Ainahan enkeleillä on ollut siivet? Näin olen kuvitellut, mutta kun tutustuin hieman niiden kulttuurihistoriaan, niin noista valkoisista suojelusenkeleistä tuli myös siivettömiä ja pahankurisia. Itse en ole enkeleitä nähnyt ja tällä jumalattomalla elämäntavalla ne varmaan jäävät myös näkemättä. Harmillista, koska tuo lapsuuteni kotona ollut kuva, jossa enkeli johtaa pientä lasta sillan yli on erittäin koskettava. Se taisi turvata pienelle pojalle rauhallisen yöunen.
Enkeleille on käynyt samoin kuin ufoille eli mielikuva niistä on muuttunut tekniikan ja kulttuurin kehityksen mukana. Ufojen kohdalla tuo muutos on matkannut ilmalaivoista ja kummituslentokoneista raketteihin. Vasta vuonna 1947 niistä tuli kiekon muotoisia ja sen jälkeen vain mielikuvitus ja geometria ovat olleet rajana. Huuhaalla on kummallinen tapa seurata aikaansa.
Vanha Testamentti ei paljon enkeleistä puhu. Silloin kun puhuu, niin ne ovat demoneitakin hurjempia taivaallisen armeijan sotureita ja palkkamurhaajia, jotka eivät säästäneet ketään raivatessaan Israelin heimolle kulkuväylää Kaanaan maahan. Jumalallinen sotajoukko ei myöskään unohtanut maahanmuuton jälkeen Jumalan valittua heimoa, vaan auttoi heitä kun se jatkoi taistelua ympärillä olevia vihollisia vastaan. Arkkienkeli Mikaelin kerrotaan lyöneen kuoliaaksi yhdessä taistelussa jopa 185 000 assyrialaista.
Jeesuksen opetukset pehmittivät enkelit, sillä kristinuskon korostama lähimmäisenrakkaus teki niistä jo lähes nykyisen kaltaisia. Enkelit saivat myös siivet selkäänsä, kun Rooma omaksui Jumalan pojan opit 300-luvulla. Raamattu ei kuitenkaan kuvannut kovinkaan tarkasti enkelten ulkonäköä, joten se jäi kauneusarvojen perässä haikailevien roomalaisten tehtäväksi. He lainasivat näille siivet oman ja antiikin kreikan tarustosta. Ja olihan se ymmärrettävää, sillä rivakka sukkulointi ihmisten ja Jumalan välillä vaati jonkinlaisia apuvoimia.
Keskiajan taidemaalarit kuvasivat nämä siivekkäät olennot jo lähes ruumiillisina olentoina. He olivat inhimillisiä ja heidän oletettiin olevan kaiken aikaa mukana ihmisten arjessa. Ehkä meillekin jo tuttu suojelusenkeli syntyi silloin. Aika toi myös näkyjä, sillä ensimmäiset kohtaamiset enkelien kanssa kirjattiin muistiin samoihin aikoihin.
Barokin ja renessanssin taidemaku teki enkeleistä pieniä ja pulleita. He olivat nyt lapsenomaisia, leikkisiä ja viattomia. Siitä huolimatta nämä viehkeät olennot eivät kelvanneet protestanttiselle uskolle, joka piti niitä katolilaisuuteen kuuluvana humpuukina. Myös Lutherin aikalainen ja kalvinismin perustaja Jean Calvin piti enkelien parissa hääräämistä puhtaana ajanhukkana. Onneksi hätiin tuli kuuluisa ruotsalainen mystikko Emanuel Swedenborg, jonka kerrotaan keskustelleen sujuvasti niin enkeleiden kuin demonien kanssa. Hänen mielestään nämä antoivat ihmisille tietoa ja ymmärrystä. Emanuel kuoli aikanaan, mutta enkelit jäivät osaksi luterilaista uskoa, vaikka niiden merkitys ei ole läheskään samaa luokkaa kuin katolilaisuudessa.
Jos enkelit valitsivat puolensa jo tuhansia vuosia sitten, niin ne tekivät aivan samoin ensimmäisessä maailmansodassa. Heidän kerrotaan laskeutuneen Monsen taistelun aikana maan päälle ja auttaneen brittiarmeijaa näiden rusikoidessa saksalaisia. Uskoa tähän tapahtumaan ei vähentänyt sekään, että koko episodi oli erään kirjailijan sepittämä. Taas kerran usko potki faktat pois tieltään.