Tämän tarinan tuoksu liittyy isovanhempieni pihapiiriin. Heidän punaista mökkiään reunusti muutama koivu, aittarakennus, pieni perunamaa ja aitaus, joissa mummini piti lampaitaan. Aitauksen takaa avautui peltomaisema, kuin saarien täplittämä vihertävä meren selkä. Tuossa lapsuuteni maisemassa nuo saaret olivat latoja, joita tuntui olevan vieri vieressä. Toiset seisoivat ryhdikkäänä ja muutamien olkapäät olivat antaneet jo hieman periksi ja notkahtaneet lähemmäksi maata. Tuo maisema on muistoissani täynnä aurinkoa ja kuovin ääntä, johon sekoittui kiurujen soidinlennot ja niiden loputon liverrys.
Lapsuuteni pihapiiri oli usein täynnä savusaunan tuoksua. Sauna oli sisältä musta ja kiukaan virkaa toimitti kivikasa. Sen päälle oli asetettu rautapata, jossa lämmitettiin vesi. Peräseinässä oli pieni räppänä, josta ainakin osa savusta pääsi karkaamaan ulos ohuena nauhana, mutta suurin osa pysyi mustien seinien sisäpuolella. Puiden lisääminen vaati konttaamista, sillä paksuna mattona kiemurteleva savu sai kyyneleet virtaamaan, jos nosti edes hetkeksi päätään. Vesi tuotiin maitokärryillä saunaan noin sadan metrin päässä olevasta lähteestä, joten saunan lämmittäminen vei melkoisesti aikaa. Siitä huolimatta se lämpeni usein.
Tänä päivänä tuo lapsuuteni sauna ja sen tuoksu ovat kadonneet. Sauna lienee edelleen paikallaan, mutta kivikasan paikalle on luultavasti tuotu sähkökiuas. Rakasta latomertani täplittää valkoiset muovipaalit, jotka näyttävät dinosauruksen munilta. Latojen seinät ovat kumartuneet syvään, aivan kuin kiittääkseen vielä kerran siitä, että ne ovat saaneet esittää aikoinaan pääosaa heinäseipäiden täplittämässä kulttuurimaisemassa, joka tuskin enää koskaan palaa.