Ensimmäiset myytit syntyivät tietämättömyydestä, halusta selittää niitä tapahtumia, jotka rikkoivat arkikokemuksen. Tässä vaiheessa ihmispopulaation ajattelu oli jo irrottautunut konkreettisesta tavalla tarkkailla todellisuutta, sillä myytit vaativat mielikuvista ja kykyä ajatella sellaista, joka ei ole läsnä. Niiden tiukka vastustaja on aina ollut logos eli järki. Kaikkia vanhoja myyttejä tieto ei voi kuitenkaan riisua alastomaksi, vain varustaa ne kysymysmerkillä.
Uskonnot tukeutuvat myytteihin ja saavat niistä kasvua. Myytit ovat kuin juuria uskomusten puussa. Jos niiltä karsittaisiin myyttiset tarinat, niin jäljelle jäisi melko vähän. Samalle menisi uskottavuus, sillä myytit lisäävät sitä. Totuus on paljon helpompi omaksua, kun se esitetään liioitellen. Fakta on luotaantyöntävää. Jeesuksen ihmeparantamiset vain lisäävät halua uskoa, eivät suinkaan sitä vähennä. Uskontojen pohjalta löytyvissä myyteissä on kaikki mahdollista. Ja niin pitääkin olla, sillä mikä se sellainen Jumala on, joka ei pysty kaikkeen. On vaikea kuvitella Luojaa, joka tarvitsee apuvoimia luotsatessaan ihmiskuntaa ja koko maailmankaikkeutta eteenpäin. On myös vaikea kuvitella uskontoa, joka olisi rakennettu todennettavien faktojen varaan. Ehkä se syntyy joskus, kun tiede löytää Jumalan asuinsijan jostain kvarkkipuuron syvyyksistä.
Ihmisen ensimmäisiä ihmettelyn kohteita olivat kuolema ja taivas. Pään päälle kaartuvasta taivaasta syntyi sade, tuuli, salamat ja ukkonen. Se ihastutti, pelotti ja vaati kunnioitusta. Luultavasti ihminen palvoi sitä ensimmäisenä. Se oli luonnollinen kasvualusta myyteille ja jumalalle. Kivikauden ihmiset luultavasti personoivat taivaan ja se synnytti alkuun monoteismin. Taivas on edelleen meille jollain tavalla pyhä. Mutta sen edelle meni kuitenkin kuolema. Sekin oli jotenkin selitettävä. Kuolema oli pelottava vastustaja ja sen lepyttäminen vaati riittejä. Myytit ja riitit kulkevatkin yleensä rinnakkain. Neandertalilaiset varustivat vainajansa pitkälle matkalle ja näin ihmisestä tuli myös samalla kuolematon. Vaikka jumalat kansoittivat pikku hiljaa maan, niin ne kuuluivat siihen samaan todellisuuteen mihin kuuluivat eläimet ja ihmiset, koska kaikki oli tehty samasta aineesta. Ihmisten ja jumalien välillä ei ollut ontologista kuilua. Jumala ulkopuolisena olentona istutettiin valtaistuimelle vasta myöhemmin.
Mitä monimuotoisemmaksi ihmisen elämä muodostui, niin sitä enemmän sen selittäminen vaati myyttejä. Myytti näkee kaoottisen maailman ytimeen, jossa tärkeintä on tapahtumien merkitys, eikä suinkaan itse tapahtuma. Karen Amstrong sanoo kirjassaan ”Myyttien lyhyt historia”, että mytologia oli psykologian varhaisaste. Tarinat jumalista paljastivat psyyken salaperäisiä toimintatapoja ja auttoivat ihmisiä omissa kriiseissä.
Kun ihminen alkoi viljellä maata, niin se vaati järkeä. Se oli myös uusi kasvualusta myyteille, koska maan käsittelyn vaatimaa tietoa pelättiin ja kunnioitettiin. Maanviljelystä tuli sakramentaalista ja se vaati viljelijältä rituaalista puhtautta. Siemenen kasvaminen viljatähkäksi on edelleen ”mystinen” ja kunnioitusta herättävä tapahtumaketju, vaikka me tiedämme tarkkaan, mitä kaikkea mullan alla tapahtuu. Neoliittisen kauden ihmiselle maa oli kohtu. Heille ei myöskään mikään ollut pyhää, vaan todellisuus oli holistinen, pyhä oli kaikessa läsnä. Myös niissä tuotteissa, joita maa tarjosi. Ihminen ei voinut ottaa mitään ilmaiseksi vastaan, joten se taas vaati vastapalveluksia. Maassa piilevän kohdun ja ihmisen seksuaalisuuden rinnastaminen oli luontevaa. Oli myös luontevaa, että maa edusti naispuolista roolia. Siitä oli lyhyt matka äitijumalaan.
Kaupunkien synty noin 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua punoi taas uusia myyttejä. Se myös muutti ihmisen käsitystä itsestään. Kaupunkien rakentajat ymmärsivät olevansa itse vastuussa omasta kohtalostaan. Jumalilla oli kuitenkin edelleen asuinsijansa, mutta he olivat nyt jossain kaempana, erillään kaikesta muusta. Kaupunkikulttuurin kehitysaikaan sijoittuvat erilaiset luomismyytit. Niissä selitettiin jumalien syntyminen ja kuinka kaikki sai alkunsa. Jumalat kävivät sotia, juonivat ja loivat maailmaa edelleen. Heidän palvojiltaan se vaati jatkuvaa ponnistelua, että ympäröivä todellisuus ei luisuisi takaisin kaaoksen tilaan.
Uskonto syntyi nykyisessä mielessä joskus 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ihminen alkoi ymmärtää entistä kirkkaammin oman asemansa ja luonteensa. Jumalien ja ihmisten välille avautui lopullisesti syvä kuilu. Syntyi erilaisia uskonnollisia ja filosofisia oppirakennelmia, kuten taolaisuus, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Rituaaleilta vietiin tilaa ja tilalle astui henkisyys. Kärsimys, moraali ja omatunto nostettiin jalustalle ja viisas mies kavahti aina väkivaltaa. Tästä maaperästä syntyi myös juutalaisuus ja kristinusko. Antiikin Kreikassa myytit siirtyivät osaksi juhlallisuutta ja siitä pikku hiljaa osaksi näytelmien juonta. Niihin suhtauduttiin kriittisesti ja yleisö sai toimia tuomarina.
Juutalaiset inhosivat muiden kulttuurien myyttejä, vaikka lainasivat niitä ja synnyttivät itse lisää. Karen Amstrong näkee Paavalin myös myyttien luojana, koska hän teki Jeesuksesta myyttisen hahmon. Paavali ei ollut kiinnostunut kovinkaan syvällisesti Jeesuksen opetuksista, eikä edes Jeesuksen elämästä. Hänelle tärkeämpää oli ylösnousemuksen mysteeri. Jeesuksesta tuli myyttinen sankari, joka kuolee ja nousee kuolleista.
Amstrong on huolissaan siitä, että olemme unohtaneet myytit. Hänen mielestään emme pysty hallitsemaan järjellä pelkoja, haluja ja neurooseja. Se on eettisesti ja hengellisesti mytologian tehtävä. Taustalla on aimo annos eettistä ajattelua, sillä hänen mielestään myytit auttavat meitä samaistumaan kaikkiin muihin ihmisiin lähimmäisinä, ei vain etnisinä tai ideologisina ryhminä. Meidän pitäisi nähdä ohi välittömien tarpeidemme ja suunnata kohti arvoja, jotka kyseenalaistavat itsekkyytemme.
Karen Armstrong: Myyttien lyhyt historia