Arki keskiajalla oli monessa suhteessa samanlaista kuin nykyäänkin: Aamulla kömmittiin punkasta, illalla painuttiin takaisin pehkuihin ja valoisten tuntien aikana yritettiin hankkia elatusta perheelle. Ylemmillä säädyillä se oli helpompaa, köyhän maajussin selkänahka joutui kovemmalle. Toki arkea helpottivat kirkolliset juhlapäivät, jotka olivat samalla yleensä myös vapaapäiviä. Esimerkiksi 1500-luvun alussa Ruotsin valtakunnassa sunnuntait ja noin 50 muuta kirkollista juhlapäivää olivat työstä vapaita päiviä. Tämä oli vielä katolilaista aikaa, mutta protestanttiseen uskoon siirryttäessä nuo juhlapäivät vähenivät radikaalisti. Virallisesti tämä tapahtui vuonna 1527 Västeråsin valtiopäivillä.
Vaikka keskiajan arjen rytmissä on meille paljon tuttua, niin se sisälsi myös paljon meille vieraita ja varmaan myös hämmentäviä tapoja. Ne olivat kuitenkin omalla tavallaan loogisia, kunhan tutkailee niitä osana oman aikansa kulttuuria.
Yksi näistä oudoimmista oli tehtävänimike, joka kantoi nimeä Groom of the Stool. Se on yleensä käännetty jakkaran kamariherraksi tai jakkaran sulhaseksi. Jakkaran hoitajan tehtävään kuului huolehtia, että kuninkaalliset pakarat olivat puhtaat ja kuivat. Tätä varten hallitsijalle piti tuoda pehmustettu istuin ulostamista varten. Kun kuningas oli saanut hommansa hoidettua, niin kamariherra työnsi kätensä sisälle istuimeen ja pyyhki kuninkaan takaliston tikunnokassa olevalla märällä sienellä, lampaanvillalla tai kankaalla.
Tuohon rooliin ei kelvannut kuin erittäin luotettava aatelismies. Tehtävässä pääsi hyvin lähelle kuningasta, joten kriteerit olivat ymmärrettävästi tiukkoja. Jakkaranhoitajalla oli myös pääsy kuninkaan yksityisiin huoneisiin ja heistä tuli usein hallitsijan läheisiä neuvonantajia. Ei siis ihme, että tuo tehtävä oli aatelisten keskuudessa tavoiteltu duuni.
Ahterinpyyhkijän rooli oli erityisen tärkeä Englannin kuningaskunnassa 1500- ja 1600-luvuilla. Ja löytämäni tiedon mukaan ensimmäisiä kruunupäitä, joka kaipasi henkilökohtaista apua takaliston pyyhkimisessä, oli Henrik VIII. Kun hän halusi tehdä tarpeensa, hän tilasi paikalle pehmustetun käymäläistuimensa. Koska tuo toimenpide ei ollut kuninkaan arvolle sopivaa puuhaa, niin hän oli ulkoistanut sen. Toki tuo tyranni, joka mestautti osan vaimoistaan, oli vanhemmalla iällä niin lihava, että hän ei olisi pystynyt itse hoitamaan hygieniaansa.
Kuuluisin näistä pepun pyyhkijöistä oli Sir Henry Norris, joka ei ollut läheinen vain Henr VIII yksityisalueiden kanssa, vaan hänellä oli myös ilottelusuhde kuninkaan toisen vaimon kanssa. Tuo oli jo sen luokan rikos, että hänet mestattiin aviorikoksesta Anne Boleyn kanssa vuonna 1536.
Britanniassa jakkaranhoitajan virka oli olemassa vuosisatojen ajan ja sen viimeinen haltija oli Abercornin herttua James Hamilton, joka toimi tuossa tärkeässä virassa vuosina 1886–1891.
Käymäläistuin oli myös syynä siihen, että jakkaraa tarkoittava sana stool tarkoittaa nykyenglannissa myös ulostetta. Näin Henrik lisäsi tuolle sanalle uuden synonyymin. Mutta kuka pyyhki kuningattaren tai prinsessan peput? Tuohon kysymykseen en löytänyt vastausta, joten ehkä tuo ylellisyys oli vain varattu kuninkaalle.