Kävin tuolla Hangon edustalla olevalla majakalla ensimmäisen kerran viime vuoden heinäkuussa. Taisin tuolla reissulla ajatella toiveeni ääneen, sillä huomasin saaneeni tänä kesänä lahjakortin, joka mahdollisti yöpymisen samaisessa paikassa. Minua hemmoteltiin, sillä tuohon pakettiin kuului myös ruoka ja tunnin saunavuoro. Olin mielessäni toivonut hieman myrskyä, tosin ei liian paljoa, sillä kovalla tuulella rantautuminen ei olisi onnistunut ja matka olisi peruuntunut. Toivomukseeni vastattiin. Venematka vaahtopäiden koristaminen maininkien sylissä oli keinuvaa, mutta kiinnityimme matkan päätteeksi laituriin ongelmitta.
En yleensä muuta otoksiani kuvankäsittelyssä öljyvärimaalauksien kaltaisiksi ja aseta niitä valkoisten reunusten sisään. Minusta vain tuntui, että nyt se oli luvallista. Tuon luodon kauneus kumpuaa sen yksinäisyydestä. Se on paikkana niin karu, että tilaa on enää vain noille ikuisuusarvoille. Toivottavasti nämä kuvat kertovat jotain omista tuntemuksistani, kun vaeltelin tuon luodon kivisillä kasvoilla ja yritin löytää uusia kuvakulmia. Upein elämys oli kun tuijotin keskiyöllä pääni päällä levittäytyvää kirkasta tähtitaivasta. Puolikas Kuu nuokkui lähellä taivaanrantaa ja ympäröivä meri hakkasi tasaisesti luotojen kivisiin kylkiin.