eräälle taannoiselle pääministerille. Pitäisi siis yrittää ymmärtää mistä tämänkaltaisessa puuhassa on kysymys ja miksi ihan järkevinäkin pidetyt ihmiset uhraavat vapaaehtoisesti aikaansa julkiseen kirjoitteluun.

Pikaisen tutkiskelun tuloksena olen päätynyt siihen, että kysymys on yksinkertaisesti ääneen ajattelemisesta. Tuttua, arkipäiväistä toimintaa, sellaista jolla me kaikki rasitamme lähipiiriämme kommentoidessamme päivän sanomalehteä tai TV:n saippuasarjan käänteitä. Miksi sitten ei riitä se, että saan aamukahvia hörppiessäni marista poliitikkojen toilailuista vaimolle, joka ainakin näennäisesti on kuuntelevinaan minua? Vastaus on ilmiselvä: Tokihan me kaikki pidämme ajatuksiamme sen verran arvokkaina, että ne ansaitsisivat omaa perhettä suuremman kuulijakunnan. Internetin maailma tarjoaa tähän tarpeeseen lähes täydellisen ratkaisun, joka on kaiken lisäksi käytännössä ilmainen. Onhan siinä yksi pieni puute kuitenkin. Minun pitäisi saada ääneni erottumaan kuorossa, jossa on kymmeniä, ellei satoja miljoonia laulajia. Onko minulla siis mitään sellaista sanottavaa, joka saisi lyhytjännitteisen verkkoselaajan hetkeksi pysähtymään, jää nähtäväksi.

Ystäväni Seppo luonnehtii minua tuossa alempana tavalla, josta en oikein tunnista itseäni. Heilunko tosiaan iso pajavasara kädessäni huitoen sillä edes katsomatta mihin lyön? Ehkä työkalussani on hiukan kulmikkaampi muoto kuin Sepon kumivasarassa, mutta kyllä minäkin suljen toisen silmäni ja tähtään, ennen kuin napautan sillä ilmiötä, joka pyrkii todistettavasti ainoastaan huijaamaan vakavasti apua etsivää lähimmäistä. Minä ja vasarani emme käy sotaa sen enempää uskontoja, kuin tällä hetkellä selittämättömiä ilmiöitäkään vastaan. Skeptisyys on oikeasti hyödyllinen metodi maailman hahmottamiseen huolimatta siihen viime aikoina isketystä kaiken kieltämisen leimasta. Tiedon ja näennäistiedon tulva on niin valtava, että karsintaa on pakko harjoittaa. Skeptinen asenne on eräänlainen henkinen roskapostisuodatin, joka estää suurimman osan perusteettomista väitteistä hämmentämästä maailmankuvaa. Silloin  tällöin käy niin, että tärkeä viesti jää saamatta koska se on luokiteltu roskapostiksi. Sama pätee myös skeptiseen ajatteluun. Tärkeä ilmiö saattaa jäädä ilman huomiota, koska se näyttää päällisin puolin arkijärjen vastaiselta. Hylättyjen ajatusten kansio kannattaa siis avata silloin tällöin ja tarkistaa, olisiko roskien joukossa sittenkin jotain arvokasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *