Ei liene ihme, että äitienpäivä ja isänpäivä ovat lähtöisin rapakon takaa. Kaikki ajatukset, jotka suuntaavat sieltä Euroopan puolelle tuoksuvat ainakin jonkin verran rahalle. Pitääkö äitiyttä tai isyyttä jotenkin erikseen juhlia? Nuo ovat rooleja, joihin evoluutio on meidät hellävaraisesti pakottanut. Se ei taida kuitenkaan riittää. Meillä on joku kummallinen tarve huomioida erinäisiä tekoja ja saavutuksia, vaikka suurimmalle osalle kansaa ne eivät merkitsisi yhtään mitään. Otetaan esimerkiksi vaikka Eino Leino. Hän tallusteli viinalta haisevana hampparina pitkin Tuusulan rantatietä ja kirjoitteli milloin missäkin sulosäkeitään ja nyt nostamme hänen kunniakseen lipun heinäkuussa? Eivätkä runot jo itsessään riitä? Samaa voisi sanoa Sibeliuksesta tai vaikkapa Aleksis Kivestä, jonka teoksia ei ole tainnut monikaan lukea koskaan lävitse. Itse kuulun niihin, jotka ovat suorittaneet tämän urakan. Tuskin olisin sitä tehnyt, jos en olisi opiskellut jossain vaiheessa kirjastonhoitajaksi ja kurssivaatimuksiin kuului klassikoihin tutustuminen. Myönnän jopa lukeneeni Runebergin kootut teokset. Eivät ne kuitenkaan tainneet minua puhutella, niin kuin ei Kalevalakaan. Vänrikki Stoolin tarinoiden punahurmeinen uhrautuminen mahdollisimman nuorena isänmaan puolesta lähinnä hymyilyttää tämän päivän lukijaa. Ne ovat aikansa kirjallisuutta ja ovat avanneet latua tuleville ”postmodernisteille”. Siinä niiden arvo, mutta pitääkö lippu hinata salkoon heidän takiaan? Aika on ajanut niistä ohitse ja arvomaailma on keikahtanut monin osin selälleen vuosisatojen puuskuttaessa eteenpäin. Ja mitä kauempana nuo maailmankatsomukselliset palikat ovat tästä päivästä, niin sitä oudommalta ja huvittavammalta näyttää sen varaan rakennettu taide.

Kaikesta huolimatta kiikutin äidilleni tänään sen pakkoruusun.  Väriksi valitsin tällä kertaa tummanpunaisen. En ole varma siitä, että hän pitää ruusuista, mutta noudatinpa taas kerran perinnettä. Tosin mielessäni kävi kukkaa valitessani, että jos antaisinkin tällä kertaa monta pussia eri lajien siemeniä. Näin äitimuorini voisi kasvattaa niistä itselleen mieluisan koristeen keittiön pöydälle. Ehkä toteutan tuon ensi kerralla; tällä erää rohkeuteni ei riittänyt avaamaan näin uusia latuja.