Katselen valokuvaa, jossa me kolme sisarusta istumme olohuoneen sohvalla. Selkämme takana roikkuu ryijy, joka on hieman notkolla. Olet keskellämme ja katsot hieman yläviistoon. Vaikutat hieman hassulta, sillä silmäsi harottavat eri suuntiin. Pidät toisesta etusormesta kiinni ja äiti on laittanut hiuksiisi valkoiset letit. Voin kuvitella kuinka isämme otti tämän kuvan. Vanha paljekamera vaati muutamia käsisäätöjä ja salaman virkaa toimitti magnesiumjauhe. Hän seisoi kameran takana ja varoitti tulevasta välähdyksestä. Huone täyttyi hetkeksi aikaa kirkkaasta valosta, mutta meillä on siitä huolimatta silmät auki.
Selailen albumia ja löydän kuvan, jossa istut veljeni kanssa Triumphin nokkapellin päällä. Itse olen ohjaamossa, pää ulkona sivuikkunasta. Olen kuin höyryveturin kuljettaja, joka kurkkii tenderin sivuitse edessä olevaa rataa. Kuvittelen varmaan, kuinka ajelen autolla pitkin hiekkaisia teitä ja kuljetan sisaruksiani paikasta toiseen. Lähdemme pihalta ja pujahdamme kotiimme rajoittuvan metsän lävitse. Joudumme avaamaan kahdet puomit, ennen kuin pääsemme isolle tielle. Postilaatikkorivin jälkeen käännymme vasemmalle ja suuntaan auton keulan kohti Karhia. Pian tie halkoo peltomaisemaa, vasemmalle jää iso hiekkakuoppa ja mäki, jonka päältä emme tainneet koskaan uskaltaa laskea suksilla. Tuossa kuvassa sinulla on jo silmälasit. Jalassasi on remmikengät ja sukkahousut. Samettisen, paksun takin huppu on kuin rengas pääsi ympärillä. Auton taustalla on vaalea eteisen seinä ja leveä ikkuna, joka on jaettu pystyrimoilla viiteen osaan. Se oli kotitalomme, joka on edelleen paikallaan. Vain metsä on poissa ja myös lato, jota tuntui pitävän pystyssä vain sen seiniin nojaavat hoikat kuusenrungot.
Tämäkin kuva on otettu lähes samaan aikaan. Seisot sen oikeassa alalaidassa ja katsot suoraan kameraan. Olet hieman jäykässä asennossa. Jaloissa on karvareunaiset nahkasaappaat. Taustalla on polku, jota reunustavat matalat lumivallit. Kevät on jo melko pitkällä, sillä kulku-ura on jo osittain paljas. Kuva on terävöitetty niin, että talon seinä näkyy hieman epäselvänä taustalla. Jos kuva olisi otettu kauempaa, niin siinä olisi näkynyt oikeassa reunassa kiikku, jonka poikkaparrusta roikkui kolme keinulautaa. Vasemmalle jäi liiteri ja ulkohuussi, jonne oli vain muutama askel eteisen rappusilta. Samalla puolella oli perunapelto ja muutama marjapensas.
On jouluaatto. Roikotat sylissäsi mollamaijaa ja olet hieman pelästyneen näköinen. Itse seison takanasi. Veljeni istuu rohkeana pukin sylissä ja tuijottaa suoraan kohti kuvaajaa. Nuken ja sinun katseessasi on jotain hyvin samanlaista. Sinulla on nuo tutut valkoiset lettinauhat ja mollamaijasi päätä koristaa vaalea hilkka. Olet hieman takakenossa, kun pidät siitä tukevasti kiinni vasemmalla kädelläsi. Pukin kasvoilla oleva naamari on kömpelösti tehty, mutta uskoimme siihen aikaan lahjasäkin tuojaan niin vahvasti, että epäilys tuli vasta vuosia myöhemmin.
Löydän albumistani kuvan, jossa seisomme kolmistaan metsänreunaa vasten. On varmaankin huhtikuu ja takanamme on vielä lumipälviä, jotka hehkuvat harmaina läikkinä kuusten välistä. Olet jo varmaan kahdentoista vanha. Silmälasit ovat vaihtuneet muodikkaimmiksi, niiden kehykset nousevat sivuilta hieman yläviistoon. Meillä kaikilla on jalassa lyhytvartiset kumisaappaat ja päässämme villamyssyt. Takkisi alta pursuaa vekkihame ja käsissäsi olevat villatumput roikkuvat suorina. Taidamme olla pujahtaneet jo kuusikymmenluvulle.
Pohjanmaa tuli meille molemmille tutuiksi lapsuudessamme. Kaipaan edelleen noita isokuovin äänen täyttämiä peltoaukeita, joita täplittivät kymmenet heinäkattoiset ladot ja hartioihin asti täytetyt heinäseipäät. Valitsen seuraavaksi kuvan, jossa poseeraamme vierekkäin. Selkämme takana kiemurtelee Kalajoki, joka kuivui kesäisin lähes pohjaa myöten. Sen yli olisi voinut silloin pomppia veden kuluttamia kiviä pitkin. Joen mutkan takaa erottuu Ylivieskan kirkon kupoli. Meillä on päällä juhlavaatteet. Sinulle on vaalea kauluksellinen mekko, jota koristavat pienet punaiset täplät. Tukkasi on sidottu poninhännälle. Itselläni on valkoinen paita, simusetti ja suorat housut. On juhlapäivä.
Valitsen vielä yhden kuvan. Perheemme on aseteltu siinä ryhmäkuvaan. On aurinkoinen päivä. Se paistaa kuvaajan takaa ja saa kasvomme näyttämään hieman värittömiltä. Taustalla näkyy marjapensas, jonka juuret ovat vielä osittain lumikerroksen peitossa. Vanhempamme istuvat penkillä ja me seisomme heidän takanaan. Olet juuri päässyt ripille. Pidät sylissäsi kukkakimppua ja katsot hieman alaviistoon, poispäin kuvaajasta. Ilmeestäsi voisi päätellä, että sinua ujostuttaa koko tapahtuma ja haluaisit, että juhlat olisivat mahdollisimman pian ohitse. Olen näkevinäni isämme kasvoilla aavistuksen verran ylpeyttä. Ehkä sen takia, että olet saavuttanut jonkinlaisen etapin elämässäsi. Äitimme on vain istunut, kiskonut lyhyen hameen reunan mahdollisimman alas, ja päättänyt olla kuvassa, niin kuin siinä pitää ollakin.
Me tulemme ja lähdemme; siitä huolimatta jää haikeus ja epäusko. Syntymässä on mukana toivo ja mahdollisuus; kuolema vie mennessään aivan liian paljon.