Autokuume

Autokuume on sairaus, joka ei kuulu mihinkään viralliseen sairausluokitukseen. Jos se lisättäisiin sinne, niin oikea paikka olisi varmaan WHO:n ylläpitämän ICD-10 luokituskansion sisällä oleva ”Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt” kohta F99, joka on varattu ”tarkemmin määrittämättömille mielenterveyden häiriöille”. Tähän voisimme sujauttaa tuon oudon sairauden, joka vaivaa meitä miehiä yleensä keväällä, kun katselemme ja silittelemme matalaprofiilisia kesärenkaita autotallin seinällä.

Ja kaikkihan on hyvin, jos olemme poikamiehiä, mutta jos autokuumeen ja ostotapahtuman välissä on vaimosi leveä selkä, niin silloin vaaditaan muutama hyvin perusteltu teesi, jotka avaavat uuden väylän pujahtaa tuon horjumattoman esteen ohitse. Yleensähän nuo moneen kertaan toistetut keskustelutuokiot päättyvät viimeistään siinä vaiheessa miehen voittoon, kun hän antaa hieman periksi ja toteaa pettymystä näytellen: ”Selvä on, sinä voit valita värin”. Kaikille näille argumenteille on ominaista se, että ne ovat osatotuuksia. Nuo kestämättömät väitteet ovat kuitenkin niin hyvin piilotettu muun hälinän joukkoon, että naisen on niiden taakse vaikea nähdä. Käyn lävitse muutaman kohdan, joita usein käytetään, kun autokuume pukkaa päälle. Ne pehmittävät aikaa myöten aviopuolison, jos ei nyt ihan päivässä tai viikossa, niin ainakin muutamassa kuukaudessa.

Kolme vuotta ajettu auto alkaa olla jo sen ikäinen, että remontteja on tulossa

Autossa on keskimäärin 10 000 osaa, joista 400 on niitä huollon yhteydessä aika ajoin uusittavia. Jarrut kuluvat ja äänenvaimentimiakin pitää vaihtaa. Tämä väite uppoaa heppoisilla tiedoilla varustettuun vastustajaan kohtalaisen helposti, mutta totuus on kuitenkin toisenlainen. Jos joku väittää, että 60 000 km ajettu auto on vanha, niin kannattaa hymyillä takaisin. Normaaliajossa tuo kilomerimäärä tulee mittariin kolmessa tai neljässä vuodessa. Jos auto on asiallisesti huollettu, niin se on vasta tuossa vaiheessa ohittanut juuri ja juuri nuoruusiän. Sillä saa kurvailla vielä saman määrän kilometrejä, ennen kuin edessä on suuremmat korjaustapahtumat. Ja yleensä nuo osat eivät kulu loppuun samaan aikaan, joten tuleva rahanmenokin on jaettavissa jopa eri vuosille. Ja suurin osa noista remonteista ei ole edes kovin kalliita, jos niitä vaikka vertaa siihen välirahaan, jonka joutuu siirtämään autoliikkeen tilille vanhan auton lisäksi.

Pitäisi saada naapuri kateelliseksi

Kaverini osti muutama vuotta sitten kalliin auton ja perusteli hankintaa otsakkeen väittämällä. Se on aika vastustamaton ja omalla tavallaan myös rehellinen. Siinä on selkeästi ihmisen perusluonne tuotu esille ilman moraalisia itkuvirsiä. Haluan kuitenkin uskoa, että tässä tapauksessa taustalla oli kylläkin ainakin toinen puoli huumoria. Tämä voi olla monellekin autonostajalle kuitenkin ihan hyvä perustelu. Tosin sitä uutta kulkuneuvoa joutuu pitämään pihalla tallin edessä, koska muutenhan sen kateusarvo olisi näkymättömissä. Lisätyötä aiheuttaa talviaika ja lumisateet. Mutta ehkä uuden kulkuneuvon harjaaminen nietoksen alta on kuitenkin sen arvoista.

