Vanhan testamentin ensimmäinen moraaliton teko oli, kun Eeva ja Aatami söivät kielletyn hedelmän. Se vahvistaa sen, että uskovaisilla on moraaliaihio jo syntyessään valmiina. Ihmisen elämä on vain ohjata sitä lähemmäksi Jumalaa. Se on myös helppo erottaa synnistä, koska Raamattu tuputtaa meille ne oikeat arvot. Tämä on kristityn näkemys moraalista; se on hakattu terävällä taltalla kiveen.
Raamattua voidaan lukea monella tavoin, mutta sen viitoittama moraalinen polku ei ole koskaan puhdas tabula rasa. Mooseksen kymmenen käskyn normit ovat kaikille uskovaisille samat ja kristityn kädessä moraali on tukeva ase. Moraalisesti hyvä on sellainen ihminen, joka toimii Jumalan tahdon mukaan. Tähän tahtoon vaikuttavat erilaiset uskonnot ja tulkinnat. Vaikka niissä on eroja, niin kaikkien uskontojen taustalta löytyy elämän kunnioittaminen, vaikka jotkut fundamentalistiset ryhmät taitavat määritellä senkin arvon melko alas, jos se on muiden tavoitteiden tiellä. Tätä Raamatun moraalikoodin vahvuutta, kuvaa hyvin tutkimus, jossa Israelissa asuvat lapset saivat luettavakseen Vanhasta Testamentista kohdan, missä kuvataan Joosuan johdolla tehtyä hyökkäystä Jerikoon. Kaupunkiin tunkeutuvat tappoivat kaikki asukkaat ja ei liene yllätys, että 65 prosenttia lukijoista hyväksyi kansanmurhan. He perustelivat sen uskonnollisilla syillä. Kun sama tarina muutettiin niin, että nimet vaihdettiin kiinalaisiksi ja tapahtuma sijoitettiin 3000 vuoden taakse, niin enää vain seitsemän prosenttia hyväksyi saman hirveyden. Neurotieteistä ja uskonnoista kiinnostuneen kirjailija Sam Harrisin mukaan “uskonnot, jotka saavat ihmiset ajamaan matkustajakoneita päin pilvenpiirtäjiä, ovat yhtä vaarallisia kuin tappavat virukset”. Ei ole ihme, jos hän on valmis vaihtamaan uskonnot järjenkäyttöön ja siitä johdettuun moraalikoodistoon, jonka lähtökohdat olisivat mahdollisimman neutraaleja, ilman ylhäältä tehtä rajanvetoa.
Vielä muutama sana luterilaisesta moraalista. Siihen kuuluu syntien anteeksi saaminen, monella tapaa näppärä käytäntö, joka mahdollistaa toistuvat rikkomukset sinänsä ehdotonta moraalikoodia vastaan. Ehkä kaikkein pisimmälle tämä käytäntö on jalostettu lestadiolaisten keskuudessa. Seuroissa puhuja kysyy kuulijakunnaltaan, onko jollakulla mahdollisesti syntejä tunnollaan. Kaidalta tieltä horjahtaneet heilauttavat kainosti kättään ja saarnamies julistaa synnit anteeksi “Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä”. Väärät teot, kielletystä television katselusta lasten hyväksikäyttöön voidaan kuitata sormien heilautuksella. Synnit on tuolla rituaalilla upotettu “armomereen”, eikä niitä saa kukaan enää koskaan ottaa puheeksi, ei edes synnintekijä itse. Tuosta merestä ei ongita.
Joissakin tapauksissa voi synnintekijä joutua pyytämään anteeksi uhriltaan, jonka ehdoton velvollisuus on antaa anteeksi, olipa teko miten hirveä tahansa. Lestadiolainen, joka ei anna anteeksi syntinsä tunnustaneelle veljelle tai sisarelle, tuomitsee lahkon virallisen opin mukaan tämän automaattisesti helvettiin. Tämä koskee myös lapsia, joiden vasta kehittymässä oleva psyyke ei voi kestää vahingoittumatta tällaisia tilanteita, joissa on päätettävä lähiomaisen kohtalosta kuoleman jälkeen.
Reijo & Seppo