Sarjassani ”Tärkeitä keksintöjä” olen toistaiseksi käsitellyt ongen ja Pappatunturin. Kolmannen järjestysnumeron saa ulkohuussi, josta meillä varmaan kaikilla on omakohtaisia kokemuksia. Myönnän, että valintojeni lähtökohtana on ollut se, että voin retostella aiheitani hieman huumorilla pönkittäen. En osaa kirjoittaa pyörästä ja sähköstä niin, että tekstin välittämä tunnelma pysyisi hilpeyden ja faktojen välimaastossa. Vaikka nämä valintani kriteerit ovat olleet ehkä hieman epäsovinnaisia, niin se ei vähennä niiden arvoa tässä ihmiskunnan historiassa, jossa kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen.
Huussi haisee ja sen pitääkin haista. Ystäväni kesämökillä oleva puucee ei sitä tee. Lisäksi se näyttää kolmannen luokan hotellihuoneelta, josta puuttuu vain suihku ja patja. Tosin siellä on mukava käydä pakkasellakin, koska takapuolen alle jää miellyttävä styroksirengas ja itse tila on lämmitetty. Siitä siis puuttuu kaikki ne tärkeät ja tunnelmaa tuovat yhtymäkohdat perinteiseen ulkohuussiin, jonka ovi yleensä retkottaa saranoiden varassa niin, että sitä on vaikea sulkea sisäpuolelta. Ja siellä haisee. Myöskin sen seiniä koristaa yleensä vanhoista kuvalehdistä revityt sivut. Oma kokemukseni on, että niiden yhteinen nimittäjä on nainen tai maisema. Jostain syystä tämä on hyvä yhdistelmä, kun ponnistelee reiän päällä. Ja jos jostain nurkasta löytyy pino vanhoja lehtiä, niin ne ovat todellakin lojuneet istuinosan päällä pitkään. Jostain syystä ne ovat järjestään Apu-lehtiä tai Seuroja. Koskaan en ole tavannut näiltä paikoilta Kulttuurivihkoja tai Suomen kuvalehteä. On lähes kuninkaallinen olo roikottaa peppuaan reiässä ja selailla muutaman kymmenen vuotta sitten ilmestynyttä aikakausilehteä. Kun aikansa tuijottaa haalistuneita kuvia, niin mielen täyttää epämääräinen ikävä. Tosin en ole koskaan löytänyt sille mitään kohdetta. Ehkä se on vain nuo lähes värittömät kuvat, jotka välittävät nostalgiatunteita aikakausilta, jolloin kaikki oli varmankin paljon paremmin.
Lapsuuteni ulkohuussi oli ison peltoaukion reunassa, puuliiterin päässä. Sinne päästäkseen ei tarvinnut kuin kirmaista kivikkoisen pihan poikki. Siellä oli syksyiltoina pimeää, jos unohti ottaa taskulampun mukaan. Seinän takana oleva liiteri päästeli myös narahduksia ja parkaisuja, koska se oli täynnä puita ja erinäisiä tavaroita. Taisi monta kertaa takapuoli jäädä pyyhkimättä, kun jossain vaiheessa pelko sai ylivallan. Muistan nuo juoksut pihan poikki, kun sydän jyskytti ja paljaat jalkapohjat läiskivät tummiin kiviin. Pelastuin, kun sain kiskottua tuvan eteisen oven auki ja lyötyä sen takanani kiinni.
Suolen tyhjentäminen on luultavasti myös vahva todiste evoluution puolesta. Tuskin Jumala loisi sellaista olentoa, joka ahmii tavaraa toisesta päästä sisään ja työntää sitä toisesta ulos. Se näyttää ja tuoksuu siveettömältä. Hän olisi varmaan tehnyt ihmisistä umpioita ja eritteettömiä. Ajattelen tietenkin asioita Raamatun välittämän jumalakuvan kautta. Todellinen jumalahan voi olla aivan muuta. Ehkä hän osaa nauttia leikinlaskusta ja ikävissään hieman jallittaa meitä ihmispoloisia.
Ulkohuussin todellinen merkitys on varmaankin ollut – taas kerran – ajattelun puolella. Kova vatsa on pysäyttänyt hektisen menon vähäksi aikaa. Reiän päällä ähkiessä on saattanut syntyä montakin hyvää ideaa, jotka ovat sitten myöhemmin johtaneet tärkeisiin keksintöihin tai ajausrakennelmiin. Itse en tiedä, että kukaan suurmies olisi koskaan tunnustanut näin käyneen. En minäkään mainitsisi medialle, että oivallukseni sai alkunsa pimeässä huussissa taskulampun valossa.