Huomaan, että blogini on horrostanut heinäkuun ajan. Voisin syyttää siitä näitä helteisiä viikkoja ja ponnetonta oloa, mutta en olisi silloin kovinkaan rehellinen, sillä olen säädellyt kahteen kerrokseen rakennetun kotimme lämpötilaa ilmalämpöpumppujen kaukosäätimillä. Ne ovat haukanneet ison osan talvella säästetyistä euroista, mutta mitäpä sitä ei maksaisi mukavuudesta. Tuohan kuuluu niihin rakastamiini hedonistisiin arvoisin. Ja onneksi rahalla on vain välinearvo, joten tuosta yhtälöstä jää ihan mukavasti voittoa.

Monikin painajainen ja kammo on istutettu jo lapsuudessa. En muista koko perheen voimalla tehdyistä marjanpoimintapäivistä sääskiä tai kipeää selkää. Muistan vain matkat jonkin sivutien päähän kulmikkaan Vauxhallin muovisen makuisella takapenkillä ja sen ahdistavan olon, kun sain perillä käteeni aivan liian ison astian. Seuraavaksi minut johdatettiin paikkaan, josta eteeni avautui mustikkamättäitä ja naavaisten kuusten harmaat kyljet, jotka näyttivät pelottavilta keskipäivän hämärässä metsässä. Vilkuilin koko ajan ympärilleni, jotta en olisi kadottanut näköetäisyyttä vanhempiini. Kädessäni keikkuva pieni ämpäri vaikutti aivan liian suurelta. Tiesin, että saisin vielä kahistella pitkän kovin mättäiden välissä, ennen kuin saisin sen pohjan piiloon. Tiesin senkin, että jossain vaiheessa istuisimme koko perhe viltille, jonka äiti oli levittänyt tasaiseen kohtaan lähelle autoa. Isäni tulisi viereeni ja vilkaisisi astian pohjalle. Jos siellä olisi vain kerros pari peittona, niin saisin kuulla muutaman sanan tehottomuudestani.

Metsiin jää marjoja. Jäähän sinne ja minun puolestani saa jäädäkin. Mustikat ovat terveellisiä. Totta tuokin, sillä niiden sinisten vahakerrosten alla lymyää A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja. Tähän voidaan vielä lisätä ripaus C-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia. Mutta jos joudun noukkimaan terveyttä kyykkimällä keskellä sääskiparvia ja totean seuraavana päivänä, että takapuolen ja pääni yhdistävä ranka on niin huonossa kunnossa, että se ei taivu sen vertaa, että pääsen alakertaan tutulle paikalle pöydän päähän, niin se ei ole sen arvoista. Onneksi elämänkumppanini ei puhu koskaan marjastamisesta. Tämä pitää avioliittomme hengissä.

Mutta pidän kyllä mustikkapiiraasta ja edelleen myös siitä lapsuuden sekoituksesta, jossa marjat uivat sokerilla kyllästetyssä maitovellissä. Mutta onnekseni on olemassa kesäinen tori, jossa voin käydä poimimassa metsän pieniä herkkuja, ilman että joudun läiskimään samalla hyttysiä hengiltä ja kokemaan huonoa omaatuntoa. Tosin ihailen ystäviäni, joille marjassa käynti on kesän hienoimpia elämyksiä, vaikka he valittavatkin noiden reissujen jälkeen jäykästä kropasta ja ostavat tuubikaupalla kortisonia ja levittävät sitä hyttysten puremiin vielä siinä vaiheessa, kun marjat on syöty tai ne on pakastettu odottamaan loppusyksyn ankeita päiviä tai talven korkeita lumikinoksia.