Minun elämäni olisi hieman tylsempää ilman tiedekirjoja. Kiitos noista kiehtovista retkistä tieteen pariin kuuluu niille tutkijoille, joilla on taito ja halu kertoa oman tieteenalansa tutkimustuloksista suurelle yleisölle niin, että ne ovat mahdollisimman monen ymmärrettävissä. Tiedettä ei tehdä vain tutkijoiden omaan käyttöön. Siksi tarvitsemme tieteen popularisointia, joka mahdollistaa tieteellisen tiedon tuomista kaikkien ulottuville ymmärrettävässä muodossa. Se on sillan rakentamista tiedeyhteisön ja suuren yleisön välille. Uudet ja tärkeät tulokset pitäisi kertoa kiinnostavasti ja selkokielisesti. Toki kirjoittajalla on myös vastuu. millaisia asioita tuodaan suuren yleisön tietoisuuteen ja miten tieto tulee vaikuttamaan ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Parhaimmillaan tiedon kansantajuistaminen herättää kuulijoissa kriittistä ajattelua.
Tieteen popularisointiin löytyy sopivasti työkaluja. Ensimmäisenä tulee mieleen kirjat ja artikkelit. Televisiolla on myös oma tärkeä tehtävänsä, keskustelujen ja dokumenttien muodossa. Ei toki voida unohtaa tieteentekijöiden omia verkkosivuja ja blogeja, joissa he kertovat oman alansa uusista tutkimustuloksista. Itse viihdyn noiden sivujen parissa, sillä ne päivittyvät kiitettävästi.
Meillä Suomessa se näkyvin tieteen popularisoija taitaa olla Esko Valtaoja, joka on yliopiston avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja Tuorlan observatorion entinen johtaja. Esko sai taidoistaan Tieto-Finlandian vuonna 2002. Lisäisin tähän vielä Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professorin Kari Enqvistin. Molempien kirjat on tullut luettua ja niiden parissa olen viihtynyt vähintään kiitettävästi. Kari ja Esko ovat hyviä esimerkkejä siitä, että vaikeatkin asiat voi selittää ymmärrettävällä tavalla. Teoreettisen fysiikan puolella tuota haastetta riittää, kun yritetään vääntää rautalangasta kvanttimekaniikan ilmiöitä. Tuossa tehtävässä Enqvist onnistuu minusta yllättävän hyvin. Kriteerinä voi kaiketi pitää sitä, että ymmärrän suurimman osan lukemastani. Karin teksti on samalla myös hienoa sanataidetta, jossa estetiikalla on vahva rooli.
Historian harrastajana en voi sivuuttaa Hannele Klemettilää, joka on myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan erikoistunut tutkija ja tietokirjailija. Viimeksi luin hänen kirjansa ”Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia” ja kirjoitin siitä bloginkin. Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja on myös suurelle yleisölle tuttu. Toki hän on esiintynyt viime aikoina enemmän poliitikon roolissa, kuin kirjailijana. Hänen tapansa kirjoittaa on minusta hyvin persoonallista, sillä ne tärkeät päälauseet hukkuvat sivulauseiden sekamelskaan. Teemu viljelee myös keksimiään uudissanoja sen verran tiheään, että ne vaatisivat oman sanakirjan. Toki tämä saattaa johtua oman ymmärrykseni kompuroinnista ja muille lukijoille Teemun teksti saattaa olla kiehtovan erilaista ja helposti luettavaa. Toki tästä maasta löytyy mainittujen lisäksi monia muitakin tieteen popularisoijia, joten tuo otantani on vähintään niukka.
Tieteen kansanomaistamisella on pitkä ja kiehtova historia, vaikka monikin saattaa ajatella, että sen juuret ovat lähempänä nykyaikaa. Viisauden pariin houkuteltiin jo antiikin Kreikassa. Kaikille lienee tuttuja Sokrates, Platon ja Aristoteles. Tuota listaa voisi jatkaa toki paljon pidemmälle. Keskiajalla luostareilla ja yliopistoilla oli myös oma rooli. Renessanssi toi mukanaan tieteellisen vallankumouksen ja sen vahvana tukena oli 1400-luvulla keksitty kirjapainotaito. 1700- ja 1800-luvuilla ilmestyivät tieteelliset seurat ja niiden julkaisut, jotka perustettiin levittämään tietoa eteenpäin. Myös kirjailijat, kuten Jules Verne ja H.G. Wells, kirjoittivat tieteiskirjallisuutta, joka samalla popularisoi tieteen ideoita. Seuraavalla vuosisadalla tulivat mukaan radio, televisio, tiedelehdet, tiedekeskukset ja museot. Ja kun päädytään lopulta 2000-luvulle, niin kuvaa laajentaa tämän päivän massamediat.
Muutama sana vielä tieteen popularisoinnin haasteista: Jos tiedettä yksinkertaistetaan liikaa, niin se voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Medialla on myös oma vastuunsa, sillä se ei saisi liioitella tai vääristää saavutettuja tuloksia. Rahoitus taitaa olla myös se ikuinen ongelma oli sitten kyseessä tiede tai taide. Huolimatta näistä haasteista tieteen popularisointi on tärkeää tieteen ja yhteiskunnan välisen vuoropuhelun edistämiseksi. Se auttaa ihmisiä ymmärtämään maailmaa ja tekemään tietoon perustuvia päätöksiä. Tämä on se ihanne, johon kaikki fiksuimmatkaan eivät osaa tarttua.
Tätä kirjoitellessa jäin myös miettimään, että onko tieteenalaa, jonka kansanomaistaminen on lähes mahdotonta. Ensimmäiseksi tuli mieleeni matematiikka. Kysyin asiaa myös Geminiltä, joka on yksi näistä nykyisistä älyohjelmista. Sain vastaukseksi abstraktiset ja teoreettiset tieteenalat. No, sovitaan näin.