Fillarilenkillä tulee mietiskeltyä kaikenlaista, kun tuo kammen pyöritys ei hirveämmin vaadi keskittymistä. Myönnän toki, että jonkin verran täytyy tähyillä etuviistoon. Eräällä lenkillä kysyin itseltäni, että mitä populaarimusiikin levyjä valitsisin, jos joutuisin olemaan vuoden verran autiolla saarella. Ajatus vaikutti äkkiseltään kiehtovalta, koska pidän yksinäisyydestä. Todellisuudessa alkaisin jo muutaman viikon päästä tassutella kärsimättömänä rannalla ja tähyillä harmaan meren päältä edes jonkinlaista merkkiä lähestyvästä laivasta.
Montako albumia valitsen mukaani? Päädyin lopulta kymmeneen. Eihän tuo paljoa ole eli niitä saan soitella yhä uudelleen, kun rakkaaksi tullut striimipalvelu jää taivaanrannan taakse. Aloitan reppuni täyttämisen Beatlesistä. Sujautan sen sisuksiin bändiltä myöhäiskauden klassikon, jolla oli erittäin persoonallinen nimi: Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band. Tämä albumi ei taida kaivata enempää kommentointia.
Ennen Beatlesia elämässäni oli The Shadows, joten valitsen jonkun hitti-kokoelman, joka pitää varmasti sisällään tuon Hank Marvinin huikean Apache-kappaleen. Eiköhän sen vetovoima riittäisi kiskomaan minua vielä jonkin matkaa eteenpäin, vaikka koti-ikävä alkaisi jossain vaiheessa vaivaamaan.
Siirryn seuraavaksi rockin ja Jimi Hendrixin pariin. Tältä kitaristilta valitsen kokoelman, josta löytyy tuo huikea All Along The Watchtower, joka on alkujaan Dylanin kädestä lähtenyt. Mutta Jimi lataa tuohon biisiin niin paljon lisää särmää, että Bob-paran versio kuulostaa vanhalta tahralta eteisen matolla. Dylania Jimin versio taisi kuitenkin miellyttää, sillä hän antoi positiivisen palautteen kitaralegendan raisummalle esitykselle. Mutta tuolta mestarien mestarilta pakkaan reppuuni kuitenkin The Desire-albumin, josta taisin aloittaa tutustumisen Dylanin tuotantoon. Valinta olisi toki voinut olla mikä tahansa muu tuolta ikonilta, joka on yksi niistä populaarimusiikin suurimmista.
No, pakkohan mukaan on vielä saatava joku Jethro Tullin albumi. Suosikiltani otan mukaan Heavy Horses-levyn, jonka nimikappaletta en voi kuunnella samaan aikaan, kun mittaan verenpainettani. Ian Andersonilla taisi olla hevostila tuohon aikaan, joten sieltä ehkä on lähtöisin tuon kappaleen idea. Rock-osastolle mahdutan vielä jonkun Dire Straitsin kokoelman. Se on niin soljuvaa tuo Mark Knoflerin kitarointi, että eihän tuota voi poiskaan jättää.
Vielä olisi tilaa muutamalle albumille. Freddie Mercury ja Queen oli yhdistelmä, jonka musiikkiin heräilin vasta myöhemmin. Ensimmäinen kosketus tuohon yhtyeeseen oli A Night at the Opera-albumi, joka on edelleen yksi niistä unohtumattomimmista levyistä. Ja jos tuo viitisen vuotta sitten julkaistu elokuva yhtyeestä on jäänyt väliin, niin tuo aukko kannattaa toki paikata, mikäli bändin musiikki kiinnostaa edes hitusen verran.
Rauhoitellaan menoa ja valitsen tähän kohtaan Mike Oldfieldin Tubural Bells -albumin, joka tuntuu kestävän edelleen kuuntelua ilman suurempaa särmien hioutumista. Hetkittäin hieman tylsää toistoa, mutta jollain tapaa kokonaisuutena kuitenkin kiehtovaa. Melkoinen multi-instrumentalisti tämä Oldfield.
Viimeisenä rock-osiossani on Pink Floydin Wall-albumi, joka sisältää käsittämättömän hienon kitarasoolon. Tuon maittavan herkun tarjoilee David Gilmoure ja kappale on tietenkin Comfortably Numb. Levyhän on hieno kokonaisuus, joten sen arvo ei suinkaan lepää Gilmouren kitaran varassa.
Jazzille omistan kaksi levyä. Ensimmäinen on Miles Davisin Kind of Blue. Kiinnostus tuohon genreen syntyi fuusiojazzin kautta. Stanley Clark ja Billy Cobham naputtivat nuotit tukevasti kohdilleen, kun kuuntelin heitä teini-iässä kaverini yläkerrassa. Toivottavasti hänen vanhempansa, jotka asuivat alakerrassa, pitivät myös näistä suosikeistamme;). Clarkin ja Cobhamin meluisa tuotanto pilaisi täydellisesti saaren rauhan, joten jätän heidän hengentuotteensa suosiolla kotiin. Valitsen Weather Reportin Tale Spinning-albumin, josta muistaakseni vaimonikin piti. Ja se onkin jo melkoinen suositus.
Kun katselen valintojani, niin se vaikuttaa köykäiseltä pintaraapaisulta. Listaan olisi helppo lisätä kymmeniä suosikkejani lisää, mutta ehkä nuo yksinäiset illat nuotion ääressä saavat jo näistäkin vaihtoehdoista sopivaa lohtua.
Kun selviän kotiin tältä saarireissulta, niin alan melko pian valitsemaan levyjä seuraavalle reissulle. Nyt vaihdan genreä ja kelpuutan mukaani vain klassista musiikkia.