Valehtelemisesta


  • Valehtelu jaettuna moraalilla tuottaa syyllisyyden.
  • Valehtelemisen pitäisi olla joka tilanteessa yhtä tuomittavaa, muuten moraaliasetelmat menettävät merkityksensä. On kiusallista, että valehtelua voidaan yleensäkin arvottaa niiden kautta.
  • Maailmankuva, jossa mitään ei uskalleta sanoa varmaksi, on hyvä alusta valehtelulle. Siinä valehtelija saa aina puolestapuhujan.
  • Valehtelu menettää merkityksensä, jos sitä mittaavat moraaliset arvot laitetaan samalle viivalle.
  • Valehtelulla vääristetään todellisuutta, mutta se jää moraalisen kivun alle.
  • Valehtelu on keinona sallitumpaa, jos sillä pyritään hyvään. Kyseessä on valehtelemisen kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä kukaan ei voi sanoa varmasti, mikä on sitä hyvää.
  • Valehteleminen saattaa perustua valheisiin, joiden totuusarvoa on mahdoton määritellä objektiivisesti.
  • Propaganda eroaa valehtelusta siinä, että se on hyväksyttävämpää. Se on kasvotonta ja siihen on silloin hankalampi kohdistaa moraalista paheksuntaa.
  • Maailman rakenteet natisivat, jos me olisimme aina totuudenpuhujia.
  • On helpompi valehdella vieraalle, kuin tutulle.
  • Totuudenpuhujaa on melko mahdotonta erottaa hyvästä valehtelijasta.
  • Patologisen valehtelijan maailma on yhtä realistinen kuin omamme.
  • Valkoisia valheita ei ole olemassa; joko valehdellaan tai ei.
  • Tietoinen liioittelu on myös valehtelua. Se on vain puettu hyväksyttävämpään asuun.
  • Valehtelu eroaa liioittelusta siinä, että se lisää aivan oman fiktiosiivun todellisuuteen. Liioittelu vain paisuttelee jo valmista maailmankuvaa.
  • Onko se valhetta, jos kertoo eteenpäin valheen, jonka kuvittelee olevan totta?
  • Hyvä valhe elää ikuisesti.
  • Valheet määrittävät ”totuuden”.
  • Jos valehtelet itsellesi, niin se ei ole valehtelemista, koska moraalittomuus vaatii aina ulkoisen kohteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *