- Valehtelu jaettuna moraalilla tuottaa syyllisyyden.
- Valehtelemisen pitäisi olla joka tilanteessa yhtä tuomittavaa, muuten moraaliasetelmat menettävät merkityksensä. On kiusallista, että valehtelua voidaan yleensäkin arvottaa niiden kautta.
- Maailmankuva, jossa mitään ei uskalleta sanoa varmaksi, on hyvä alusta valehtelulle. Siinä valehtelija saa aina puolestapuhujan.
- Valehtelu menettää merkityksensä, jos sitä mittaavat moraaliset arvot laitetaan samalle viivalle.
- Valehtelulla vääristetään todellisuutta, mutta se jää moraalisen kivun alle.
- Valehtelu on keinona sallitumpaa, jos sillä pyritään hyvään. Kyseessä on valehtelemisen kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä kukaan ei voi sanoa varmasti, mikä on sitä hyvää.
- Valehteleminen saattaa perustua valheisiin, joiden totuusarvoa on mahdoton määritellä objektiivisesti.
- Propaganda eroaa valehtelusta siinä, että se on hyväksyttävämpää. Se on kasvotonta ja siihen on silloin hankalampi kohdistaa moraalista paheksuntaa.
- Maailman rakenteet natisivat, jos me olisimme aina totuudenpuhujia.
- On helpompi valehdella vieraalle, kuin tutulle.
- Totuudenpuhujaa on melko mahdotonta erottaa hyvästä valehtelijasta.
- Patologisen valehtelijan maailma on yhtä realistinen kuin omamme.
- Valkoisia valheita ei ole olemassa; joko valehdellaan tai ei.
- Tietoinen liioittelu on myös valehtelua. Se on vain puettu hyväksyttävämpään asuun.
- Valehtelu eroaa liioittelusta siinä, että se lisää aivan oman fiktiosiivun todellisuuteen. Liioittelu vain paisuttelee jo valmista maailmankuvaa.
- Onko se valhetta, jos kertoo eteenpäin valheen, jonka kuvittelee olevan totta?
- Hyvä valhe elää ikuisesti.
- Valheet määrittävät ”totuuden”.
- Jos valehtelet itsellesi, niin se ei ole valehtelemista, koska moraalittomuus vaatii aina ulkoisen kohteen.