Tämän perustelun vaikutus nojaa tietenkin ajatukseen, että vaimo on myös kade naapurille ja haluaa näpäyttää takaisin. Uskoisin, että kateuden tunne ei ole miehinen ominaisuus, joten tätä perustetta kannattaa kyllä yrittää käyttää muiden lisäksi. Jos olet kuitenkin valinnut äkkiväärän sosiaalipirkon vahtimaan elämääsi, niin hänellä saattaa olla hyvinkin outo käsitys lähiympäristön osuudesta omaan perhe-elämäänne. Mutta aina kannattaa kuitenkin yrittää. Ainoa mitä voit saada on halveksiva katse, mutta sen voit jollain ajatuskuviolla yrittää muuttaa uudeksi sulaksi hattuusi.

Vaihtelu virkistää ja nautiskelukin on sallittua

Hyvä perustelu tämäkin, jos jättää kertomatta mitä se tulee maksamaan. Upouusi auto pihassa on kieltämättä arkea elävöittävä näky. Ja kun istut uutuuttaan tuoksuvaan kabinettiin, niin olen melko varma, että sillä hetkellä kehoasi ravistelee mielihyvän aallot. Ja ajaessasi mikään ei ole samanlaista kuin vanhassa koslassa. Ohjaus on vasteeltaan toisenlainen, vaihteisto toimii juohevammin ja edessäsi avautuva konepelti täyttää rintasi ylpeydestä. Mutta taas tulee seuraavaksi se ilkeä ”mutta” pilaamaan kaiken. Itse ainakin keksin halvempiakin tapoja saavuttaa uusia elämyksiä. Pyöräilykin tekee sitä ja samalla kohoaa fyysinen kunto ihan uudelle tasolle. Se taas raivaa väylää uusiin elämyksiin. Eli löytyyhän noita, kunhan olet aktiivinen. Elämähän on jo itsessään nautittava seikkailu, vaikka se ei sisältäisi yhtään järisyttävää tapahtumaa. Tuon oivaltaminen vaatii tietenkin koteloituneen ajatuspaakun kaivelua ja liikuttelua uuteen asentoon, mutta siihenhän meillä on aikaa ruhtinaallisesti.

Vanhemmiten (viimeistään eläkkeellä) täytyy olla oikeus myös nautintoihin, kun on ikänsä taapertanut töihin ja takaisin. Ja kaikki vain sen takia, että asuntolaina on saatu maksettua pois ja lapsille on ollut jotain tarjottavaa. Heidän muutettua kotoa pois, on oikeus ja kohtuus täyttää päivänsä mielihyvää tuottavilla asioilla. Jos se on uusi auto ja sen tuottama tyydytys, niin hankinta on melko varmasti myös moraalisesti kestävällä pohjalla. Olettaen tietenkin, että valintoja tehdessä tulee huomioitua nämä eettiset lähtökohdat. Jos tuon moraalisiivilän unohtaa, niin lävikön läpi pääsee tietenkin huomattavasti enemmän valinnan mahdollisuuksia. Mutta onko tuossa sittenkään mitään mieltä? Kyllähän sitä voi nauttia uusista asioista, ilman että sen kohde seisoo konkreettisesti pihalla autotallin edessä sitouttaen samalla muutaman vuoden osamaksuvelkaan? Eli niitä halvempiakin ratkaisuja taitaa olla, kun haaveena on ennen kokematon nautinto. Aloita vaikka uusi harrastus kansalaisopistossa tai lähde kiipeilemään rinkka selässä parin viikon ajaksi ylös ja alas lapin tuntureiden kivikkoisia kupeita. Nautinto on tila, jota taitaa olla vaikea mitata ja suhteuttaa toiseen samanlaiseen. Se tuntuu tai ei tunnu. Ja kun sen arvo ei ole edes rahalla arvioitavissa, niin kalliiseen auton vaihtoon sen rahkeet ei kyllä riitä.

Summarum

Joidenkin tutkimusten mukaan uuden auton viehätys päättyy noin viiden viikon päästä ostotapahtumasta. Eli sen jälkeen nuo kaikki esitteiden ja nettisivujen parissa vietetyt tunnit ovat menneet hukkaan. Samoin nuo päivät, joiden aikana on tullut kierrettyä lähiseudun autoliikkeet lopullista tarjousta etsiskellessä. Kadonnut muistojen joukkoon on myös se lähes seksuaalinen mielihyvän tunne, kun istuit ensimmäistä kertaa uuteen autoosi liikkeen hallissa ja myyjä aukaisi edessäsi olevat pariovet toivottaen hyvää matkaa.