Päädyn silloin tällöin kirpputorille, kun vaimoni haluaa autokyytiä. Harvoin niistä itse mitään löydän. Viimeinen esinehankinta taisi olla loppuun kulunut ja hieman irvokkaasti harjakset levällään lepäävä hammasharja lähes tyhjässä loosissa. Se oli niin surullisen näköinen, että kiikutin sen kassalle. En toki laittanut sitä kotona suuhuni, mutta pyörän kettinkien pesuun se oli oiva kapine. Joskus kuitenkin takerrun johonkin kirjaan niin kovasti kiinni, että se on pakko myös tuoda kotiin. Tänään pujotin kirjahyllyyni palan tärkeää kulttuurihistoriaa. Kirja kertoo suolasta ja miten se on vaikuttanut ihmiskunnan historiaan. Tämän teoksen tulen melko varmasti myös lukemaan jossain vaiheessa. Poikkeuksellista, sillä suurinta osaa kirpputoreilta ostamiani kirjoja en välttämättä koskaan edes avaa kotona. Mutta jotkut asiat ovat vain tällaisia. Tiedän, että en ole edes ainoa, jolle joidenkin esineiden omistaminen on sisältöä tärkeämpi. Meitä outoja kulkijoita on ainakin kaksi ja asumme jopa yllättävän lähellä toisiamme.
Koskaan en ole erityisemmin miettinyt, että miksi kirpputorin sanan alkuosa saa muodon tuosta tutusta ötökästä, jolla on ollut vaikutusta jopa sotien kulkuun. Puhumattakaan, että se tappoi 1300-luvulla kolmasosan Euroopan väestöstä ratsastaessaan mustarottien mukana talosta toiseen ja aiheuttaen puremallaan niiden asukkaille paiseruton. Tämä sama pieni kulkija esiintyy myös ranskan ja englannin kielen kirpputori-sanan yhteydessä. Ranskassa sitä käytettiin jo 150 vuotta sitten ja englannin sanastoon se ilmestyi vasta iloisella 20-luvulla.
Niin oudolta kuin se kuulostaa, niin kirpputori-sanan syntyhistoriaa ei ole suinkaan selvitetty. Alkuperä näyttäisi kuitenkin olevan Ranskassa ja tapahtumalle on annettu jopa tarkka vuosikin: 1860. Sen väitetään tulleen siitä, kun kaduilla myytävien käytettyjen tavaroiden joukosta löytyi runsaasti kirppuja. Tosi muitakin tarinoita on sanan etymologiasta, mutta niiden totuusarvo lienee huonompi kuin jo kertomani. Tuo on ainakin loogisesti pätevämpi kuin moni muu selitysmalli, jonka olen nähnyt. Toisaalta siinä piilee myös sen heikkous.
Suomalaisen kirpputorikulttuurin uranuurtajia ovat olleet viime vuosisadan alkupuolella vanhoilla vaatteilla kauppaa tehneet lumppukauppiaat. He olivat yleensä juutalaisia ja keskeisenä myyntipaikkana on usein mainittu Turun Puutori. Kirpputorien rinnalla on koko sen historian ajan kulkenut myös myyjäisinä tunnetut tapahtumat. 60-luvulla Pelastusarmeija ja Emmaus perustivat myyntipisteitä. Itsepalvelu ja loosi-tyyppiset kirpputorit ilmestyivät vasta reilu kaksikymmentä vuotta sitten. Yllä mainitun Pelastusarmeijan kirpputorit taisivat vetää puoleensa alkuvaiheessa vain yhteiskunnan heikompiosaisia. Näin ainakin kuviteltiin ja parempi väki kiersi nuo paikat kaukaa. Muutama vuosikymmen sitten myös ajatus toisten vanhojen vaatteiden päälle pukemista koettiin suorastaan kuvottavaksi. Kirpputorit olivat köyhien ja epämääräisten kulkijoiden paratiisi, hyväosaiset pujahtivat Stockmannin ovesta sisään. Nyt he käyvät kirpputoreilla ja pitävät sitä jopa trendikkäänä. Asenteet ovat ihmeellinen asia, sillä niistä tuntuu puuttuvan logiikka ja paljon muutakin.